Päiväretkikohteita Helsingistä

Tekeekö mieli retkeilemään? Sinulla ei kuitenkaan välttämättä ole aikaa tai talvivaellukseen sopivia varusteita, jotta voisit viettää monta yötä ulkona pakkasessa? Ei hätää, voit lähteä päiväretkelle!

Retkeilyä Helsingin lähistöllä

Helsingistä on helppo mennä päiväretkelle useampaan paikkaan ja seuraavaksi esittelenkin omat lempipaikkani. Paikat on myös mahdollista saavuttaa ilman auton omistamista, sillä näihin paikkoihin pääsee busseilla, junilla tai suoraan Helsingin keskustasta kävellen.

Sipoonkorpi

Sipoonkorvessa on tullut käytyä syksyn mittaa useampana viikonloppuna. Syksyllä metsissä harrastin polkujuoksua ja nyt talven tullen Sipoonkorpi on oiva kohde ihan päiväretkeilylle. Juoksua varten olisi varmaankin hyvä omistaa nastakengät, jotta metsässä ei tule vaaratilanteita olosuhteiden takia.

Nakkaa Reittioppaaseen Kuusijärvi ja hyppää bussiin Rautatientorilta. Reilussa puolessa tunnissa olet Sipoonkorvessa ja ylimääräiset tavarat voi jättää säilöön Kuusijärvelle. Retkeilyn päätteeksi on ihana käydä saunassa ja mahdollisesti myös avannossa Kuusijärvellä eli varaudu myös uintikamoilla.

Retkeilyä ja evästauko

Nuuksio

Nuuksio on tietysti klassikko ja aivan ihana paikka. Syksyllä Nuuksiossa tuli käytyä vähemmän, sillä useimpina viikonloppuina bussit olivat todella täynnä ja porukkaa ulkoilemassa tosi paljon. Näin talvella tilanne on toki ihan erilainen ja poluilla ei ole yhtään niin kova ruuhka kuin syksyllä.

Helsingin keskustasta näppärin tapa on ottaa juna Leppävaaraan ja siitä jatkaa bussilla kohti Haltian luontokeskusta, josta sitten pääsee poluille. Haltiassa et pysty jättämään tavaroita säilöön eli ota sellainen reppu, jota jaksat kantaa koko päivän mukanasi.

Lämmintä mehua mukaan

Keskuspuisto ja Seurasaari

Keskupuisto ja Seurasaari Helsingissä on ihan mun lempipaikkoja. Seurasaaressa pääset ulkoilemaan meren läheisyyteen ja toisaalta olet koko ajan kaupungin lähellä. Seurasaaren lenkillä on ihana piipahtaa Cafe Regatassa matkan varrella ja syödä sympaattisessa punaisessa mummonmökissä korvapuusti kuuman mehun kanssa.

Keskuspuistossa pystyy näin talvella hiihtämään, kävelemään polkuja pitkin ja fiilistelemään metsää ihan Helsingin keskustan kupeessa. Aika vakiolenkiksi on itselläni tullut juoksu- tai sauvakävelylenkki Pirkkolaan ja takaisin.

Evästauko Keskuspuistossa

Retkeilyssä ja etenkin talviretkeilyssä yksi tärkein asia on se, että mukana on aina lämmintä juotavaa ja evästä. Itse tykkään ottaa termariin mukaan kuumaa mehua ja mukana on milloin eväisleipiä ja milloin edellisenä iltana tehtyä pannukakkua.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.