Olen miettinyt monta kertaa, että miten tunnistaa, milloin mopo lähtee keulimaan? Meinaa siis se kuntoutusmopo. Milloin on liikaa ja milloin on tarpeeksi? Aiheesta ollaan keskusteltua usean ihmisen: siis lääkärin, fysioterapeutin, ystävien ja valmentajan kanssa.
Olen halunnut saada vastauksen siihen, että milloin teen kuntoutusliikkeitä tarpeeksi. Tarpeeksi siihen, että kuntoudun täysin, mutta turhan työn tekeminenhän ei tietenkään kannata. Liikaa tekemällä todennäköisesti tulos ei ole kovin hyvä tai toivottava. Missä kohtaa alkaa näyttämään sellaiselta, että nyt kannattaisi höllätä? Näiden keskusteluiden perusteella, olen päätynyt ainakin seuraaviin merkkeihin, jotka viestivät tästä.
1.Kipu
Kipu on ensimmäinen varoittava merkki siitä, että pitäisi lopettaa. Myönnetään, että tätäkin on ollut joskus vaikea noudattaa ja kuunnella. En juuri nyt pysty sanomaan päivää, jolloin en olisi tuntenut mitään. Kipu ei ole ollut kuitenkaan toistaiseksi kuntoutuksen aikana sellaista luokkaa, että se olisi estänyt tekemästä asioita. Edelleen tunnen jokaisella askeleella, että polvi ei ole täysin kunnossa, mutta toisaalta tunne ei viiltävää kipuakaan ole.
2. Turvotus
Kuntoutuksen jälkeen käsi, polvi tai mikä ikinä onkaan, ei saisi turvota. Tiedän, että monet polvileikkausten jälkeen kärsivät jatkuvasta leikkauspaikan turvottelusta. Itselläni on kertynyt polven sisäsyrjälle arpikudosta siten, että polvi näyttää koko ajan turvonneelta. Arpikudosta nyt hoidetaan ahkerasti, koska siihen myös liittyy erilaisia hassuja hermoperäisiä tuntemuksia. Turvotus kuitenkin on hyvä indikaattori kertomaan, että turvonneilla paikoilla ei ehkä kannata vaan hakata päätä seinää, vaan pitää välipäivä kuntoutuksesta.
3. Määrä ei korvaa laatua
Kyllä, määrä ei korvaa laatua. Pätee moneen asiaan, mutta myös tähän. Tätäkin on täytynyt opetella. Mielummin muutama hyvä, rauhallinen, koko keskittymisellä tehty toisto kuin 20 sinne päin. Aina ei ole vain parasta yrittää väkisellä pukertaa tunnin välein jumppaliikkeitä. Tässä kohtaa kannattaa olla lempeän ja tiukan armollinen itselleen: teen hommia joka päivä kuntoutumisen eteen, mutten ruoski itseäni ellen tee joka päivä jumppia montaa tuntia.
4. Yleinen fiilis
Fakta on ainakin omalla kohdallani se, että kuntoutuhommat on ihan pirun tylsiä. Kuka nyt oikeasti jaksaisi monta kuukautta putkeen nitkuttaa jotain maailman turhimman tuntuisia kuntoutusliikkeitä? Mielestäni ei kukaan.
On mielestäni ihan tervettä turhautua ja harmistua siitä, että taas edessä on tylsät kuntoutusjumpat. Sen takia myös kuntoutuksesta saa pitää vapaapäiviä. 3+1 -tahti on mielestäni aika hyvä eli kolme päivää kuntoutusta ja päivä vapaata. Vapaapäivänä voi tehdä silti jotain, mikä edistää kuntoutumista: palautua, nauttia kivasta päivästä muuten tai käydä esimerkiksi kävelyllä.
Jos joka päivä ärsyttää jumpata, niin mielummin pidän sitten vapaapäivän kuin vain väkisellä väännän. Ja pakko myöntää, niin varsinkin nyt viimeisimmän polvioperaation jälkeen on tullut pidettyä myös vapaata kuntoutuksesta. En vain ole joka päivä jaksanut tsempata, vaan olen vain sitten levännyt tai tehnyt jotain muuta.
Nämä merkit ja niiden kuunteleminen onkin ollut aikamoinen tie opeteltavana. Eikä tämä tie ole vielä täysin läpi käyty, sillä en vieläkään osaa aina täysin kuunnella sitä, miltä kropassa tuntuu. Joka päivä on kuitenkin mahdollisuus opetella hiukan lisää. Ainakin olen päästy siihen pisteeseen, etten enää laske jokaista tehtyä jumppaa ja kuntouttavaa liikettä. Yritän siis myös toistojen lisäksi kuunnella sitä, miltä kropassa tuntuu. Ja olen huoletta käynyt tekemässä sellaisia juttuja, jotka on tuntunut kivalta juuri siinä hetkessä.
