Sain tuossa hetki sitten Luontoloinen-blogista kysymyshaasteen, jossa paljastetaan itsestään kahdeksan asiaa ja vastataan haastajan tekemiin kysymyksiin. Sovelsin haastetta hieman annetuista ohjeista.
Vihdoinkin pääsin tämän haasteen äärelle ja olipahan hauska miettiä, että mitä te lukijat ette vielä tiedä minusta. Täältä pesee:
1. Unipyyhe
Käytän joka yö korvatulppia ja unipyyhettä. Unipyyhe on siis sellainen silmälappu, jotka laitetaan silmille, jotta valo ei pääsisi silmiin. Olen nukkunut näin jo vuosia. Varmaankin ainakin kuusi viimeisintä. Olen saanut unipyyhkeen äitiltä lahjaksi joskus kauan sitten ja sen jälkeen se on uskollisesti kulkenut Nepaliin, Argentiinaan, Afrikkaan ja se kulkeutuu mukana myös jatkossa. Unipyyhkeessä lukee tietysti teksti: ”jätä viesti” ja se on pinkki.
2. Unissahöpöttäjä
Puhun ja selitän unissani, paljon. Saatan myös nukkua ja pian kertoa, etten saa unta ja kääntää kylkeä jatkaakseni unia. Tärkeää on vain päästä kertomaan, etten saanut unta vaikka olin jo nukkunut.
Puhun unissani vähän kaikesta: menneistä ja tulevista asioita. Oudointa kuitenkin höpöttelyssä on se, että olen ikäänkuin valvetilassa, sillä muistan usein puhuneeni unissani, mutten ollenkaan pysty hallitsemaan höpöttelyjä. Tämä on myös todella turhauttavaa, koska harvoin saan tahtomaani sanomaa selväksi.
3. Pelkään isoja eläimiä
Koiria, hevosia ja jopa jättikilpikonnia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä minulle mitään. Isot ovat usein arvaamattomia ja pysyn mielummin kaukana isoista eläimistä kuin lähestyn niitä vapaaehtoisesti.
Nämä pelot varmaankin tulevat jostain lapsuudesta, jossa muistan ison koiran hyppineen innoissaan selkääni vasten, kun olimme kylässä ja koirahan innostui entisestään, kun sitä juoksi karkuun. Ei mitään kivoja muistoja.
4. Lukutekniikka
Tykkään lukea dekkareita, mutta huomaan useasti tekeväni seuraavaa: kun kirjassa alkaa tulla jännittävä kohta, jossa jokin kirjan päähenkilöistä murhataan tai rikos on ratkeamassa, hyppään seuraavalle sivulle ja luen loppuratkaisun ennen välissä tulevaa tekstiä. Palaan kyllä aina takaisin siihen kohtaan, josta hyppäsin ratkaisuun, mutta luen usein ensin ratkaisun ennen itse tarinaa.
5. American dippi
Juu, yksi paheistani on American-niminen dippikastike. Voisin syödä (ja syönkin) sitä lusikalla suoraan kermaviilipurkista.
6. Jännitys tuntuu varpaissa
Jännitys tuntuu sähkönä varpaissani. Erityisesti katsoessa esimerkiksi jännittävää elokuvaa tai tv-sarjaa. Uppoutuneena telkun katsomiseen, jännittävän kohdan tullessa ja pelästyessäni saan kovan sähköiskumaisen tunteen, joka menee varpaisiin asti. Todella kutkuttava ja koukuttava tunne, ihan oikeasti.
7. Kynnet
Olen kova pureskelemaan ja repimään kynsiä. Ällöttävä tapa, mutta olen tehnyt tätä ihan lapsesta asti. Viime vuosina olen tsempannut sen verran, että saan kyllä kasvatettua kynnet, mutta usein kovan stressin tai hermostuneisuuden takia sitten revin ja pureskelen kynnet pois. Valoa on siis tunnelin päässä, sillä pystyn välillä kasvattamaan ihan nätit kynnet.
Huom! Tällä hetkellä kynnet ovat pitkät.
8. En osaa sanoa ei
Tai ainakin välillä tuntuu siltä. Innostun lähes kaikesta ja aina täysillä. Kyse voi olla uudesta tuttavuudesta, urheilulajista tai ruuasta. Innostuin esimerkiksi soutamisesta kesällä niin paljon, että olin jo menossa olympialaisiin ja tällä viikolla on tullut ahmittua mandariineja, koska ne on vaan niin hyviä just nyt.
Minulle esitetyt kysymykset
2. Mitä ilman et lähtisi reissuun? Heh, no unipyyhe on kyllä tosi tärkeä.
3. Millainen on sielunmaisemasi? Välillä hyvinkin levoton, poukkoileva, mutta kaikesta kauneudesta nauttiva.
4. Mikä on seuraavaksi ostoslistalla? Tänään haaveilin heijastintakista. Se olisi kyllä tosi hieno meidän pimeissä aamuissa, illoissa ja miksei päivissäkin.
5. Mikä retkeilyyn liittyvä asia sinulla on vielä opettelematta? Risukeitintä en ole ikinä käyttänyt. Olen kuitenkin lukenut monta hyvää argumenttia sen puolesta.
6. Jos joutuisit autiolle saarelle kolmeksi kuukaudeksi, mitkä kolme ruoka-ainetta ottaisit mukaasi?Oletuksena on, että tulenteko onnistuu ja puhdasta vettä löytyy, mutta ruuan tulee säilyä lämpimässä.
7. Onko makuupussien comfort -arvot tehty sinua varten? Kyllä! Yleensä joudun repimään vetoketjua auki yön aikana, koska olen kuumissani. Tärkeintä tuntuu olevan hyvä alusta, joka eristää kylmästä maasta.
8. Kuinka omalta osaltasi pyrit edistämään suomalaisten yhteyttä luontoon? Jakamalla omia kokemuksiani luonnosta.
9. Makkara vai vaahtokarkit? Tämä onkin paha, tykkään oikein kunnolla käristetystä makkarasta, mutta himoitsen makeaa. Valitsen vaahtokarkit.
10. Kuka on seikkailjaidolisi? Suomalaiset Everestin kiivenneet supertyypit ja Veikka Gustafsson nyt on aika siisti tyyppi myöskin.
11. Kuinka nopeasti olet valmis lähtemään? Muutaman minuutin varotusajalla