Vuorikiipeilyn retkikunnat

Tiedättekö monta tilannetta, jolloin tuntemattomat ihmiset ystävystyvät viikossa siten, että vielä monta kuukautta myöhemminkin muistellaan hymy huulilla yhteisiä hetkiä?

Retkikunta Kilimanjaro

Ryhmiä, joissa tuntemattomat ihmiset ystävystyvät nopeasti, on mielestäni vuorikiipeilyn retkikunnat ja toki erilaiset harrastusporukat muutenkin. Mutta erityisesti vuorikiipeilyssä olen huomannut tämän piirteen.

Minä tiedän, sillä näimme eilen Kilimanjaron porukan kanssa ja kävimme yhdessä syömässä etiopialaisessa ravintolassa Helsingissä. Siinä illallisen lomassa ja kotiin kävellessä tuli pohdiskeltua sitä, että on se aika ainutlaatuista, että 11 täysin tuntematonta ihmistä tapaa uudelleen vielä monta kuukautta reissun jälkeen.

Retkikunta Aconcagua

Muistelimme tietysti reissua ja sen kaikkia käänteitä. Huiputuspäivän hidas kävely ja alamäet puhuttivat ainakin. Toisilla oli fiilis, että ei enää ikinä telttaan ja toiset olivat jo varanneet seuraavat reissut. Tuntui, että reissukärpänen oli puraissut kaikkia.

Jotenkin eniten minua ilahduttaa kuitenkin se, kuinka tuo upea Kilin reissu mahdollisti taas kerran sen, että tutustuin 14 muuhun vuorista kiinnostuneeseen ihmiseen ja kuinka nopeasti meistä hitsaantui noin hyvä jengi.

Omat sisäpiirivitsit, epämukavat tuntemukset huiputuspäivän aikana ja ennen kaikkea me jaettiin yhteinen tavoite eli vuoren huippu ja ryhmänä se myös saavutettiin turvallisesti ja onnistuneesti. Kaikki noi jutut on sellaista, mitä on vaikea edes selittää ihmisille, jotka eivät olleet mukana reissussa.

Retkikunta Peru

Olen ainakin itse ihan todella kiitollinen kaikista näistä uusista ihmisistä, joihin olen tutustunut viimeisten muutaman vuoden aikana reissatessa. Näistä ihmisistä on jäänyt monen monta hauskaa muistoa, uutta ystävää ja tulevia matkakumppaneita. Seuraava seikkailu on Coloradossa juurikin Seattlessa tapaamieni ihmisten kanssa.

Jotenkin koen, että olen myös saanut aivan valtavasti näiltä kaikilta ihmisiltä, jotka ovat olleet reissuilla mukana. He ovat tulleet erilaisista työpaikoista, elämäntilanteista, paikkakunnilta ja maista, mutta kaikilla on ollut oma uniikki tarina kerrottavana.

Ennen kaikkea nämä ihmiset ovat opettaneet minulle elämästä ja ihmissuhteista. Hymyilyttää, koska olen tosi kiitollinen kaikista kohtaamisista ja miten onkaan mahdollista, että toistaiseksi reissuilla on ollut vain ja ainoastaan ihan super mukavia tyyppejä.

Retkikunta Seattle

Retkikunnat ovat mielestäni siinä mielessä suuri vahvuus, että ne tarjoavat aina mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Ja toistaiseksi minulla on todella positiiviset kokemukset retkikunnista.

Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan. Ja retkikuntaan voi liittyä ilman läheistä kaveria, sillä avoimen mielen avulla, meillä kaikilla on mahdollisuus löytää uusia ystäviä.

 

Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena

Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville.

Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua?

Tammikuu

Tammikuu aloitettiin crossfitin klassikkotreenillä Murphillä. Tuolloin yläkropan voimatasot olivat ihan huikeat ja pystyin helposti punnertamaan esimerkiksi tuon 200 kertaa. Tammikuu oli muutenkin hyvin treenipainotteinen ja kehityin joka päivä paremmaksi urheilijaksi crossfitissä. Tykkäsin ihan todella paljon tavoitteellisesta ohjelmoinnista ja treenaamisesta.

Muscle up -treenit

Helmikuu

Helmikuussa olikin sitten kovassa käynnissä seuraavan vuorimatkan suunnittelu. Tässä kohtaa en vielä ollut paljastanut, että lähtisin Baruntselle kiipeilemään, vaan projektin suunnittelu oli melko salaista puuhastelua. Siitä oli kuitenkin kyse ja rakenneltiin erilaisia taulukkoja siitä, mitä kaikkea varusteita tarvitsisi vielä hankkia ja mikä retkikunta valittaisiin.

Helmikuussa tein myös elämäni ensimmäisen muscle upin. Tämä oli oikeasti tosi hieno hetki sen takia, että olimme tavoitelleet tuota liikettä yli puoli vuotta ja takana oli kova työ tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka myöhemmin tämä tavoite alkoikin tuntua ihan turhalta ja väärältä, tuntui onnistuminen tuossa kohtaa todella hienolta.

Matkan suunnittelua

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkukuukaudesta urheilujuhlaa, sillä voitin sisäsoudun sm-kisoissa kaksi kultamitalia ja tein yhden Suomen ennätyksen. Nämä voitot tuntuivat tosi hyviltä sen vuoksi, että myös soudun eteen oltiin tehty kovasti töitä ja tuntui, että palkinnot oli ansaittu kovalla puurtamisella.

Yksi iso asia maaliskuussa oli myös valmistuminen kauppatieteiden maisteriksi. Elämä oli myös muuttunut, sillä nyt edessä olisi ”aikuisen elämää”. Eli ei enää painetta koulutehtävistä tai toisaalta myöskään opiskelijan vapautta.

Vaikka maaliskuussa oli onnistumisia urheilupuolella, niin tämän vuoden pahin ja edelleen kylmät väreet nostattava tapahtuma oli olkaluun katkeaminen muscle upissa. Tämä tapaturma muutti monta asiaa, joista en sillä hetkellä osannut edes arvata. Tässä kohtaa elin vielä toivossa, että lähden kiipeilemään Baruntselle ja käden ennuste toipumisesta oli todella hyvä.

