Näin viime yönä unta, että itkin salilla turhautumistani kun kaikki muut ihmiset kyykkäsi maksimipainoilla takakyykkyjä. Riitelin valmentajan kanssa, että miksi minä en voi vielä kyykätä.
Tuo oli vain unta, mutta elin unessa sellaisia tunteita, jotka ovat olleet myös fiiliksissä oikeasti. Omat tunteet tuntuu menevän aikamoisessa vuoristoradassa hyvistä fiiliksistä täydelliseen masennukseen, jossa mistään tai varsinkaan polvesta ei tule mitään. Pahinta on ollut se toivottomuus ja epävarmuus, että tuleeko tästä jalasta vielä hyvä. Usko on hyvä, mutta kivun hetkillä uskokin on ollut koetuksella.
Onneksi kuitenkin polven kuntouttaminen ja urheileminen helpottaa näitä fiiliksiä. Jokaisen treenin jälkeen mieli on aina parempi ja tänään kävelin ensimmäistä kertaa ilman keppejäkin jäätelön perässä jopa 2 kilometriä. Hitaasti, mutta varmasti ja ennen kaikkea yksi askel kerrallaan.
Viime viikko on mennytkin suhatessa ympäri ämpäri Suomea. Käytiin mökillä, Mikkelissä, Lappeenrannassa, Lahdessa ja pyörähdettiin kotona Helsingissä. Tämän ravaamisen takia täälläkin on ollut hiljaisempaa, sillä välillä on vain kiva relata somettomasti. Tässä kuitenkin viime viikon räpsyjä:
