Matkamme jatkui Blåvatnetilta ja Lyngenistä kohti Tromssaa. Kävimme pyörähtämässä kaupungissa ja kipuamassa kaupungin korkeimmalle kohdalle ennen siirtymistä Kvaloyan saarelle.
Kvaloya osoittautui sellaiseksi paikaksi, jonne olisin voinut mielelläni jäädä pidemmäksikin aikaan. Kiipesimme ensin Kvaloyalla Store Blåmann -nimisen vuoren, joka on saaren korkein vuori. Matkalla oli vielä melko paljon lunta ja selkeästi haastavia kohtia, joissa pääsi jo melko kiipeilylliseen tunnelmaan. Sen lisäksi kävimme kiipeilemässä Gullnausen-nimisellä kalliolla, josta löytyi erittäin hienoja sporttikiipeilyreittejä. Tämän lisäksi kiipesimme Skamtindenille ja Hollendarenille. Tosi upeita päiviä, retkiä ja olisin mielelläni viettänyt vaikka kuukauden pelkästään Kvaloyalla.
Kvaloyalta siirryimme kuitenkin kohti Senjaa ja olimme menossa Senjalla kiipeämään varmaankin yhden saaren suosituimman reitin eli Segla-vuoren reitin, mutta juuri sinä päivänä, kun olimme menossa Seglalle olikin sää pilvinen, sateinen ja maisemat olisivat olleet todennäköisesti melko mitäänsanomattomat. Päätimme siis pitää lepopäivän Skaland-nimisessä paikassa. Syötiin karkkia ja katseltiin sisätiloista vesisadetta. Seuraavana päivänä juoksimme Hjusfjelletin huipulle ja sieltä alas – upea oli tämäkin retki.
Matka jatkui Senjalta kohti Lofootteja ja ajoimme Andoyan saaren läpi kohti Lofootteja. Yövyimme Måtindenin juurella ja kävelimme melko pitkän matkan telttapaikalle Måtindenin huipun kautta jäämeren rannalle. Kävely oli kyllä vaivan arvoista, sillä illan ja aamun aikana ei näkynyt muita ihmisiä ja olimme poukamassa suojassa kovalta tuulelta.
Seuraava kohde oli Lofootit ja Henningsvaer, koska mieli teki kiipeilemään ja olin Revontulia-blogista lukenut juttuja Lofooteilta (iso kiitos Liisalle, sillä blogista on ollut apua monessa kohtaa!). Kävimme haikkaamassa Festvågtindenin, kiipesimme Vågakallenin ja Paradisetillä. Oli kaikin puolin tosi upeaa ja olin niin iloinen, että pääsin kokemaan myös ensimmäisen yöttömän yön retkeni. Vaikka se oli raskas ja päättyi pahaan nestehukkaan, niin silti olin tyytyväinen, että lähdimme matkaan.
Lofooteilla vietimme useamman päivän ja olin melko yllättynyt siitä, kuinka paljon esimerkiksi Henningsvaerissa oli ihmisiä. Emme uskaltaneet siirtää autoa, sillä pelkäsimme ettemme enää löydä parkkipaikkaa. Kiipeilijöitä, lapsiperheitä, vaeltajia ja erilaisia pakuja ja asuntoautoja oli todella paljon. Ymmärrän kyllä, että ihmiset tulevat Lofooteille, mutta mielestäni Kvaloyalla oli aivan yhtä upeaa ja selkeästi vähemmän ihmisiä.
Lofooteilta suuntasimme takaisin Kvaloyalle ja sieltä ajoimme Leville kavereiden luo yöksi ja lopulta Etelä-Konneveden kansallipuistoon melomaan ja Saimaalle mökille viimeiseksi viikonlopuksi.
Säiden suhteen meillä oli todella hyvä tuuri, sillä Norjassa satoi vain kahtena päivänä reilun kahden viikon aikana. Sadepäivät sattuivat osumaan – tai satuimme suunnittelemaan retket niin, että pidimme aina lepopäivän sadepäivän aikana. Muuten matkalla oli lähes aina hiki ja todella kuuma.
Reissu oli tosi hieno, mutta myös rankka. Teimme joka päivä vähintään yhden retken ja useampana päivänä jopa kaksi retkeä. Tavallaan mieli olisi tehnyt jäädä paljon pidemmäksi aikaa ja kiivetä enemmän, mutta retkien suunnittelussa ja lepopäivien suunnittelussa olisi pitänyt olla tarkempi.
Ensi vuodella jäi monta reittiä kiivettäväksi ja toisaalta myös tulevaisuuteen jäi monta retkeä haaveiltavaksi. Norja näytti parastaan ja noihin maisemiin on pakko päästä palaamaan myös tulevina kesinä.