Sisäsoudun sm-kilpailut

Huhtikuu

Käden toipuminen lähti hyvin käyntiin ja varasin lennot. Suunnitelmat lähteä Nepaliin kiipeilemään 7000 metrin vuorta Baruntsea olivat kovassa käynnissä.

Koko ajan taustalla oli kuitenkin ihan valtava paha olo siitä, mitä kädelle tapahtui. Vielä tänäkään päivänä en ihan täysin pysty käsittämään, että miten pystyin tuottamaan sellaista voimaa, joka katkaisee käden suurimman luun. Tai miksi oikein tein niin, miksi minun täytyi vääntää niin kauan tai miksi en vain luovuttanut.

Treenaamista mitella kädessä

Toukokuu

Toukokuu oli kyllä tämän vuoden ehdottomasti raskain kuukausi. Juuri kun olin oppinut elämään käsi mitellassa ja olin alkanut elätellä toiveita hyvästä parantumisesta, pamahti polvesta kierukka mäsäksi. Taas oltiin leikkauspöydällä ja siellä oltiinkin itku silmässä. Tuntui, että koko tulevaisuus kaikin puolin oli vedetty juuri vessanpöntöstä alas. Istuin pyörätuolissa, koska kädellä ei vielä saanut nojata kyynärsauvaan ja jalalla ei saanut astua.

Käsi alkoi kuitenkin luutumaan hyvin ja pääsin pitkästä aikaa vähän liikkumaan. Nämä olivat toukokuun ehdottomasti suurimmat saavutukset.

Oikea polvi lukossa ennen leikkausta

Kesäkuu

Kesäkuussa Suomen kesä tarjoaa valoa ja onneksi loukkaantumisista parantuminen sattui tähän aikaan vuodesta. Kesäkuussa käsi todettiin luutuneeksi ja pääsin kokeilemaan olympiasoutua. Vihdoin taas niitä kutkuttavia onnistumisen kokemuksia ja minusta alkoi tuntumaan, että oikeasti mä selviän näistäkin jutuista.

Olympiasoutua

Heinäkuu

Heinäkuussa oli aikaa miettiä, mitkä tekijät olivat omassa toiminnassa aiheuttaneet kevään tapahtumia. Mukana on ollut paljon paljon huonoa tuuria, mutta myös omassa toiminnassani on ollut monta hyvin kieroutunutta käyttäytymismallia. Olin alkanut tunnistamaan, mitkä ovat tekijät, joista kellojen pitäisi alkaa soimaan.

Heinäkuussa myös toipuminen sekä polvi- että käsileikkauksesta alkoi etenemään niin hyvin, että minusta jopa tuntui jonkun asian olevan vialla.

Heinäkuun treenit menivät hyvin

Elokuu

Elokuussa oli isojen päätösten aika, sillä minun oli tehtävä viimeinen päätös siitä lähdenkö tänä vuonna Baruntselle vai en. Päätin, että siirrän reissua vuodella eteenpäin.

Elokuussa asetin myös seuraavat urheilulliset tavoitteet. Samalla tein päätöksen, että lähden Kilimanjarolle kiipeilemään Baruntsen sijasta.

Elokuu oli myös siitä ihanaa aikaa, että silloin tuli vihdoin ja viimein retkeiltyä kunnolla rinkan kanssa ja oltua ulkona soutamassa todella upeina kesäiltoina.

Retkeilyä

Syyskuu

Syyskuussa treenit olivatkin kohdistettua Kilimanjarolle valmistautumiseen. Tämän lisäksi soudin aika paljon ja tein myös sisäsoudussa laktaattitestin.

Takaraivossa oli kuitenkin koko ajan vielä pelko uusista loukkaantumisista ja kirjoittelin peloistani syyskuussa.

Valmistautumista Kilimanjarolle

Lokakuu

Vuoden yksi suurimpia kohokohtia oli tietenkin Kilimanjaron reissu. Kuten varmaan tuosta alkuvuodesta huomasitte, oli sen verran paljon erilaisia vastoinkäymisiä käyty läpi, että tuntui erityisen ansaitulta seisoa Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Sain myös hyviä uutisia ortopediltani ja viimein polven kuntoutuminen oli siinä pisteessä, että seuraavia kontrollikäyntejä ei enää tarvittaisiin.

Varusteita reissuun

Marraskuu

Marraskuun pyhitin reissukertomuksille Kilimanjarolta ja Leviltä. Molemmat reissut olivat upeita ja hinku molempiin paikkoihin takaisin on kova.

Minua vaivaa kova matkakuume. Koko alkuvuoden reissujen peruuntuessa, olen potenut jopa luuserioloa siitä, että voinko edes kutsua itseäni vuorikiipeilijäksi kun en käy missään. Onneksi loukkaantumisista kuntoutuminen on sujunut todella hyvin ja Kilimanjarolla kaikki meni enemmän kuin nappiin.

Onnistumisista rohkaistuneena päätin hakea Seattlessa järjestettävään jäätikkökurssille. Tänään lähden tähän reissuun jännittyneenä ja erittäin odottavaisin fiiliksin.

Melkein Kilimanjaron huipulla

 

Joulukuu

Joulukuun isoin projekti oli joulukalenteri. Onnistunut projekti olikin, sillä lukijamäärät nousivat joulukuussa todella mukavasti ja kiinnostusta esimerkiksi erilaisissa kilpailuissa tuntui olevan hyvinkin paljon.

Joulukuussa innostuin taas moneen vuoteen hiihtoladulle ja hurahdin lajiin tietysti täysillä alusta alkaen. Hankin uudet sukset ja varasin hiihtoloman Leville maaliskuulle.

Vuoden viimeinen kuukausi oli myös useamman mieluisen yhteistyön aikaa. Sain käyttööni ihanan villapaidan ja kiipeilyvarusteita tulevaa Seattlen reissua varten.

