Saimaan saaristoreitti pyörällä

Yksi tämän kesän retkisuunnitelmista oli pyöräillä Saimaan saaristoreitti yhdessä tai kahdessa päivässä. Kun olimme palaamassa Norjasta, pysähdyimme melomaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja sieltä ajoimme mökille Saimaan rannalle. Suomessa satoi vettä ja sääennuste näytti muutenkin hiukan epävakaista säätä, joten päädyttiin pyöräilemään Saimaan saaristoreitti yhdessä päivässä läpi.

Saimaan Saaristoreitti – kuva täältä

Ajoimme aamulla mökiltä Lappeenrantaan ja jätimme kaupan pihalle auton. Lähdimme liikkeelle kahdeksan aikaa aamulla ja tarkoituksemme oli ajaa 154 kilometrin lenkki rauhassa siten, että ehdimme pysähtymään rauhassa lounaalle ja toisaalta, että ehdimme hyvin Roope-Saimaa -lautalle.

Lossimatkaa odottelemassa

Reitti on suhteellisen hyvin merkattu koko matkan ajalta, mutta joissain kohti jäi toivomisen varaa ja pari kertaa ajoimme oikean risteyksen ohi. Matka Lappeenrannasta Imatralle kulkee pääasiassa kevyenliikenteenväylää pitkin ja Imatralta Ruokolahdelle ajettiin jo ihan maantien laidassa.

Pysähdyimme Ruokolahdella aivan ihanaan ja sympaattiseen kesäkahvila Kaikuun lounaalle ja pidimme kunnon tauon kuunnellen kahvilan pitäjän luentoa jääkaudesta ja reitin nähtävyyksistä. Oli pakko santsata myös suolaista piirakkaa, sillä se oli erinomaista.

Kahvila Kaikun piha

Ruokolahdelta lähdettiin vesisateessa kohti Syyspohjaa ja mielestäni tässä kohtaa oli reitin inhottavin pätkä. Tiellä 62 ajaa isoja rekkoja ohi ja tiellä ei ole isoa piennarta, missä voisi turvallisesti ajaa pyörällä. Rekkojen mennessä ohi sai vesisateessa ihan tosissaan pitää tangosta kiinni ja toivoa, että turvaväli säilyy tarpeeksi isona.

Syysojalta käännyttiin kohti Utulaa ja hiljaisempia teitä kohti. Matkalla on lyhyt lossimatka ja tie päättyy Roope-Saimaa-pyörälauttaan, jolle pitää varata etukäteen matkaliput.

Roope-Saimaa

Roope-Saimaa-pyörälautalla koettiin kesän kylmimmät hetket kaatosateen ja kylmän tuulen vuoksi. Onneksi heillä oli sadeviittoja ja peittoja tarjota matkustajille ja heti lautasta päästyä alkoi mäkinen soratiepätkä, jolla kylmettynyt kroppa muuttui äkkiä lämpimäksi.

Loppumatka Lappeenrantaan olikin leppoisaa ja hyväkuntoista tietä pääasiassa kevyenliikenteenväylää pitkin. Lappeenrannassa kävimme vielä ravintola Wanhassa Satamassa syömässä ja ajoimme takaisin mökille. Päivän aikana tuli ajettua 154 kilometriä pyörällä ja reissuun meni kaikkiaan kokonainen päivä taukoineen ja lauttoineen. Mielestäni matka ei ollut mahdottoman pitkä, vaan tuntui oikeastaan sopivalta päivämatkalta.

Lautalla sadetta pitämässä

Saimaalla on nättiä ja järvimaisema on mieluinen ja erityisen rakas lapsuudesta ja veneilymuistoista ympäri Saimaata. Uskoisin, että vielä syksylläkin kyseinen reitti on mukava ajaa ja meidän sateinen päivä ei vienyt lopulta reissusta yhtään sen hohtoa pois.

Comments are closed.