Pakkaaminen on taas kerran käynnissä ja olen hetki hetkeltä viehättyneempi. Tuntuu varpaissa, mahassa ja poskipäissä kun ajatus lähtemisestä viehättää niin pirusti. Mikä siinä lähtemisessä on muka niin siistiä?
No ensinnäkin alkuvuosi on ollut melkoisen haipakkaa vauhtia. Olen tehnyt pidempää työpäivää ja työrintamalla on pyyhkinyt lujaa. Olen saavuttanut monta sellaista juttua, kuten mukavuusalueen asiakaskohtaamisissa, onnistunut myyntitilanteissa ja toisaalta päässyt kokeilemaan omaa epämukavuusaluetta.
Tämän lisäksi blogihommat ovat edenneet ja koko ajan olen laittanut pikkusen enemmän kaasua pohjaan tämänkin homman suhteen. Välillä on tullut kirjoitettua juttuja silmät sikkurassa, ilman luovuutta ja välillä on ollut työn takana saada edes jotain järkevää kirjoitettua. Toisaalta onneksi suunta on koko ajan selkeä. Tämä on blogi matkastani ja välillä se matka sisältää myös luovuutta kärsiviä ajanjaksoja ja toisaalta vuorilla oleminen mahdollistaa uusien ideoiden syntymisen.
Tällä viikolla lauantaina minun on tarkoitus hypätä lentokoneeseen ja ensin nokka kohti Leviä. Siellä olisi tarkoitus ensi viikko sitten hiihdellä ja ehkä vähän laskeakin, katsotaan nyt uskaltaako sitä oikeasti rinteeseen. Vähän tuo polvihistoria kauhistuttaa. Viikon aikana olisi kuitenkin tarkoitus hypätä vapaan suksien lisäksi perinteisen hiihtotyylin suksien päälle ja pohtia, että kuinka kivaa se on.
Leviviikon jälkeen sitten nopea yhden yön pyörähtäminen kotona ja matka jatkuu kohti Jenkkejä ja Coloradoa. Hihkuin viime viikolla lähes onnesta, kun tajusin, että siellähän on suorastaan jo kesä. Denverin sääennuste näyttää +15 asteen aurinkoista keliä ja sehän tuntuu suorastaan helteeltä.
Reissua siis pukkaa ja seuraavat lähes kolme viikkoa tulee oltua enemmän tai vähemmän tien päällä. Se jos jokin on ihanaa ja etenkin, kun vihdoin tajusin, että pääsen ensin nauttimaan Levin kevättalvesta ja heti perään Coloradoon Kalliovuorille.
Miksi lähteminen viehättää?
Lähteminen tarkoittaa aina mahdollisuutta. Lähtemällä on mahdollisuus seikkailla ja kokea jotain aivan uutta. Sama pätee joka kerta, kun astun ulko-ovesta ulos. Lähden ulos ja minulla on mahdollisuus tavata uusia ihmisiä, saada uusia kokemuksia, päätyä tekemään jotain aivan uutta tai vain siirtymään paikasta toiseen. Avoimin mielin kuitenkin useimmiten lopputulos on jonkinlainen seikkailu.
Kokemukset viehettävät myös, sillä matkustaminenhan on aina täynnä kokemuksia. Varsinkin kun lähtee reissuun yksin, niin todennäköisyys sille, että uusia kokemuksia karttuu on melkoisen iso. Joudun myös matkustamaan omalle epämukavuusalueelle ja ratkomaan ongelmia itsenäisesti. Se on välillä raskasta, mutta lopulta aina todella palkitsevaa.
Lähteminen on oppimista. Oppimista, miten ulkomailla toimitaan ja miten suhtautua uusiin kulttuureihin. Toisaalta jokainen matka on aina oppimista siitä, että miten tehdään uusia asioita ja miten oma kroppa käyttäytyy aikaeroon, stressiin, paineeseen ja toisaalta siihen ylitsepursuavaan iloon, jonka matkailusta saa.
Coloradon reissu tarjoaa varmasti myös hetkiä, joissa minun täytyy olla omalla epämukavuusalueella ja tulen varmasti saamaan aika paljon eväitä tulevia vuorireissuja varten. Olen taas porukan ainoa ei-natiivi englantia puhuva tyyppi ja en todellakaan ole mikään natiivi puhuja muutenkaan. Kieliasia saa minut usein varpailleni ja joudun monesti tsemppaamaan ja miettimään, että nyt se suu auki ja vaan puhut, ilman virheiden pelkoa.
Toisaalta lähden Jenkeissä reissuun kokeneiden kalliokiipeilijöiden kanssa, joilla on varmasti monen monta vinkkiä ja taitoa annettavana. Onneksi minulla on annettavana asennetta ja aurinkoa ja sikäli edessä on kahden kauppaa.
Lähteminen on matka omien tuntemuksien syövereihin, selviytymistä, itsetunnon kasvattamista ja lopulta uuden kokemista ja niistä kokemuksista nauttimista. Mahtavuutta.