Hiihtämässä

Vuosi oli kyllä vaihderikas! Huh! Näin viimeisenä päivänä näiden asioiden läpikäynti saa jopa minut itseni hengästymään. On ollut tapahtumaa: hyvää ja huonoa. Vaaka on pysynyt aika hyvin tasapainossa. Jos jotain olisin jättänyt pois, niin loukkaantumiset ja sen vuoksi ensi vuoden lupaukseni on tehdä kaikkeni sen eteen, että pysyn terveenä ja pääsen kiipeilemään.

Keskittymistä tärkeisiin asioihin

Olen joutunut miettimään syvällisesti sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tässä elämässä. Iso tekijä tähän on ollut se, että olin pitkään telakalla niin kovasti pitämästäni asiasta eli liikkumisesta. Reissussa tuli mietittyä näitä asioita, mutta etenkin kotiin palaamisen jälkeen.

Keskittyminen oikeisiin asioihin tuntuu olevan aika tärkeä osa onnistumista. Täytyisi koko ajan pitää mielessä, miksi teen tiettyjä asioita ja viekö kaikki toimet eteenpäin suhteessa tavoitteisiin.

En ole mikään keskittymisen mestari, sillä innostun aikalailla kaikesta uudesta ja uusista ihmisistä. Tuntuu, että adrenaliini ja endorfiini virtaa, kun pääsen tutustumaan johonkin uuteen asiaan tai ihmiseen. Ja aina tietysti täytyy panostaa ihan sata lasissa meneillä oleviin juttuihin ja ihmissuhteisiin. Kyllästyn myös suhteellisen nopeasti, mikäli homma menee tylsäksi.

Ongelma taitaa joskus olla myös se, että niin moni asia on todella kivaa. Crossfit, soutaminen, retkeily ja kilpaileminen. Nämä kaikki asiat ovat tuoneet elämääni paljon uusia onnen hetkiä, oppimisen hetkiä, elämyksiä, ystäviä, muistoja ja myös toisaalta pettymyksiä. Ovatko nämä kaikki asiat kuitenkaan vieneet minua kohti tavoitetta eli Everestin huippua?

Omalta osaltaan kyllä, mutta jossain kohtaa olisi pystynyt tekemään fiksumpia asioita. Keskittymään tärkeisiin asioihin eli palautumiseen, terveenä pysymiseen ja tavoitteen saavuttamiseen.

Päätin Kilimanjaron vaelluksen aikana, että jatkossa minun täytyy pystyä keskittymään paremmin tärkeisiin asioihin. Tärkeät asiat ovat siis kaikki niitä toimia, jotka vievät kohti Everestin huippua.

Missä asioissa minun pitäisi olla parempi?

Minun täytyy tulla paremmaksi kulkemaan alamäkeen maastossa, minun täytyy kantaa painavaa rinkkaa useammin, minun täytyy opetella teknisiä kiipeilytaitoja lisää ja minun täytyy kehittyä sekä fyysisesti että henkisesti vielä vahvemmaksi. Montaa asiaa täytyy siis vielä kehittää.

Rinkan kantamista

Mitä aion tehdä näiden asioiden eteen?

Monestihan me sorrutaan siihen, että jaaritellaan kun täytyisi tehdä sitä ja tätä. Mitään toimia ei kuitenkaan ikänä välttämättä tapahdu. Nyt kuitenkin alkaa tapahtumaan. Jos minun täytyy olla noin monessa asiassa parempi, niitä täytyy harjoitella aktiivisesti. Etsiä koko ajan mahdollisuuksia kehittyä näissä taidoissa. Kertoohan tämä blogikin myös matkastani paremmaksi kiipeilijäksi.

Vuorimaisemaa Perusta 2015

Miten aion kehittyä?

Treenikuviot ovat kehittymässä siten, että tulen kehittämään näitä heikkouksia. Ja koska nautin monipuolisesti kaikenlaisesta urheilusta, sallin myös niiden harrastamisen. Suunnitelmana on koostaa ohjelma crossfitistä, soutamisesta ja pitkistä pk-lenkeistä, pyöräilystä ja uinnista. Kuitenkin siten, että kaikki treenit veisivät eteenpäin kohti tavoitetta eivätkä syö pohjaa niiltä.

Kiipeilytaitojen kehittämiseksi minulla on jo muutama hyvä suunnitelma valmiiksi. Kirjoitan näistä, kun ne varmistuvat. Suunnitelmat kuitenkin kehittävät teknisten taitojen osaamista.

Pitkä pk-lenkki Lapissa

Haasteita tulee etsittyä joka päivä ihan monipuolisesti ja usein huomaan olevani uuden haasteen edessä. Nämäkin taidot kehittyvät toivottavasti joka ikinen päivä. Täytyy vain muistaa pitää nimenomaan se tavoite mielessä.

Keskittyminen nimenomaan tavoitteiden saavuttamiseen toivottavasti tuottaa myös tulosta jatkossa. Onhan se jo nähty: tulokset kyllä parantuvat, kun keskittyy kehittymään oikeanlaisissa taidoissa. Tämä pätee sekä töissä, kotona että urheilussa.

 

 

Huiputuspäivä

Aamu alkoi yhdentoista aikaa illalla, muutama tunti unta takana ja monta tuntia nousua edessä. Jännitti, mutta fiilikset olivat rauhalliset. Minulla oli vahva tunne, että mikäli päästään vain matkaan, niin seisomme myös huipulla.

Edessä oli kuusi tuntia nousua pimeässä, otsalampun valossa ja kylmässä. Päälläni olivat kaksi lämmintä kerrastoa housuja, kuorihousut, monta paitaa, kuoritakki ja lämpimin untuvatakkini. Sormia lämmitti paksuimmat hanskani.

Pimeys vaihtumassa valoon

00:00 meillä oli luku ja lähdimme matkaan. Tunnin välein pidettäisiin tauko: se kestäisi vain hetken ja tärkein tehtävä taukojen aikana olisi juoda vettä ja syödä evästä. Tauon jälkeen jatkettaisiin tasaisesti matkaa tunti kerrallaan ja odotettaisiin auringon nousua.

