Olin viime viikonloppuna Milja (Pipo Silmillä -blogin kirjoittajan) kanssa retkellä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistossa. Tarkoitus oli mennä telttailemaan ja testaamaan jo hetki sitten saamaani untuvapukua, miten hyvin sen kanssa pärjäisi nukkua ilman makuupussia.
Lähdimme perjantaina iltapäivällä kohti Seitsemisen kansallispuistoa ja suunnitelmana oli kävellä pimeässä Liesijärven telttapaikalle ja yöpyä molemmat yöt siellä. Lauantaille olimme suunnitelleet reitiksi Virkatie-vaellusreittiä, joka oli 26 kilometriä pitkä. Sunnuntain suunnitelmat olivat vielä avoinna, mutta olimme alustavasti puhuneet, että voisimme sunnuntaina mennä Helvetinjärven kansallispuistoon.
Ajoimme Multiharjun parkkipaikalle ja lähdimme otsalamppujen valossa kohti Liesijärveä. Matkalla oli todella märkiä kohtia ja epäilimme, että olisiko majavat voineet jopa tehdä padon, koska metsässä tulvi ja vettä näytti olevan joka puolella. Kävelimme perjantaina pari tuntia ja kuusi kilometriä ennen kuin pääsimme telttapaikalle. Emme olleet kovin yllättyneitä, sillä telttapaikalla ei muita ihmisiä näkynyt. Marraskuun loppu ja perjantai-ilta ei ole suosituinta aikaa retkeillä, mutta se ei meitä haitannut. Lauantaina retkeilemässä oli toinen seurue, mutta muuten ihmisiä näkyi vain harvakseltaan.
Untuvapuvun testaaminen
Reissun yksi tavoite oli untuvapuvun testaaminen ja olin jättänyt makuupussin siis kotiin. Epäilykset alkoivat hiipimään mieleen, kun pystytimme telttaa ja mietin, että miten tulen tarkenemaan pelkässä untuvapuvussa. Toisaalta tiesin, että puku on tehty todella kylmiä olosuhteita varten, joten ei minulla mitään hätää pitäisi olla. Minulla oli puvun kanssa untuvatöppöset jaloissa ja olin napannut mukaan myös silkkisen aluspussin varmuuden vuoksi.
Lopulta yöt menivät todella hyvin ja untuvapussi oli tarpeeksi lämmin nukkumiseen. Erityisesti yläkropassa oli ajoittain jopa kuuma ja heräsin kerran pieniin viluväristyksiin lantion kohdalta. Se, mitä jäin puvun kanssa kaipaamaan, oli makuupussin “turva”. Eli sen tunteen, kun käpertyy makuupussiin ja pystyy piiloutumaan pussin uumeniin ja tietää, että on pussin sisällä turvassa. Mitään vaaraahan meillä ei ollut, mutta makuupussi on minulle turvapaikka ulkona nukkuessa.
Erityisen ihanaa oli hengailla leirissä untuvapuku päällä, sillä ei tarvinnut yhtään palella. Jouduin nuotion äärellä jopa riisumaan puvun yläosaa pois, koska minulla oli niin kuuma. Untuvapuku sopisi siis hyvin palelijalle leiriin hengailuvaatteeksi ja tosi kovaan pakkaseen makuupussin kaveriksi nukkumiseen.
Seitsemisen kansallispuisto – Virkatie
Pääsimme lauantaina ajoissa Liesijärveltä liikenteeseen ja suuntasimme Virkatie-nimiselle vaellusreitille. Kokonaisuudessaan reitti on 26 kilometriä pitkä ja olimme Multiharjun parkkipaikalta kävelleet jo kuusi kilometriä edellisenä iltana. Alkuperäinen ajatus oli kiertää koko kierros.
Reitti on suhteellisen nopeakulkuista, helppoa polkua ja polku olisi ollut hyvin juostavaa. Korkeuseroja Seitsemisen kansallispuistossa on melko vähän ja sen vuoksi pääsimme etenemään todella ripeää tahtia. Miljalla on myös reipas askel ja minulla oli välillä ihan kunnon tekeminen pysyä hänen perässään – ei ihme, sillä Milja on juossut useamman ultramatkan ja kokenut vaeltaja muutenkin.
Pysähdyimme kahville kansallispuiston luontokeskukseen ja päätimme, että nappaamme auton Multiharjun parkkipaikalta ja ajamme vähän lähemmäs Liesijärveä, jossa teltta ja muut tavarat ovat. Näin pääsisimme ilman kuuden kilometrin edestakaista kävelyä sunnuntaina suoraan Helvetinjärven kansallispuistoon.
Reitti on todella hyvin merkitty, joten pärjäsimme hyvin ilman kartan tutkimista päivän aikana ja kellossa ollutta reittiä ei tarvinnut myöskään tutkia sen tarkemmin.
Helvetinjärven kansallispuisto – Helvetinkolu
Lähdimme sunnuntaina Helvetinjärven kansallispuistoon ja siellä tarkoituksemme oli kävellä 16 kilometriä ja mennä katsomaan Helvetinkolu-nimistä korkeaa kalliota. Pakkasimme Liesijärvellä aamulla tavarat mukaan ja kävelimme autolle, joka oli nyt kilometrin päässä ja ajoimme Helvetinjärvelle.
Tykkäsin Helvetinjärven kansallispuistosta todella paljon, sillä vaellusreitti meni järven läheisyydessä ja korkeuseroja tuli selkeästi enemmän kuin Seitsemisen kansallispuistossa. Muuten polut olivat samaa luokkaa kuin Seitsemisessä eli suhteellisen helppokulkuisia ja juokseminen olisi ollut myös hyvä tapa liikkua poluilla.
Pidimme evästauon Helvetinkolulla, joka on tosi hieno paikka: näkymät aukeavat korkealta järvelle ja paikka muistutti mielestäni Olhavaa Repovedellä. Oli rentouttavaa syödä eväsleivät ja pitää tauko kunnon näkymillä.
Reissu oli monelta näkökannalta ajateltuna onnistunut retki, sillä sain testattua untuvapuvun ja toisaalta tuli pidempää vaellusta ja vieläpä kahdessa eri kansallispuistossa saman viikonlopun aikana. Tuli myös hyvä muistutus siitä, miten kylmältä voi ulkona oleminen tuntua ja erityisesti taukojen aikana kylmä hiipii yllättävän nopeasti.
Kiitos vielä Miljalle retkiseurasta – seuraavia seikkailuja suunnittelemaan!
