Kaikki alkoi Annapurna Circuit -vaelluksesta ja oikeastaan sitä ennen National Geographic -lehdestä. Lehdessä oli juttu nepalilaisesta vaellusreitistä ja olin todella vaikuttunut lehtijutun kuvista. Päätin, että haluan päästä vaellukselle ja tulen toteuttamaan sen heti, kun minulla on sopivasti aikaa ja rahaa. Tuo hetki toteutui 2013, jolloin olin 19-vuotias ja ensimmäistä kertaa Nepalissa: Annapurna Circuitilla.
Olimme telttailleet perheen kanssa, käyneet melomassa, viettänyt aikaa Lapissa ja kotona on aina kannustettu urheilemaan. Vietin vuosia nuoruudestani ja teini-iästä kilpauinnin parissa. Mitään erityistä kiipeilytaustaa minulla ei kuitenkaan ollut.
Annapurna Circuitilla eteneminen oli helppoa ja olin viehättynyt elämän perusasiaoiden äärellä olemisesta. Se, kuinka hyvin söin, nukuin ja liikuin määritteli sitä, miten hyvin reissu onnistuisi. Tämä reissu oli myös ensimmäinen kosketukseni yli 4000 metrin korkeuteen.
Olin myös todella vaikuttunut maisemista, nepalilaisista ihmisistä ja vuorilla liikkumisesta. Ensimmäinen matka Nepaliin oli puhtaasti vaellusmatka, vaikka kävimme 5400 metrissä Thorang La -solassa. 2013 oli paljon lunta, joten pääsimme etenemään lumisessa maisemassa. Ajattelin olevani vuorikiipeilijä ja haaveilevani vuorien huiputtamisesta.
Innostuin ja inspiroidun ja halusin päästä kiipeämään vuorien huippuja. Päätin, että haluan asettaa itselleni tavoitteen. En tiennyt kiipeilystä juuri mitään, joten valinta osui Everestiin. Onhan se kuitenkin maailman korkein vuori.
Päätin myös, että asetan takaraja: kiipeän Everestille ennen kuin täytän 30-vuotta (koska joku nätti tasaluku täytyi saada). Ja ennen kuin lähden Everestille, kiipeisin vähintään yhden vuoren vuodessa. Joka vuosi jonkun haastavamman ja keräisin tietoja sekä taitoja, joita tarvitsisin reissussa.
Alkuperäinen suunnitelma on pitänyt, mutta suunnitelma on sisältänyt todella paljon hetkiä, jotka eivät ole kuuluneet suunnitelmaan. Loukkaantumisia, enemmän kuin yksi vuori vuodessa, koronavirus ja monen monta muuta käännettä. Edelleen tavoite on kiivetä Everestille ennen kuin täytän 30-vuotta.
Ajattelin alkuun vain huippua. Everestin huippua, sinne kiipeämistä ja alas tulemista. Lopulta tämä tavoite on muuttanut muotoaan, edelleen toki tavoitteena on kiivetä huipulle, mutta yhdestä vuoresta on sen sijaan tullut elämäntapa, intohimo, tapa toteuttaa itseäni, haave, työtä ohjaava tekijä eli paljon enemmän kuin yksi vuori.
Kahdeksan vuoden valmistautuminen on pitkä aika ja olen miettinyt vuoria lähes päivittäin. Viime vuodet intensiivisesti ja arkeani määrittää monella tapaa se, että olen lähdössä vuorille. Kyse ei ole vain Everestistä tai mistään muustakaan vuoresta. Kyse on elämästäni ja siitä, millaisena tulen sen todennäköisesti myös kiikkustuolissa muistamaan.
Olen tosi onnellinen, että olen löytänyt elämääni näin hienon asian. Pystyn toteuttamaan haaveitani ja elämään mielestäni merkityksellistä elämää. Se jos jokin on hieno asia. Niin viattomalta tuntunut Nepalin matka 2013 muutti lopulta elämääni.