Ensimmäiset pari tuntia sujui hyvin. Kolmannen ja neljännen tunnin aikana sormia alkoi palelalla ja vatsassa kiertää. En ollut ihan varma, että onko vatsatauti iskenyt vai miksi mahassa niin kovasti pyöri. Ei käynyt mielessä luovuttaminen, mutta mielessä kävi, että kuinkahan tässä käy.

Pimeydessä etenevä joukko otsalamppujen kanssa

Neljä, viisi ja kuusi tuntia kului. Aurinko alkoi nousta ja voi vitsit, kuinka kaunista se olikaan. Itku pääsi ja helpotus, että kohta tulisi lämmintä. Vieläkin meinaa itkettää, kun miettii tuota hetkeä nyt kotisohvalta. Myös Kilimanjaron ensimmäinen huippu Gilman’s Point alkoi olla ihan lähellä. Pääsimme kaikki huipulle, siis koko 14 hengen huippua kohti lähtenyt ryhmä. Tämäkin on aika huikeeta!

Gilman’s Point

Tämän jälkeen Uhuru Peakille eli Kilimanjaron korkeimmalle kohdalle oli matkaa vielä pari tuntia. Matka sujui aika mukavasti ja tässä kohtaa pääsi etenemään omaa tahtia. Sää oli upea, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jäätiköt eri puolilla loistivat kauneuttaan.

Matkalla Uhuru Peakille

Pian päästiin ihan lähelle huippua ja huipulla oleva kyltti alkoi näkymään. Saavuimme huipulle kahdeksan aikaa aamulla ja taas itkettiin kyyneleitä: millainen matka on ollut, mitä on pitänyt käydä päästäkseen tuohon pisteeseen ja kuinka kaunista joka puolella oli. Tavoite oli saavutettu, mutta mielessä oli koko ajan, että nyt ollaan puolessa välissä. Vielä pitäisi jaksaa sama matka alas.

Kilimanjaron huipulla

Alas tuleminen on selkeästi raskaampaa ja kun pääsimme takaisin Gilman’s Pointille, tuntui kuin joku olisi hakannut kymmenellä vasaralla päähäni. Minulla oli siis ensimmäistä kertaa koko matkan aikana selkeitä vuoristotaudin oireita. Nyt lähdettäisiin alas ja mahdollisimman nopeasti. Päänsärky oli kovaa ja se helpottaisi alempana.

Alamäki oli jyrkempi kuin muistin sen olleen ylöspäin. Vyöryviä pieniä kiviä ja menimme sitä alas kuin telemark-hiihtoa. Rinne pöllysi ja parin tunnin aikana tuli nieltyä aika iso määrä pölyä. Alaspäin meneminen oli kyllä todella hauskaakin ja haastavaa. Pari kertaa tuli mietittyä, että mitenhän polvi kestää rytäkkää, mutta hyvinhän se kesti.

Jyrkkä alamäki takana

Alamäen aikana sai myös riisuttua suurimman osan vaatteista ja aurinko paahtoi todella kuumana. Pääsimme lähdöstä 11 tuntia myöhemmin ensimmäiseen leiriin, jossa saimme juotavaa ja syötävää. Huomasin, että olin juonut koko aamun aikana alle 2 litraa nestettä ja juomisen sekä syömisen jälkeen tulikin hiukan huono olo. Hyvin todennäköisesti keho kärsi pienestä nestehukasta, joka onneksi helpotti nopeasti ruuan ja juoman jälkeen.

Tästä jatkoimme vielä neljä tuntia satula-alueen läpi kohti seuraavaa leiriä. Nämä neljä tuntia tuntui pitkältä ja energia alkoi olla jo lopussa. Kaikki pääsi kuitenkin leiriin: polvia kolotti, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin aivan upea. Me kaikki onnistuttiin ja käytiin Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Upeaa oli huomata, että pitkästä päivästä huolimatta jaksoin yllättävän hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Yön aikana oli kaksi selkeästi haastavampaa tuntia, jolloin vatsassa pyöri ja oli hiukan kylmä. Auringon nousua fiilis oli kuitenkin ihan katossa ja jopa alamäki tuntui upealta. Sain myös kokea, miltä todellinen päänsärky tuntui ja olen todella iloinen siitä, että olimme tässä vaiheessa jo menossa alaspäin.

Kaikki meni huiputuspäivänä todella hyvin ja saimme nauttia upeasta vuoristosäästä. Seuraavana päivänä satoi vettä ja ylempänä olisi tullut lunta, jolloin myöskään huipulle ei välttämättä olisi ollut mitään asiaa. Kaikki meni siis aivan nappiin myös säiden puolesta. Näinhän se ei aina todellakaan ole vaan vuorilla täytyy vain sopeutua sen päivän vallitsevaan säähän.

Kokemuksena Kilimanjaron huippu oli rankempi kuin olin kuvitellut. Vaikka huipulle ”vain” kävellään, on päivä ensinnäkin melko pitkä ja kun liikutaan lähes 6000 metrin korkeudessa, vaikeutuu tankkaaminen joka puolestaan vaikuttaa tietysti suorituskykyyn. Mielestäni erittäin tärkeä tekijä huiputuksen onnistumisen kannalta oli se, että olin pystynyt tankkaamaan etukäteen todella hyvin ja tuntui, ettei energia loppunut edes vaikeimpien hetkien aikana.

Tiimihenkeä huiputuksen jälkeen

Alamäki yllätti kyllä taas kerran, sillä nouseminen sujuu mukavasti, mutta alamäkeen päästessä alkaa lihaksia kolottamaan ja töitä täytyy tehdä vähintäänkin kaksi kertaa enemmän. Huippu on myös tässä kohtaa saavutettu, joten pään pitäminen hommassa mukana on myös todella tärkeää ja keskittyminen pääsee helposti herpaantumaan. Itse muistuttelin tasaiseen tahtiin itselleni, että keskity täysillä siihen mitä teet.

