Vantaa Triathlon – perusmatka

Tänään oli se päivä, jolloin palasin pitkästä aikaa kilpailemaan. Olin ilmoittautunut Vantaa Triathlonin perusmatkalle. Tapahtuma järjestettiin Vantaalla Kuusijärvellä, joten maisemat olivat tutut Sipoonkorpi Trailin ja omien treenien myötä.

Päätin ilmoittautua kilpailuun, sillä minulla on ollut erään kiipeilykaverini upea maantiepyörä lainassa viimeisen kuukauden ajan. Ensin homma lähti liikkeelle siitä, että kävin ajamassa pyörällä pari pitkää lenkkiä ja samalla rupesin mietityttämään, että pitäisikö kuitenkin ilmoittautua triathloniin. Uinti kulkee pitkän kilpauintitaustan takia ja juokseminen menee siinä sivussa. Selkeästi heikoin laji on juoksu. Sitten vettä lisäsi myllyyn muutama triathlonia harrastava kaveri vielä lisää. 

vantaa triathlon

Kisalappuja hakemassa lauantaina

Jo ilmoittautuessa jännitti ihan todella paljon, sen jälkeen joka kerta kun olen miettinytkin koko asiaa, on alkanut mahassa perhostelemaan. On kauhistattunut, että mitä ihmettä sitä oikein tuli tehtyä ja pitäisiköhän keksiä joku hyvä tekosyy, millä perua kilpailu. Viime viikolla kipeytynyt vasen jalka oli jo hyvä takaportti kilpailun perumiseen.

Tämä päivä ja tämän viikon keventely sekä jalan ahkera huoltaminen kannatti, sillä kilpailupäivä oli täydellinen happotesti, kuinka pää kestää kilpailua ja haasteita. Näitähän on tulevaisuudessa edessä myös vuorilla.

Olen uinut aiemmin avovedessä viime kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänä kesänä muutaman kerran. Pyöräilyä olen harrastanut alle kuukauden verran ja opetellut tänä aikana ajamaan lukkopolkimilla ja kippurasarvisella pyörällä. Juoksemista olen tehnyt myös silloin tällöin, pääasiassa poluilla. Näiden kolmen lajin yhdistelmää olin kokeillut kerran aiemmin ja pyörän sekä juoksun yhdistelmää muutaman kerran. Kokemusta kilpailemisesta ei ole siis ollenkaan. Seikkailumielellä ja tavoitteeni oli päästä maaliin.

Miten reissulla sitten kävi?

Uinti

Ensimmäisenä oli edessä 1500 metrin uinti. Uinti lähti vedestä ja Kuusijärvellä uitiin kaksi kierrosta järven päästä päähän. Yksi kierros oli 750 metriä ja kierroksen jälkeen noustiin vedestä laiturin kautta toiselle kierrokselle.

Ensimmäiseen kierrokseen meni 11:18 ja lähdin toiselle kierrokselle ensimmäisenä. Koko uintiin meni 23:06 ja olen tosi tyytyväinen tulokseen ja olipa hieno fiilis nousta ensimmäisenä vedestä ylös. Uinti oli rentoa, mutta haastavaa. Pääsin heti lähdöstä asti uimaan omaa vauhtiani ja pidettyä uinnin täysin omana suorituksena. Keskivauhti uinnissa oli 1:34 minuuttia/100 metriä.

vantaa triathlon perusmatka

Tulossa uinnista vaihtoon

Uinnin jälkeen juostiin vaihtopaikalle, jossa otettiin märkäpuku pois ja vaihdettiin tilalle pyöräilykengät ja pyörä alle.

Pyöräily

Pyöräilyn reitti oli 38 kilometriä, jossa pyöräiltiin neljä kierrosta 9,5 kilometrin reittiä vanhaa Lahdentietä. Reitti oli suhteellisen helppo ja pyöräilyn aikana oli vain pari kunnon mäkeä.

Vastatuuli oli suhteellisen napakka toiseen suuntaan, mutta tsemppasin itseäni tuulisimmilla pätkillä sillä, että tämähän on kaikille ihan sama. Muuten reitti oli mielestäni hyvä ja selkeä. Reitin päässä käännyttiin tiukka U-käännös, jossa sai olla erityisen tarkkana, ettei pyörä lähde alta pois.

