Millaista on olla vuorikiipeilijä Helsingistä?

Olen helsinkiläinen ja asunut täällä jo muutamia vuosia. Alun perin olen kotoisin Lahdesta ja sen jälkeen opiskelin vuoden Helsingissä sairaanhoitajakoulussa ennen kuin hain lukemaan kauppatieteitä. Pääsykoerumban jälkeen päädyin Lappeenrantaan opiskelemaan.

Kaikki kesät olen viettänyt Helsingissä kesätöiden vuoksi ja nyt viimeiset vuodet olen asunut Helsingissä ja tuntuu, että täällä se koti myös sijaitsee. Vaikka koti on täällä ja kotiin on aina ihana palata reissuilta, niin silti veri vetää koko ajan ulkomaille.

Minun Helsinki

Suurin syy reissuihin on tietenkin harrastukseni ja unelmani vuorilla. Helsingissä ei ole vuoria ja niitä varten täytyy reissata korkeimmille paikoille. Jos haluaa harrastaa vuorikiipeilyä, niin vuorille täytyy myös matkata harjoittelemaan. Se on fakta, mutta ei yhtään hullumpi sellainen.

Vuoret ovatkin vieneet minua jo aika moneen paikkaan ja unelmat vievät myös tulevaisuudessakin vuorille ja seikkailuihin eri puolille maailmaa.

Helsinkiläisenä vuorikiipeilijänä on omat haasteensa. Täytyy etsiä mäkiä, joissa treenata ja kerätä rahaa, jotta pääsee vuorien perässä reissuille. Ilman autoa nämä haasteet ovat välillä haastaviakin, sillä aina täytyy myös sumplia, että milläs niille mäille lähdetään täältä kaupungin ytimestä.

Helsinkiläisenä on myös paljon etuja vuorikiipeilijänä, sillä palvelut ovat tarjolla ja sisäliikuntaan sopivat paikat ovat ihan kävelymatkan päässä kotoa käsin. Sisäliikunta- ja ulkoliikuntapaikkoja on myös aivan laidasta laitaan ja vuorikiipeilijä kuin muutkin harrastajat löytävät kyllä omansa. Helsingissä myös pääsee kaikkialle kävellen.

Suomi on maa, missä ei ole yhtään vuorta, mutta Helsingistä löytyy silti useampi varusteisiin erikoistunut kauppa, joissa pääsee kokeilemaan vuorikiipeilyyn sopivia varusteita ennen niiden ostamista. Jos vuoret olisivat takapihalla, niin en tiedä osaisinko arvostaa aikaani vuorilla näin paljon. Olen oppinut siis nauttimaan ajastani vuorilla ihan tosi erityisellä tavalla ja olen pyrkinyt imemään kaiken sen fiiliksen itseeni.

Töölönlahti, yksi lempipaikoistani

Täältä käsin pääsee myös aika näppärästi lentokentälle junalla, joka maksaa muutaman hassun euron. Tämähän on aika kiva juttu, varsinkin kun harrastus vie monesti ulkomaille. Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtee myös todella kattavasti lentoja ympäri maailmaa ja hinnat eivät ole aivan mahdottomia edes pidemmille lennoille.

Helsingin lähellä on myös paljon ihan tosi hyviä retkikohteita, joissa voi viettää useamman päivän tai mennä vain päiväretkelle. Kaikki on alle 50 kilometrin päässä keskustasta ja useimpiin paikkoihin on yllättävänkin helppo päästä.

Helsinki on koti ja ihana sellainen, vaikka vuorikiipeilijänä on omat haasteensa, niin silti kotiin on kiva palata vuorilta.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.