Kilimanjaro oli siis todella hyvä testi siihen, että missä mennään ja mitä täytyy harjoitella ensi vuoden Baruntsen reissua varten. Paljon alamäkeä, painavan rinkan kantamista ja pitkiä treenejä on siis paljon tiedossa seuraavan vuoden aikana. Motivaatio on tällä hetkellä aivan huipussaan ja muistin matkalla, miksi olen jaksanut vaikeinakin hetkinä. Vuorilla oleminen on yksinkertaisuudessaan vain niin upeaa ja samaan aikaa haastavaa.

Kilimanjaro: päivät 4-5

Seuraavaksi Kilimanjaron vaelluksella alkoi kasvillisuus vuoristossa vähenemään ja matka jatkui kohti lähemmäs itse vuoren huippua. Ennen siirtymistä kohti Kilimanjaron huippua, teimme yhden yön koukkauksen Mawenzi-tulivuoren juurelle.

Edessä Mawenzi 5149 metriä

Päivä 4: Mawenzi Tarn Huts

Neljäntenä päivänä tiedossa oli lyhyt, mutta sitäkin jyrkempi päivä. Matkaa oli edessämme reilun kolmen tunnin verran, mutta nousumetrejä tulikin jo lähes 700 metriä lisää. Tämä tarkoitti myös käytännössä sitä, että saavutimme 4000 metrin rajapyykin.

4000 metriä rikki

Matka sujui hitaasti ja tällä kertaa juttelimme tällä matkalla hiukan vähemmän, sillä ylämäki alkaa noissa korkeuksissa jo vähentämään puheen määrää, koska vaeltajat puuskuttavat yhä helpommin, kun happea alkaa olemaan jo ilmassa selkeästi vähemmän. Mietittiin matkan aikana erilaisia puujalkavitsejä ja niitä onkin nyt pankissa seuraaville retkille.

Maasto oli edelleen melko helppoa, vaikka kuljettiin ylämäkeen. Isoja kiviä ja melko selkeää polkua. Kaikista hienointa tässä päivässä oli se, kuinka maisema alkoi muuttumaan yhä karummaksi ja puita ei enää tässä vaiheessa käytännössä ollut ollenkaan. Maisema alkoi muistuttamaan vuoristoa ja Mawenzi-vuori lähestyi päivän aikana todella jylhäksi silmien eteen. Tuntui, että päästiin nimenomaan niihin vuorimaisemiin, mitä olinkin kaivannut kovasti.

Avaraa maisemaa leirin yläpuolelta

Leirimme sijaitsi 4330 metrin korkeudessa ja tämä oli myös ensimmäinen yö yli neljässä kilometrissä. Hiukan jännitti, miten kroppa sopeutuu,  varsinkin kun edellinen yö oli tullut nukuttua huonommin. Yöllä kuitenkin nukutti todella hyvin ja taisin muistaakseni herätä vain kerran yön aikana vessaan ja muuten nukuin hyvät yöunet.

Hyvä fiilis teltassa

Päivä oli muutenkin tosi onnistunut ja illalla ehdimme pelata messiteltassa erän yatzia ja jutustelemaan paremmin oikeastaan ihan kaikesta. Everestistä, rahoituksesta, polkujuoksusta, oppaana olemisesta ja ulkoilusta yleisesti. Pimeyden tullessa tähtitaivas oli jotain aivan käsittämättömän kaunista ja taivas suorastaan loisti tähtien lukuisasta määrästä.

Päivä 5: School Huts

Viidentenä vaelluspäivänä edessämme oli pidempi kuuden tunnin Kilimanjaron karun satula-alueen ylitys kohti viimeistä leiriä ennen huipulle lähtemistä. Meillä sattui todella kaunis päivä tälle päivälle ja käytännössä aurinko paistoi pilvettömästi koko päivän. Pääsimme lähes tuulettomassa säässä vaeltamaan satula-alueen yli kohti seuraavaa leiriä.

Satula-alueen alkuvaiheessa

Söimme matkalla eväät, niillä muutamalla satula-alueen kivellä, jotka löisimme ja vietimme päivän leppoisasti siirtyen 4700 metrin korkeuteen seuraavaan leiriin. Boksilounas sisälsi leipää, pähkinöitä, muffinssin, kananamunan, keksejä, appelsiinin ja foliossa olleen kanankoiven, joka tosin jäi syömättä vatsataudin pelossa.

Lounaalla

Tämän päivän aikana Kilimanjaro näkyi selkeästi aivan edessämme ja tuntui ihan käsittämättömältä, että seuraavana yönä lähtisimme kohti huippua. Ensin täytyi kuitenkin päästä School Hutin leiriin ja siellä hiukan rauhoittua ennen tulevan yön koitosta. Joimme teetä ja kaakaota leirissä vielä pitkälle iltapäivään, koska sää oli aivan upea iltaan saakka.

Kilimanjaro edessämme

Iltateellä leirissä

Leirissä oppaamme Kari Heimonen piti vielä alkuillasta briiffin siitä, millainen tuleva yö ja päivä tulisi olemaan. Tulisimme etenemään hitaalla, tasaisella tahdilla ja pitäisimme noin viiden minuutin tauon aina tunnin välein. Jos tahdissa ei pysyisi mukana, ainut vaihtoehto olisi kääntyä alas. Tämä sen takia, että muuten koko huiputuspäivä venyisi ja huipulle ja sieltä alas pääseminen kestäisi vain yksikertaisesti liian kauan. Selkeällä rytmityksellä myös vältettäisiin riskit, jotka syntyisivät liiallisesta väsymyksestä ja liian pitkästä huiputuspäivästä.

Iltabriiffi teltassa

Illalla söimme viiden aikaa sitten illallisen ja kuudelta painuimme ”yöunille”. Herätys oli edessä 23 aikaa yöllä ja huipulle lähtisimme 00:00. Sain nukuttua muutaman tunnin todella hyvin ja sen jälkeen pakattiin teltassa tavarat ja söimme kevyttä aamupalaa ennen lähtöä.

