Olen viime päivien aikana saanut useamman kyselyn siitä, miten treenaan tällä hetkellä. Kun loukkaannuin kesällä, ajatus oli aloittaa polven kuntoutus sillä ajatuksella, että lähden ensi keväänä Everestille. Ajatukset ja motivaatio on ollut kuntoutukseen koko ajan, sillä tavoitteet ensi vuodessa on pitänyt myös treenimotivaatiota hyvänä.
Aloitin kohta neljä viikkoa sitten ohjelmoidun harjoittelun muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tämä on tarkoittanut systemaattisempaa, järkevämpää ja suorituskyky edellä ajateltua harjoittelua. Toki jalan kuntoutus on edelleen kesken, mutta harjoitteluun on tullut muitakin elementtejä kuin pelkkää polven kuntouttamista.
Polven tilanne on tällä hetkellä hyvä ja kävimme maanantaina fysioterapeutin kanssa läpi juoksuharjoitteluun liittyvät harjoitteet ja sain luvan aloittaa siis jo juoksemisen. Toki nyt aloitus on rauhallinen ja juoksuaskelia haetaan minuutti kerrallaan enemmän ja enemmän. Tämän lisäksi polven kuntoutukseen kuuluu salilla voimaharjoittelua ja erilaisia koordinaatioharjoituksia.
Harjoittelu on edelleen jalan ehdoilla, mutta alkuperäisen arvion mukaan pääsen täysipainoiseen harjoitteluun neljä kuukautta leikkauksen jälkeen. Nyt leikkauksesta on kaksi viikkoa vajaa neljä kuukautta. Viiden kuukauden kohdalla pidetään voimatestit, jossa sitten nähdään, millaisiin tuloksiin on päästy kuntoutuksen aikana ja mitä pitäisi vielä ottaa huomioon ennen ensi kevättä.
Olen pystynyt treenaamaan oikeastaan kesästä lähtien kevyitä, peruskestävyysharjoituksia yllättävän paljon ja viime aikoina harjoittelu on painottunut pyöräilyyn ja sauvalävelyyn. Uintia, vesijuoksua ja assault bike -pyörällä pyöräilin heti loukkaantumisen jälkeen. Viimeisempänä mukaan on tullut myös ikuiset portaat eli porraskone kuntosalilla, jolla saa tehtyä niin pitkän porrasharjoituksen kuin on vain tarve.
Olemme tehneet suunnitelmaa seuraavalle puolelle vuodelle ja sen tärkein tavoite on pysyä ja parantaa kuntoa ennen ensi kevään reissua. Polven kuntoutus on edelleen etusijalla ja jalka ohjailee tekemistä varmaankin vielä tulevat pari kuukautta.
Millaisia treenimääriä pystyn treenaamaan?
Heinäkuussa harjoittelin 24 tuntia, elokuussa 48 tuntia ja syyskuussa 55 tuntia. Olen siis pystynyt kesästä lähtien kasvattamaan treenimääriä ja harjoituksista suurin osa on matalasykkeistä peruskestävyysharjoittelua.
Nyt meneillään on kovempi viikko ja harjoitusohjelmaan on tullut mukaan myös vauhtikestävyysintervalleja, joiden avulla kuntoa pikku hiljaa pyritään kasvattamaan myös kuntoa. Pääasiassa lajeina on pyöräily, sauvakävely, salitreeni, kiipeily ja uinti.
Olen aika tyytyväinen jo siihen, mihin pisteeseen olen tässä kohtaa päässyt harjoittelun suhteen. Jalka tuntuu hyvältä ja joka viikko paremmalta, joten se lupaa hyvää myös ensi kevättä ajatellen.
Mikä mahdollistaa tämän kaiken?
Kerroin eilen Instagramin puolella siitä, mikä on mahdollistanut minulla tämän kaiken ja mikä mahdollistaa sen, että pystyn useampana päivänä viikosta harjoittelemaan kaksi kertaa päivässä.
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana tehnyt kahta työtä ja aina Suomessa ollessani painanut hommia täysillä. Samaan aikaan olen treenannut aktiivisesti ja tavoitteellisesti. Siihen päälle olen kokenut usein stressiä ja ollut stressaantunut. Tämä kaikki on johtanut siihen, etten ole palautunut hyvin ja minulla on ollut myös liian pitkiä pätkiä, joissa harjoittelen liian kovaa ilman kunnollista lepoa. Paljon sellaisia tekijöitä, jotka eivät edistä palautumista vaan lähinnä on vain heikentänyt sitä.
Keväällä päätin, että haluan siirtyä yrittäjäksi ja mahdollistaa paremmin valmistautumisen Everestille. Muutos on tarkoittanut samaan aikaan sitä, ettei minun tarvitse tehdä täyttä toimistotyöläisen viikkoa ja pystyn keskittymään myös harjoitteluun. Olen jatkanut töitä digimarkkinoinnin parissa ja samalla päässyt vuorikiipeilyn pariin töihin myös.
Olen siis opetellut sanomaan ei ja se jos jokin on ollut vaikeaa. Mielenkiintoisia projekteja, mahdollisuuksia, harrastuksia ja ideoita riittää, mutta priorisoinnin taito on ollut välillä hukassa. Oppimista onkin ollut, mutta asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on ollut oleellisessa osassa ein sanomisen prosessissa.
Olen siis yrittänyt olla oman elämäni supernainen kahden työn, sosiaalisen elämän, tavoitteellisen harjoittelun ja aktiivisen tiedonnälän kanssa. Olen kuitenkin monta kertaa huomannut, että en jaksa ja se sadas pallo ilmassa tipahtaa ihan pian. Onneksi suuremmilta pallon tippumisilta on vältytty ja olen pystynyt priorisoimaan, mitä haluan ja minne haluan päästä.
En tietenkään sano, etteikö kovaan treenaaminen ja töiden tekeminen olisi mahdollista. Oma elämäntyyli on ollut vain niin hektistä, että olen pystynyt toteamaan, että minusta se on välillä tuntunut raskaalta. Ja olen tehnyt muutoksia, jotka mahdollistaa sen, ettei valmistautuminen tuntuisi niin raskaalta.
Kuitenkin nyt rakennetaan pohjaa koko ensi vuodella ja kaikille haaveille, joita minulla on tulevaisuuteen, kiipeilyyn ja työelämään. Olen tosi onnekkaassa asemassa siinä mielessä, että olen pystynyt tätä työtä tekemään ja iso kiitos siitä kuuluukin kaikille yhteistyökumppaneille.
