Jäätikkökurssi Norjassa

Ilmoittauduin jäätikkökurssille, vaikka olin juuri vuoden vaihteessa ollut Seattlessa ja Mt. Rainierilla kurssilla. Syy, miksi halusin lähteä mukaan oli se, että kurssin pitäisi Kari Heimonen, hän on yksi parhaimmista oppaista, joita olen tähän mennessä tavannut. Hän myös suositteli Jostedalin aluetta Norjassa, joten ilmoittautuminen oli todella helppoa.

Edelliseltä Jenkkien kurssilta oli myös muutama asia, jotka olivat jääneet epäselväksi. Näistä suurin oli railopelastus. Halusin vielä oppia syvällisesti, että jos kaverini tippuu railoon, niin miten saan hänet pelastettua turvallisesti. Ennen kurssia pelastaminen ei olisi nimittäin onnistunut ja sehän ei ole kovin hyvä tilanne jos lähdetään jäätikölle liikkumaan.

Jo ensimmäisen päivän aikana huomasin, että moni asia oli vuoden vaihteen kurssin jälkeen unohtunut tai en ollut tiennyt asioista tai olin ymmärtänyt jonkin asian täysin väärin. Kertaaminen, uuden oppiminen ja taas kerran kertaaminen oli siis ihan paikallaan. Köysistössä liikkuminen ei ole arkipäivääni, vielä ainakaan, joten asioiden kertaaminen tulee olemaan myös jatkossa avainasemassa.

Kurssin Jostedalenissa ja Jostedalsbreenin suurella jäätiköllä järjesti Adventure Partners ja kurssia veti siis Kari Heimonen. Tänä vuonna kursseja oli kaksi: aloittelijoiden kurssi ja jatkokurssi. Molemmilla kursseilla taidettiin käydä ylätasolla samat asiat, mutta jatkokurssilla keskityttiin paljon siihen, miten kurssin jälkeen meistä kurssilaisista tulisi omatoimisia jäätiköllä liikkujia ja pystyisimme toteuttamaan omatoimisia Norjan ja miksei muidenkin vuorten valloituksia.

Kurssin sisältö

Kurssi kesti yhteensä viisi päivää ja olimme koko ajan yötä samassa paikassa eli Jostedalin leirintäalueella. Oli jopa hassua, että koko ajan oli saatavilla sisävessa ja kunnon keittiö, jossa pystyi kokkaamaan omat ruuat. Alkuun kaipasi erämaatunnelmaa, mutta menihän se näinkin.

Yöpymiseen oli muutama eri vaihtoehto tarjolla. Leirintäalueella oli kahden eri kokoisia mökkejä neljälle ja kuudelle hengelle, tämän lisäksi oli mahdollista yöpyä teltassa tai vaikkapa omassa pakussa tai asuntoautossa. Ihan perinteistä leirintäaluemeininkiä siis toisin sanoen. Tällä kertaa päätimme reissukaverin kanssa, että olemme koko ajan teltassa ja homma toimi tosi kivasti myös teltalla.

Kurssi alkoi siten, että kävimme yhdessä läpi kaikkien toiveet kurssia varten ja kurssin sisältö muokkaantui osittain meidän toiveiden ja valmiiden kokonaisuuksien perusteella.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä lähdimme etsimään lunta ja tarkoitus oli harjoitella lumella liikkumista, lumiankkureiden tekemistä, köysistön muodostamista ja self-arrest -pelastautumista jäähakulla.

Päivä alkoi köysistön muodostamisella ja jo tässä kohtaa opin täysin uuden tavan muodostaa köysistön kaverin kanssa. Tässä tavassa köysistö muodostetaan siten, että lasketaan köysistöön tarvittavat köysivälit ja kaverin kanssa mitataan valjaat päällä köysi sopivan mittaiseksi siten, että köysistön jokaiseen väliin tulee sopivan verran köyttä.

jäätikkökurssi norja
Ensimmäisen päivän lumipeitteinen rinne

Sitten lähdimme lumipeitteelle opettelemaan self-arrest -pelastautumista jäähakulla ja juoksimme lumista rinnettä alasta ja harjoittelimme pelastautumista. Tämä on elintärkeä taito siinä kohtaa jos lähtee lumipeitteiseltä rinteeltä liukuun tai jos köysistössä joku toinen jäsen tippuu. Harjoittelimme myös sitä, että miltä tuntuu jos kaveri lähtee köysistössä liukuun ja mitä siinä kohtaa täytyisi tehdä.

jäätikkökurssi norja
Ensimmäisen päivän näkymät

Päivän aikana kuljimme lumipeitteistä rinnettä köysistössä ja fiilistelimme Norjan maisemia. Nehän ovat ihan uskomattomia ja täysin eri maailmasta kuin Suomessa.