Jännitystä ilmassa ennen huiputusyötä

Tässä kohtaa jännitys alkoi tiivistymään ja matka kohti huippua oli alkamassa. Seuraavassa postauksessa enemmän tarinaa huiputuspäivästä ja siitä, millaisia haasteita kohtasimme päivän aikana.

Kilimanjaro: päivät 1-3

Kilimanjaro sijaitsee Tansaniassa ja se on melko helposti saavutettava vuori. Kilimanjaro on maailman korkein tulivuori ja kirkkaalla säällä huipulta on maailman laajin näköala. Vuori on laakean muotoinen ja se on nopeimmillaan saavutettavissa muutamassa päivässä (tosin isolla vuoristotaudin riskillä).

Reittimme kulki siten, että nousimme ensimmäiset päivät Rongai-reittiä ylös ja teimme pienen kiekan Mawensin eli Kilimanjaron läheisyydessä olevan tulivuoren juurelle ja sieltä sitten siirryimme Kilimanjaron satula-alueen läpi School Hutille eli viimeiseen leiripaikkaan, josta lähdimme sitten tavoittelemaan Afrikan korkeimman vuoren huippua. Alas tulimme sitten Marangu-reittiä, joka on yksi suosituimpia reittejä Kilimanjarolla.

Tämä reitti oli sikäli hyvä, koska ensinnäkin reitillä on melko vähän mitään ruuhkia ja vielä tärkeämpänä tällä reittivalinnalla saadaan yksi lisäpäivä vuoriston ohueeseen ilmaan totuttelemiseen. Reitillä pääsee myös hyvin lähelle Mawenzin vuorta, joka on todella näyttävä näky myös itsessään ja leiri sijaitsee todella upealla paikalla lähes Mawenzin juuressa.

Päivä 1: Nalemorun portti

Ensimmäinen vaelluspäivä alkoi siirtymisellä Nairobista Tansanian puolelle. Rajalla hoidetaan muodollisuudet ja muutaman tunnin ajomatkan jälkeen päästiin Nalemoru-portille, josta itse vaellus sitten alkaa.

Söimme lounaan, joka oli usein pastaa ja säilykelihasta tehtyä kastiketta, ennen lähtöä. Matka portilta ensimmäiseen leiriin Simba Campiin 2600 metrin korkeuteen kesti noin neljä tuntia ja maasto oli todella helppoa leveätä polkua.

Päästiin ekana päivänä jutustelemaan ryhmään kuuluvien tyyppien kanssa ja matka sujui aika mukavasti jutustellen ja matkaan pääsyä fiilistellen. Tässä kohtaa näkymät ovat melko vaatimattomia, sillä alku mennään metsän keskellä ja polku kulkee korkeiden puskien keskellä.

Valmiina lähtöön Nalemorun portilla

Ensimmäinen leiri

Telttamajoitus

Päivä 2: Second Cave

Toisena päivänä lähdettiin sitten kohti seuraavaa leiriä. Matka jatkui aikalailla samanlaisissa maisemissa, puskien keskellä. Päivä alkoi aurinkoisessa säässä, mutta pian leiristä lähdön jälkeen, tuli myös pilvet.

Valmiina lähtöön leiristä

Helppokulkuista polkua alkupäiviltä

Toinen vaelluspäivä kesti hiukan alle 5 tuntia ja oli samankaltaista polkua kuin ensimmäisenä päivänä. Tässä kohtaa alkaa jo tuntemaan ensimmäiset tuntemukset korkeudesta, sillä seuraava yöpaikkamme Second Cave sijaitsi jo yli 3000 metrin korkeudessa.

Päivä 3: Kikelelwa Huts

Kolmas vaelluspäivä alkoi taas kerran aurinkoisessa säässä ja edessä oli siirtyminen 3600 metrin korkeuteen seuraavaan leiripaikkaan. Tässä kohtaa vaellusta alkoi myös Kilimanjaro näkyä paremmin ja tavoite näkyi silmien edessä melkeinpä joka hetki. Tavoite tuntui kuitenkin hyvin kaukaiselta, koska vaikka oltiin jo pari päivää vaellettu, niin silti matkaa olisi jäljellä vielä useamman päivän verran.

Kolmantena vaelluspäivänä kuljimme viitisen tuntia seuraavaan leiriin ja päivä oli suhteellisen helppo, sillä nousumetrejä ei tullut kuin 400 metrin verran. Kuljimme melko rauhalliseen tahtiin ja jutusteltiin päivä rennosti kaikenlaisesta maan ja taivaan väliltä.

Matkalla kohti seuraavaa leiriä

Päivä oli siitä mukava, että koko päivän meillä oli pilvinen sää ja päälle sai vetää jo pidempää vaatetta päälle. Näin oli kuitenkin mukava matkata eteenpäin ja polttava aurinko ei häirinnyt yhtään meitä. Osa taisi pilvistä huolimatta palaa ja se olikin hyvä muistutus siitä, että kuinka polttava aurinko on yli 3000 metrin korkeudessa.

Kikelewa Camp 3600 metriä

Näkymät leiristä

Fiilikset leirissä kolmannen päivän jälkeen olivat todella hyvät ja illalla alkoi jo viiletä sen verran, että täytyi laittaa untuvatakkia päälle. Mielestäni tässä kohtaa ei vielä yölläkään ollut pakkasta, sillä nukuin vielä tämänkin yön aikana makuupussi osittain auki.

Yö Kikelelwa Campissa oli yksi huonoimmista, mitä minulla oli teltassa. Tämä osittain varmaan johtui korkeudesta, mutta myös loivasta alamäestä, jossa teltta oli ja yön aikana tuli harjoiteltua makuupussin sisällä mönkimistä edes takaisin. Mitään kummempia vuoristotaudin oireita ei kuitenkaan tässä vaiheessa ollut ja huonosti nukuttu yö jäi seuraavana aamuna unholaan, kun päästiin takaisin polulle.

