Kylmäsietokyky on yksi vuorikiipeilijälle toivottu ominaisuus. Olisi siistiä jos ei palelisi helposti, sormet pysyisivät lämpimänä, makuupussissa olisi aina lämmin nukkua, varpaat pysyisivät lämpösinä jopa paikallaan ollessa ja vaatteita ei tarvitsisi pukea 100 kerrosta päällekkäin varmistaakseen, että ei varmasti palella.
Kylmänsietokykyni on mielestäni laskenut viimeisen muutaman vuoden aikana. Tai ainakin luulen niin, sillä muistan esimerkiksi lapsuudessa, kuinka pystyin leikkimään kylmässä järvivedessä tunteja ja minulla tuli aina viimeisenä kylmä. Olen käynyt aina heti heittämässä talviturkin kun on keväisin ollut mahdollista ja hyödyntänyt avantomahdollisuuden jos sellainen on eteen vain sattunut. Nykyään tuntuu, että sormia paleltaa usein ja muutenkin tarvitsee entistä enemmän vaatetta jo plussakeleillä.
Puhuin tästä ongelmasta erään tuttavani kanssa ja hän kertoi harrastavansa avantouintia, joka on hänellä helpottanut palelemiseen. Plussana tästä hänen harrastuksestaan on tullut se, että kuulemma syys- ja talviflunssilta on vältytty. Tämähän kuulosti minun korvaani lähes täydelliseltä! Mitä etsin? Helpotusta paleluun ja terveenä pysyminen on toivottavaa myös. No ei kun tuumasta toimeen…
Tänään koitti se päivä kun oli aika lähteä aamu-uinnille läheiselle uimarannalle. Ihana syksyinen aurinkoinen aamu, mutta takaraivossa jyskitti vain ajatus kylmyydestä. Pelotti suorastaan mennä veteen. Olin kuitenkin päättänyt, että minähän menen. Ja sitten mentiin.
Lopputulos: viikottainen uiminen järvessä lisätään treeniohjelmaan. Tekee hyvää palautumisen kannalta, tekee hyvää mielelle ja plussana tästä kaikesta voi syntyä se, että kylmänsietokykyni paranee. Ja vaikka niin ei tapahtuisi, tullee joka viikko minulle varmasti hyvää mieltä siitä, että saan pienen niskalenkin kylmässä vedessä uimiseen.