Toinen päivä

Toisena päivänä suuntasimme Nigardsbreen-nimiselle jäätikölle harjoittelemaan jäätikkötaitoja. Päivä alkoi tunnin lähestymisellä jäätikölle ja kun pääsimme jäätikön reunaan olivat maisemat taas kerran upeat. Kuivaa jäätä riitti silmin kantamattomiin ja tuntui, että vihdoin päästään tositoimiin.

Päivän teemana oli yleisesti jäätiköllä liikkuminen jäärautojen avulla. Jäärautojen käyttö oli tuttua, mutta aina ensimmäiset askeleet jäällä ovat aina jännittäviä ja hetken aikaa kestää tottua siihen, että raudat kyllä pitävät jyrkkääkin rinnettä kunhan niihin vain uskaltaa luottaa.

jäätikkökurssi norja
Toisen päivän harjoitukset

Tämän lisäksi harjoittelimme jääruuvin käyttöjä ja haastavammassa maastossa liikkumista. Miten varmistetaan köysistön muita jäseniä paikoissa, joissa on vaara tippua ja mihin kohtaan jääruuvit kannattaa laittaa. Kävimme railon pohjalla ja kiipesimme jäätikköä ylös ja alas. Tosi kiva oli huomata, että talven jääkiipeilyt olivat tuoneet oman varmuuden hakun ja jäärautojen kanssa liikkumiseen.

jäätikkökurssi norja
Nigardsbreen-jäätiköltä

Päivä toi uusia oppeja varmistamiseen brusik-solmuilla ja varmuutta jäätiköllä liikkumiseen köysistön kanssa. Oli ihan huippu päivä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko päivän.

Kolmas päivä

Kolmantena päivänä tarkoitus oli harjoitella railopelastusta. Tätä päivää olin odottanut innolla ja odotukset olivat todella korkealla. Edellisestä päivästä poiketen suuntasimme eri jäätikölle kohti Tuftebreen-jäätikköä.

jäätikkökurssi norja
Kurssin kohokohta: railopelastukset

Matka jäätikölle alkoi kovalla nousulla, jossa kerättiin nousumetrejä ihan huolella 1,5 tunnin ajan. Päivä oli paahtavan kuuma ja varmaan kaikki kuusi kurssilaista hikoili ylämäessä aamun ajan. Itse laitoin kevyet kengät jalkaan ja vuoristokengät reppuun, mikä osottaitui hyväksi suunnitelmaksi. Vuoristokengät olivat kuumat ja raskaat, joten kevyillä kengillä kävely oli suorastaan ihanaa ylämäessä. Oli myös kiva huomata, että hyvä treenitalvi ja kevät on tehnyt tehtävänsä: ylämäki kulki kevyesti.

Kolmas päivä vietettiin täysin railopelastuksen maailmassa ja liikuimme itse jäätiköllä melko vähän. Rakensimme erilaisia taljoja ja harjoittelimme kaverin nostamista railosta ylös. Kaikki pääsi tekemään ja vihdoinkin taljojen rakentamisesta alkoi avautumaan jokainen vaihe erikseen. Mielestäni tämä päivä oli ehdottomasti kurssin paras ja antoisin päivä.

jäätikkökurssi norja
Minua pelastettiin railosta

Taljan rakentamisessa täytyy muistaa monta osaa ja sen takia oli myös hyvä, että ihan käytännössä tehtiin pelastamista. Tositilanteen tullen olisi kiusallista jos kaikki muistettavat asiat eivät olisi kristallin kirkkaana mielessä. Taljaaminen on myös pieni älypeli ja vaatii oman logiikan toimiakseen, pientä pähkinää siis myös sitä kautta.

Kolmas päivä oli erittäin lämmin ja aamun lähestymisreissun hikoilun lisäksi paluu autolle oli todella kuuma. En ollut ajatellut, että Norjassa voisi olla niin kuuma, että aivot tuntuvat sulavan. Olin varautunut untuvatakeilla, lämpimillä vaatteilla ja paksulla makuupussilla. Todellisuudessa pääasiassa hikoiltiin rinteillä ja ihmeteltiin kuumuutta.