Seuraavien päivien aikana päästiinkin yhä lähemmäs Kilimanjaroa. Pysykää kuulolla, näistä päivistä lisää pian!

Takaisin kotona

Kolme viikkoa meni todella nopeasti ja juuri saavuin Lapista kotiin. Loma on nyt tältä erää valmis ja seuraavaksi alkaakin valmistautuminen uusiin seikkailuihin.

Loma on todella monipuolinen: ensin Afrikka, Kilimanjaro, safari ja Sansibar. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Lappia.

Matkalla Kilimanjaron huipulta alas

Aika meni todella nopeasti ja seuraavan parin viikon aikana tarkoituksena on käydä reissu vaihe vaiheelta tarkemmin läpi. Vinkkejä, huomioita ja fiiliksiä siis tiedossa täällä blogin puolella seuraavien viikkojen aikana.

Kiikarit kädessä valmiina safarille

Loma kohokohtia olivat Kilimanjaron huiputusaamun auringonnousu ja huippu. Safarilla oppaan kanssa jutustelu ja erityisesti kiinnostuin Afrikkalaisesta Maasai-nimisestä paimentolaiskansasta. Tietenkin myös kaikki villieläimet olivat jotain ihan käsittämätöntä ja oli upea kokemus nähdä lähes kaikki mahdolliset eläimet safarilla. Sansibarilla pääsi sitten rannalle rentoutumaan ja nauttimaan auringosta. Lapissa meillä oli puolestaan upeat kelit ja vuosien hiihtotraumojen selättäminen hiihtoladulla oli ihan huikeaa.

Rentoutumassa Sansibarilla

Kaikkea helteestä kovaan pakkaseen ja tuuleen tuli koettua loman aikana. Varusteet olivat kyllä kunnossa, kiitos North Face varusteista!

Maisemat Levin lähistöllä

Voisi sanoa, että lomasta tuli ainakin otettua kaikki mahdollinen irti. Nyt on sportattu, hiihdetty, ajettu fatbikea, vaellettu ja hikoiltu hyvinkin monella eri tavalla. Loma oli kyllä todella rentouttava ja suurin syy siihen olikin se, että kaikki paikat pysyivät kasassa ja tapasin todella paljon uusia ystäviä. Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana jakamassa tätä seikkailua!

Onnistunut huiputus

Huh! Terveisiä Tansaniasta! Tänään saavuttu takaisin Suomeen ja aikamoinen lämpötilaero oli edessä: melkeinpä 30 astetta eiliseen verrattuna tuli laskua.

Nyt pikaisesti pyykkään huomisen aikana vaatteet puhtaaksi ja suuntaan keskiviikkoaamuna Leville loppuviikoksi lomailemaan.

Miten Afrikan reissu meni?

Kilimanjaro

Kilimanjaron vaellus meni aivan nappiin. Koko viikon ajan kaikki sujui hyvällä fiiliksellä ja korkeus tai nopea nousutahti ei aiheuttanut suurempia ongelmia. Fiilis oli ihan super katossa koko ajan ja se näkyi myös siitä, millaisella energiatasolla pääsi lähtemään kokeilemaan Kilimanjaron huippua.

Huiputuspäivä Kilimanjarolla on suhteellisen pitkä, koska nousu aloitetaan 12 aikaa yöllä ja hitaalla, tasaisella tahdilla ollaan katsomassa auringonnousua huipulla ja tässä kohtaa kävelyä oli takana seitsemän tuntia. Aurinkoa katseltiin Gilman’s Point -nimisellä kohdalla 5685 metrissä. Tämä on myös kohta, joka katsotaan yhdeksi Kilimanjaron huipuksi.

Gilman’s Point 5685 metriä

Tämän jälkeen matka jatkui vielä pari tuntia ylämäkeen Uhuru Peakille eli Kilimanjaron korkeimmalle kohdalle 5895 metriin. Siellä oltiin noin yhdeksän aikaan aamulla. Otettiin kuvia huipusta ja lähettiin melko nopeasti jo takaisin alas päin.

Uhuru Peak 5895 metriä

Huiputuspäivä kesti yhteensä lähes 15 tuntia ja pituus ainakin yllätti itseni: huippupäivänä pääsi todella testaamaan sekä fyysisiä että henkisiä rajoja. Oli aika hienoa huomata, että viime aikojen vaikeuksista huolimatta molemmat puolet pysyi kasassa.

Mahtavaa oli taas huomata se, että kun tuntemattomia ihmisiä laitetaan yhdessä tekemään jotain tämän kaltaista, syntyy ihan mahtavia uusia ystävyyksiä ja tuttavuuksia. Tuli naurettua ja itkettyä uusien ystävien kanssa ja mikä mahtavinta, saimme jakaa yhdessä tämän ihan huikean vaelluksen.

Nyt tosiaan nopea pyykkishow käyntiin ja keskiviikkona lennetään Kittilään. Kirjoittelen ensi viikolla hieman tarkemmin koko lomasta ja erityisesti, millaisia vaelluspäivät olivat.

 

Kaikki valmiina Kilimanjarolle

Nyt on kaikki valmiina. Iso kassi täynnä vaatetta Kilimanjarolle, safarille ja Sansibarin rannoille. Kaikki lääkkeet pakattuna ja malarian estolääkitys aloitettu jo tänään. Kaikki ladattavat laitteet kuten kamerat, kello ja kuulokkeet ladattuna ja pakattuna mukaan.

Valmiina lähtöön

Nyt vain lomamoodi käyntiin ja sitten mennään. On jotenkin sellainen olo, ettei vielä ole edes tajunnut lähdön olevan edessä, vaikka loma alkoi jo perjantaina.

Viikonloppu on vierähtänyt lähinnä laukkuja pakatessa, tavaroita järjestellessä ja syödessä. Ainakin on nyt levätty ja tankattu, että siitä ei ainakaan pitäisi jäädä reissussa mikään kiinni.

