Tupsahti tuossa Summit Climbin kirje sähköpostiin: 60 päivää Baruntsen retkikunnan alkuun. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika tulee menemään todella nopeasti. Millaisia mietteitä tuleva matka aiheuttaa?
Valmistautuminen
Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kuinka hyvin olen päässyt treenaamaan talven ja syksyn aikana. Keväällä ja alkukesästä myös tein 10 viikon voimaharjoittelujakson, jossa voimaa tarttui aika mukavasti.
Kirjoitin treeneistä ja siitä, millainen suunnitelma minulla on niiden suhteen. Totuudenmukaisesti olen hiukan tehnyt eri asioita, mitä suunnittelin. Maantiepyörän ostaminen on tehnyt sen, että olen pyöräillyt aika paljon viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi on tullut juostua poluilla ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ulkoaktiviteettia. Norjan reissu oli myös omalta osaltaan erittäin hyvää treeniä.
Valmistautumista on ollut myös henkisellä puolella, sillä muistan viime kesän olleen niin synkkää aikaa, etten oikein uskonut itseeni kiipeilijänä. Vastoinkäymiset olivat vieneet intoa, elämänjanoa ja tuntui, että kriisi toisensa jälkeen vain tuli ja polki itsetuntoa alaspäin. Itkin, etten ole mikään kiipeilijä.
Nyt kun takana on hyvää, ehjää valmistautumista, niin myös itsetunto on kasvanut. Usko omiin taitoihin on parempi kuin koskaan, sillä onnistunut Kilimanjaron huippu, jäätikkökurssi Seattlessa, kiipeilyt Coloradossa, jäätikkökurssi Norjassa ja kiipeilyt Suomessa ovat vain entisestään kasvattanut itsetuntoa tulevalle matkalle.
Olen myös oppinut viimeisen vuoden aikana ihan valtavasti itsestäni, mutta myös teknisistä taidoista. Lepäämisen merkityksestä, harjoittelun monipuolisuudesta, ihan teknisistä kiipeilytaidoista lähtien oman taidot ovat syventyneet ja koko ajan on ollut mielessä se, että näiden asioiden pitää tukea mun tavoitetta seisoa Mt. Everestin huipulla.
Rönsyily on myös vähentynyt, vaikka sitä edelleen on. Rönsyilyllä meinaan sellaisen järkevän fokuksen kadottamista ja vääriin asioihin keskittymistä. Välillä unohtuu, että mikä olikaan tärkeintä. Oliko sillä väliä, että monta grammaa sinkkiä saan päivässä jos laiminlyön jatkuvasti yöunia? Tai monta leukaa pystyn vetämään jos peruskuntoni on huonossa kunnossa? Tai onko aika kaikkeen pakko sanoa kyllä, aina ei välttämättä ole järkevää kilpailla vaan välillä voi vain relata. Tätä joudun muistuttelemaan mieleeni aika usein ja kysymään, että miten tämä minun toimi vie mua tavoitetta kohti ja hyödynkö tästä.
Olen kyllä tyytyväinen siihen pisteeseen, jonka olen nyt saavuttanut. Tässä on siis tasan kaksi kuukautta vielä aikaa treenata ja toisaalta aion levätä kunnolla ennen reissua, jotta saan itsestäni kaiken mahdollisen irti sitten Nepalissa.
Hoidettavia asiat
Tämän päivän sähköposti toi myös tullessaan paljon tehtävää ja hankittavia asioita. Pitää päivitellä The North Facen kanssa varusteita, hankkia neljän kilon edestä eväitä, kuivamuonaa yläleiriin ja miettiä, mitä kaikkea ostoslistalta vielä puuttuu.
Olen pohtinut tässä kunnollisen aurinkokennon ostamista, jonka avulla hoituisi akkujen lataaminen reissussa. Tämän lisäksi tiettyä elektroniikkaa tekisi mieli ostaa kuten esimerkiksi kameran vakauttaja ja parempi kamera. Isoja investointeja ja katsotaan, mihin kaikkeen riittää paukut rahapussissa.
Näiden lisäksi retkikunta vaatii lääkärintodistuksen, että olen ymmärtänyt, mihin olen lähdössä ja olen tarpeeksi terve tekemään tämän. Näiden lisäksi retkikunta vaatii todistuksen matkavakuutuksesta, passin kopion, passikuvan ja lomakkeen, josta löytyy kaikki tietoni. Paperihommia ja juuri tällä viikolla täytin uuden passin hakemuksen.
Näiden lisäksi yksi iso päivitettävä asia on tietenkin lääkevarastot ja apteekin puolittainen tyhjennys on taas edessä. Pitää varautua kaikenlaiseen ja kaikkeen, joten ensiapupakkauksesta tulee löytymään vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Toivottavasti suurin osa jää käyttämättä.
Yleinen fiilis reissusta
Yleinen fiilis reissuun lähtemisestä on ihan huikea. On ollut paljon tekemistä tässä kesän aikana ja aika on hujahtanut ihan super nopeasti. Käytännössä joka viikonloppu on ollut tekemistä ja kotona ei ole juuri tullut oltua. Nyt huomaa, että tauko viikonloppureissaamisesta tekisi ihan hyvää.
Tuo päätön ja välillä aika kovatahtinenkin meno on aiheuttanut sen, että välillä on unohtanut olevansa lähdössä. Aika menee ihan siivillä ja tajuaa, että vitsit, kohtahan sitä tässä mennään. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja ajatukset, että sehän on vasta syksyllä, ovat pinnalla ja pian ymmärrän, että syksyhän on melkein täällä.
Vuoret ovat kyllä mielessä ihan päivittäin ja mietin myös Baruntsea joka päivä. Harrastuksesta on tulossa työ ja päiväni kyllä sisältävät paljon fiilistelyä vuorista. Ensi vuoden reissut ovat suunnitteilla ja sponsorihakemukset käyvät kuumana.
Niinä hetkinä kun havahdun, että olen lähdössä, tulee perhosia vatsaani. Oikeasti olen suunnitellut tätä matkaa kaksi vuotta ja nyt viimein se on lähempänä kuin koskaan ja se on lähempänä joka päivä. Fiilis, että tulen viettämään reilut viisi viikkoa vuorilla, on viedä mennessään ja tuntuu ihan käsittämättömän upealta päästä reissuun. Vaikka tänä vuonna on jo upeita reissuja takana, niin tätä olen kuitenkin odottanut eniten. 60 päivää ja lähtö Helsingistä odottaa.