Ensimmäinen kierros meni ihan täydellisessä hurmiossa, että onpa siistiä. Fiilis oli ihan katossa, sillä olin kuullut vaihtopaikalle juostessani, että omalla uintiajallani olisi pärjännyt myös miesten sarjassa. Pyrin hakemaan pyöräilyyn haastavan vauhdin, jolla pystyn ajamaan, mutta myös säästämään samaan aikaan voimia juoksua varten.

Ajoin lopulta kierroksille seuraavanlaiset väliajan: ensimmäinen 18:02, toinen 17:46, kolmas 18:15 ja viimeinen 18:57. Lopullinen pyöräilyn aika 1:12:59, mikä oli reilusti nopeammin mitä olin ajatellut pystyväni ajamaan. Keskinopeus oli 31.24 km/tunnissa.

vantaa triathlon perusmatka

Pyöräilemässä

Sitten päästiinkin heikoimpaan lajiini eli juoksun pariin. Tätä olin pelännyt jo etukäteen, sillä kymppi on todella kova matka jo itsessään. Pitäisi juosta kovaa, mutta jotenkin järkevästi. Ajatukseni oli, että lähden suhteellisen rauhassa matkaan ja pyrin pitämään vauhtia yllä loppuun asti.

Juoksu

Juoksu oli kyllä todella kova ja aika kamalaakin paikoitellen. Matka alkoi tuntui pahalta jossain kolmen ja neljän kilometrin kohdalla ja siitä sitten kitkuteltiin maaliin asti. Reitti kulki siten, että tie oli pääasiassa hiekkatietä ja asfaltilla juostiin vain muutamia pieniä pätkiä.

Kierroksia juostiin kaksi kappaletta, jolloin yhden kierroksen mitaksi tuli viisi kilometriä. Toiselle kierrokselle lähtö oli todella kova ja sain kyllä pistää kunnolla pökköä pesään ylämäkiä varten. Juoksun aikana alkoi pää tyhjenemään siten, että mielessä ei oikeasti pyörinyt juurikaan mitään.

Ensimmäinen viiden kilometrin kierros meni 25:59 ja sitten toinen kierros aikaan 28:37. Nopeus juoksussa 5:28 minuuttia/kilometri. Tavoitteeni oli juosta alle tuntiin ja lopulta juoksun kokonaisaika oli 54:36. Tavoite täyttyi siis tässäkin, vaikka nopeimmat juoksijat menivät ohi ja todella kovaa. Tämä oli kuitenkin omaan tasoon hyvä juoksu ja olen siinä mielessä tyytyväinen.

vantaa triathlon perusmatka

Juoksun viimeiset kilometrit

Kokonaisaika koko suoritukselle vaihtoinen oli: 2:36:53. Ja olin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Loppusijoitus oli 18. ja kaikki meni nappiin.

Mitä opin ensimmäisesti triathlonkilpailusta?

  • lepää kunnolla ennen kilpailua.
  • harjoittele vaihtoja. Sähläsin ensimmäisessä vaihdossa märkäpukua ottaessa pois siten, että peukalo vääntyi.
  • nauti ja yritä pitää hyvää fiilistä yllä vaikka tuntuisi pahalta.
  • tankkaa ennen kilpailua ja mahdollisuuksien mukaan kilpailun aikana. Itsellä haasteita oli juoda etenkin juoksun aikana.
  • harjoittelisin enemmän. Pyöräilyä ja juoksua ennen seuraavaa kilpailua. Uinti menee omalla painollaan. Keskittyisin siis erityisesti heikkouksien parantamiseen.
  • Have fun!!! Sääntö numero yksi.

Olipa niin siisti päivä ja olen enemmän kuin tyytyväinen, onneksi lähdin reissuun. Parannettavaa jäi paljon ja maantiepyöräkuume sen kuin vain kasvoi. Kiitos kannustajille, tukijoukoille ja järjestäjille tosi onnistuneista järjestelyistä.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.