Huomenna sitten suunnataan aamuyöstä kentälle ja lennetään Amsterdamin kautta Nairobiin, josta matka jatkuu sitten Tanzanian puolelle heti seuraavana päivänä. Päästään siis aikalailla heti ihan tosi toimiin ja laitettua vaelluskamppeet niskaan.

Viimeistelylenkillä Seurasaaressa

Seuraavat kolme viikkoa onkin varmaan aika hiljaista täällä blogin puolella. Päivittelen matkakuulumiset sitten marraskuun puolella. Sosiaalisen median kautta varmasti jo aiemmin. Jatkan Afrikasta lähes suoraan vielä Lappiin, joten sen takia blogihiljaisuus todennäköisesti hiukan venyy.

Palataan, mukavaa sunnuntaita kamut!

Viimeinen voitelu

Tänään oli vihdoinkin sen päivä, kun kävelin Ilkka Tulikouran vastaanotolle toivottavasti viimeistä kertaa ihan vähän aikaan. Fiilis on aika huikea, sillä olimme sopineet viime kerralla, että tulen ennen Kilimanjaron reissua ”viimeiseen voiteluun” hakemaan varmistuksen, että kaikki on hyvin ja olen valmis reissuun.

Millainen polku tässä on takana?

Keväällä kaikki alkoi, kun polveni jäi salilla lukkoon. Enpä olisi uskonut, millainen tie silloin oli edessä. Ja ehkä hyvä niin. Keväällä 2016 polveni tosiaan leikattiin Tulikouran toimesta ensimmäisen kerran. Silloin paikattiin molemmat repeytyneet kierukat, poistettiin ohut repaleinen acl ja täytettiin aiemmat ruuvien reiät biopankista otetulla luumassalla.

Ensimmäinen polvileikkaus

Siitä alkoi sitten kova kuntoutus neljän kuukauden päähän, johon odotettiin, että biomassa luutuu ja uusi acl voidaan ruuvata polveen. Jänne otettiin tällä kertaa vasemman jalan takareiden jänteestä eli tiedossa oli molempien jalkojen leikkaus.

Polvileikkaus 2

Vuosi sitten tehtiin toinen polvileikkaus, josta toipuminen lähti hyvin liikenteeseen ja pian olinkin jo täydessä treenivauhdissa. Kunto kasvoi ja voimatasot nousivat koko ajan. Kaikki menikin todella hyvin, kunnes toukokuussa polvi jäi useamman kerran loppuun ja viimeinen kerta päätyikin sitten Töölön sairaalaan ambulanssilla, kun lukko ei lähtenyt itsestään auki.

Polvileikkaus 3

Magneettikuvassa nähtiin, että polven sisäkierukka oli haljennut täysin uudesta kohtaan ja toinen puolikas oli nivelen välissä. Edessä oli taas kerran tähystys, kierukan kiinnitys ja kuukausi kävelemättä. Tämän jälkeen jalan hermottaminen ja kuntoutus edessä kolmatta kertaa vuoden sisään.

Mitä tänään tapahtui?

Näiden reilun puolentoista vuoden aikana olen käynyt noin 20 kertaa Tulikouran vastaanotolla. Olemme jokaisen kerran jälkeen sopineet aina seuraavan kontrollin ja toipuminen on ollut koko ajan kontrolloitua myös lääkärin puolelta. Tänään tiedossa oli viimeinen kontrolli.

Viimeinen kontrolli, eikä seuraavaa kontrollia toistaiseksi sovittu. Kaikki on mennyt hyvin ja nyt näyttää siltä, että toipuminen on onnistunut ja perustan rakentaminen on myös toiminut todella hyvin kuntoutumisen kannalta. Iso kiitos tästä kuuluu maailman ammattitaitoisimmalle luotto-osteopaatille ja valmentajalle Aleksille.

Tämän hoitojakson aikana minulla on kehittynyt Tulikouran kanssa aikamoinen suhde. Hän on kohdannut minut ennen kaikkea ihmisenä. Kuunnellut, tsempannut, auttanut, neuvonut, mentoroinut ja tarjonnut asiantuntemuksensa polven hoitamiseksi. Olen itkenyt vastaanotolla ja silti hän on jaksanut luoda uskoa, että jalasta tulee hyvä.

Olen ollut todella tyytyväinen saamaani hoitoon ja tänään on muutaman kerran tullut kyynelehdittyä, kun miettii millainen tie on takana.

Miten viimeinen voitelu meni?

Tulikoura on tyytyväinen siihen, millaisessa tilanteessa jalan kuntoutuminen on. Tästä eteenpäin jatketaan edelleen kovalla tsempillä ja nyt kaikista tärkeintä tulee olemaan vammojen ennaltaehkäisy.

Hän toivotti kovasti tsemppiä reissuun ja toivoi postikorttia matkalta. Viimeinen voitelu on nyt sitten tehty ja olen siltäkin osin valmis reissuun.

Olen myös kuulemma tervetullut vastaanotolle, mikäli tarvitsen vielä apua. Toivottavasti näiltä kerroilta vältytään, vaikka kovasti Tulikourasta pidänkin.

Korvapuusteja kiitokseksi

Mietin kovasti, miten voisin edes vähän kiittää häntä tehdystä työstä. Olenhan sen tietenkin hänelle sanonut, mutta halusin myös jotain kiitoksen lisäksi. Näin viime kerralla vastaanotolla hänen pöydällään pullan ja siitä se ajatus sitten lähti: jos kaikki menisi hyvin ja tämä kerta jäisi toistaiseksi viimeiseksi kontrolliksi, söisimme yhdessä korvapuustit.

Vaikka fiilis on nyt todella mahtava, niin silti takaraivossa kolkuttelee koko ajan pelko. Mitä jos vielä jotain sattuu? Miten voin välttyä vammoilta? Mitä voin tehdä oikein, jottei mitään tälläistä enää tapahtuisi? Paljon avoimia kysymyksiä, joihin vastausten etsiminen täytyy löytyä yhä järkevämmästä tekemisestä. Perustan rakentamisesta, paljon kehonhuoltoa ja oman kropan kuuntelusta.