Tänään oli pitkään odottamani ortopedikäynti. Eilen tuli toisesta, ja toivottavasti viimeisestä polvileikkauksestani tasan 6 viikkoa. Aika on mennyt kyllä tosi nopeasti, mutta toisaalta leikkauksesta on vasta kuusi viikkoa.
Mikäs tilanne nyt siis on?
Parempi kuin hyvä. Polven eturistiside on napakka, niinkuin pitääkin. Takareisi on säilynyt hyvänä ja mitään repeämiä ronkittuun jänteeseen ei ole nyt leikkauksen jälkeen tullut. Liikelaajuus tuli täyteen viime viikon torstaina ja kyykyt onnistuu valmentajankin sanoin paremmin kuin ennen leikkausta. Yhden jalan kyykky onnistuu aika mukavasti myöskin.
Mitä seuraavaksi?
Seuraavat 6 viikkoa vielä raaaauhallisesti. Rauhallisesti toistuu ortopedi Ilkka Tulikouran puheissa useasti. Saan lisätä rauhallisia kyykkyjä, soutuja, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua ohjelmaan. Kaikkea siis edelleenkin rauhallisesti. Heti vuodenvaihteen jälkeen jalka katsastetaan taas ja jos kuntoutuminen on yhtä hyvää kuin nyt, niin todennäköisesti saan luvan juoksuun, naruhyppyihin ja hieman intensiivisempään urheiluun.
Miltä tämä tuntuu?
Oikeastaan olin tietoinen siitä, että kaikki on mennyt hyvin. Ja myös siitä, että edelleen täytyy ottaa rauhallisesti. Tosin olen päässyt jo tekemään sovelletusti kaikenlaista ja sykekin on ollut koholla useaan otteeseen. Nyt kuitenkin tarvitaan vielä seuraavat viikot malttia ja sitä jäähattua. Tulikoura sanoin osuvasti: ”on kaksi eri asiaa, pystytkö tekemään ja kannattaako tehdä”. Tavoitteena on nyt rakentaa peruskuntoa ja korjata erilaisia muita ongelmia, mitä tässä on nyt pikkuhiljaa tullut esille. Sanonpahan, urheilu ilman pieniä vaivoja taitaa olla kohdallani mahdotonta!
Mitä hyvää tässä päivässä oli?
Keskustelimme vastaanotolla siitä, mitkä ensi vuoden tavoitteeni on. Minut on palautettu lääkärissä useasti maan pinnalle ja toppuuteltu, että nyt pitää olla malttia. Olen henkisesti varustautunut uutisiin, että vielä edes ensi vuosi ei ole realistinen kiipeilylle. Ilman kuitenkaan sen suurempia pohdintoja vastaus kysymykseeni, voisinkohan ensi syksynä lähteä kiipeilemään, oli että jos kuntoutuminen etenee samalla tavalla niin tavoitteet ovat realistisia. Paljon on nyt tietenkin tehtävä asioiden eteen töitä, sillä kuten tiedetään, eivät vuorten huiput ilman kovaa duunia tule eivätkä välttämättä silloinkaan.
