Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin.

Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin ylläpidon eteen ja opetellut käytännössä kaiken täysin nollasta. En tiennyt nettisivujen tekemisestä, ylläpitämisestä tai saati eteen tulevista haasteista yhtään mitään ennen viime kevättä.

On aika siistiä, että taustalla tehty työ alkaa näkymään konkreettisesti lukijamäärän kasvulla ja teidän lukijoiden ihanilla kommenteilla. Ette tiedäkään, kuinka paljon ne lämmittävät mieltä! Te siellä ruudun toisella puolella olette saaneet minut myös jatkamaan blogin kirjoittamista silläkin hetkellä, kun on tehnyt mieli lopettaa.

Minä vuorilla – Aconcagua

No, miten pääsette äänestämään vuoden ulkoilublogia?

1. Klikkaa kilpailun sivuille: TÄSTÄ

2. Äänestä mielestäsi parasta blogia 20.11-3.12

3. Jätä yhteystietosi äänestyksen yhteydessä, jotta voit voittaa lahjakortin Addnaturen verkkokauppaan

4. Ulkoile räntäsateesta ja pimeydestä huolimatta

 

Ei muuta kuin äänestämään! Mukavaa viikon alkua!

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.