Neljäs päivä

Neljäntenä päivänä teimme pitkän retken, jonka suunnittelimme itse. Kävimme kolmannen päivän illalla läpi retken omatoimista suunnittelua ja sen perusteella teimme oman reittisuunnitelman. Reitin suunnitteluun vaikuttaa kuljettava matka, nousumetrit, sääolosuhteet ja reitin haastavuus.

jäätikkökurssi norja
Nigardsbreen-jäätikölle kipuamassa

Alunperin pitkä retkipäivä piti olla kurssin viimeinen eli viides päivä, mutta sääennusteet näyttivät erittäin huonoa keliä retkipäivälle. Tämän vuoksi retki siirrettiin neljännelle päivälle ja retkisuunnitelmia tehdessä täytyi ottaa huomioon neljännen päivän sääennusteessa ollut ukkosmyräkkä.

Päätimme lähteä Nigardsbreen-jäätikölle ja valitsimme kartalta tietyn pisteen, jonka halusimme saavuttaa. Tarkoituksemme oli myös etsiä sellaista jäätikköä, missä eteneminen olisi hankalampaa ja selkeästi haastavampaa.

jäätikkökurssi norja
Railossa odottelemassa pelastumista: tämä oli harjoitus

Pääsimme tavoitepisteeseen suunniteltua aiemmin retkipäivänä ja harjoittelimme vielä railopelastusta kertaalleen läpi. Tavoitteemme myös täyttyi, sillä pääsimme jäätiköllä sellaiseen kohtaan, josta jouduimme kääntymään takaisin ja etsimään paremmin liikuttavaa jäätikköä.

Retkipäivä oli myös siinä mielessä opettavainen, että keli muuttui todella nopeasti ja iltapäiväksi povattu ukkosmyrky tuli nopealla tahdilla trombien kera jäätikkö kohti. Onneksi olimme juuri pääsemässä jäätiköltä pois ja kaikki meni siinä mielessä hyvin, mutta opetus sekin, kuinka keli voi muuttua minuuteissa aurinkoisesta ja kuumasta kovaan tuuleen ja ukkoseen.

jäätikkökurssi norja
Meidän Ice Monkeys -ryhmä

Myrskyssä hajosi myös telttani, joka oli leirintäalueella paikoillaan ja teltassa oli sisällä painava vaatekassini. Silti teltta oli liikkunut useita kymmeniä metrejä ja repeytynyt ja kaaret ihan vinksallaan. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut ja kaatuneiden puiden alle ei jäänyt ketään alle.

Viides päivä

Alkuperäisen retkipäivämme suunnitelmat siis muuttuivat vesisateen vuoksi ja pidimme viidentenä päivänä teoriapäivän, jossa kertasimme vielä kaikki eri taljaussysteemit, teimme köydestä paarit ja harjoittelimme prusikoiden avulla railopelastautumista.

Viides päivä ei ollut fyysisesti rankka, mutta uusia taitoja tuli kerrattua ja opittua aamupäivän aikana vielä runsaasti lisää. Päivä huipentui vielä yhteisiin burgereihin lähikaupungissa, josta porukka jatkoi sitten kohti omia seikkailujaan. Meillä matka jatkui kohti Uranostind-vuoren valloitusta.

Fiilikset kurssista

Kurssi oli ehdottomasti parempi, mitä odotin. En arvannut, kuinka paljon minulla olisi vielä opittavaa asioista ja toisaalta tälläkin kertaa huomasi, että niin monta asiaa voi tehdä eri tavalla.

Oman tiedon vajavaisuuden ymmärtäminen on myös aika nöyrää ja vetää mielen tilaan, joka on avoin vastaanottamaan uusia oppeja. Siisteintä on huomata, että ympärillä on koko aika inspiroivia tyyppejä, joilta on mahdollisuus oppia aina vaan lisää ja lisää.

Suosittelisin kurssia ehdottomasti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita jäätiköllä liikkumisesta. Norjassa on tähän todella mahtavat puitteet ja olen aivan myyty: tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta Norjassa ja mieli tekee jo nyt päästä treenaamaan lisää. Kiitos kurssista järjestäjille, nautin todella siitä!

Opin paljon uutta, kertasin vanhaa ja ennen kaikkea kertyi sellaista itsevarmuutta, että todellakin pystyn tekemään myös näitä reissuja omatoimisesti jatkossa. Mahtavaa olikin, että pääsimme heti testaamaan kurssilla opittuja taitoja, joista lisää huomenna.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.