Ostin keväällä ennen Everestin matkaani elämäni ensimmäisen maastopyörän. Olin katsellut pyöriä viime syksystä lähtien, mutta pyörien vertailu ja itse ostaminen oli jäänyt muiden kiireiden kiilatessa edelle. Maaliskuussa haaveilin Canyonin pyörän ostamisesta ja huomasin, että lähes kaikki pyörät olivat loppuunmyytyjä.
Siitä pyöräkuume vasta iskikin ja sattumalta eräänä lauantaina minulla tuli Facebookissa vastaan Lappeenrantalaisen pyöräliikkeen mainos, jossa mainostettiin Specializedin Stumpjumper Evo -pyörää ja vaaleanpunaisella rungolla. Olin valmis ajamaan heti Lappeenrantaan kunnes järjen ääni kotona sanoi, että kyseinen pyörä taitaa olla hieman liian raskas minun tarpeisiin. Samaisesta pyörästä oli kuitenkin kevyempi versio Epic Evo ja sellainen löytyi vielä lähempää Porvoosta. Otimme auton alle ja ajoimme Porvooseen katsomaan pyörää.
Erilaisten pyörien testaaminen
Olin ajanut viime kesänä lainapyörällä, joka oli oikein hyvä kokeilu. Maastopyöräilyn haastavuus koukutti heti ja pyöräily on aina tuntunut minulle huomattavasti vaivattomammalta tavalta liikkua kuin vaikkapa juoksu. Ajoin lainapyörällä sekä Lost in Kainuu -seikkailukilpailun että useita eri lenkkejä.
Lainapyörän palauttamisen jälkeen olimme vaeltamassa syksyllä Urho Kekkosen Kansallispuistossa ja tulimme maastosta pari päivää suunniteltua aiemmin pois. Olimme Saariselällä ja vuokrasin sieltä jäykkäperäisen pyörän, jolla ajoin Kulmakurun kierroksen. Kiilopäällä vuokrasimme vielä fatbiket ja syksyllä kävin vielä Korsossa ajamassa Canyonin täysjostoisella Neuron-mallisella pyörällä.
Arvoin jo ennen Saariselälle lähtöä, että millainen pyörä olisi minun tarpeisiin sopiva ja kaikista eniten päätöksentekoon itseasiassa auttoi se, että testasin erilaisia pyöriä. Päädyin siihen lopputulokseen, että tykkään kaikista eniten ajaa poluilla ja en ole kovinkaan kiinnostunut hurjista alamäistä. Kivikossa jäykkäperäinen pyörä tuntui siltä, etten pystynyt istumaan satulassa ollenkaan, mutta toisaalta huomasin hissisatulan olevan ehdottoman tärkeä. Toisaalta toivoin, että pyörällä voi myös ajaa seikkailukilpailuissa eli kevyt täysjoustoinen pyörä oli lopulta se, mitä ajattelin ensimmäiseltä maastopyörältäni haluavani.
Kuitenkin aikailin ostamisen kanssa, niin lopulta minut pyöräkaupoille sai täysin erilainen pyörä, jota olin alunperin ajatellut. Olihan runko kuitenkin vaaleanpunaisen värinen.
Onneksi Porvoon Pyöräkeskuksesta löytyi Specializedin Epic Evo -pyörä testipyöränä ja ei tarvinnut ajaa Lappeenrantaan asti testaamaan pyörää. Pienen testailun jälkeen kaupat olivat varmat ja sain vähän alennusta pyörästä, koska se oli ollut testipyöränä.
Ensimmäinen kesä maastopyörän kanssa
Ostin pyörän juuri ennen Everestille lähtöä ja lumet olivat vielä maassa. Ehdin ennen reissua käydä ajamassa kodin lähellä jo sulaneilla poluilla sekä kävimme pääsiäisenä Poronpolulla Lopella, mutta polut olivat osittain sohjoiset ja jäiset. Pyörä jäi siis odottamaan reissusta paluuta ja hyvä niin, sillä en uskaltanut ajaa kovin kovaa ennen reissua kaatumispelon vuoksi.
Palasin reissusta Suomeen ja olin huonossa kunnossa sekä väsynyt. Heti ensimmäisenä viikonloppuna kävimme kaverin kanssa Kirkkonummella ajamassa polkuja ja eihän siitä meinannut tulla mitään. Paljon jalkautumisia, poljin osui maahan ja mäet tuntuivat joko raskailta tai pelottavilta. Kaveri lohdutti, että kymmenen lenkin jälkeen on varmasti ihan eri meno.
Kesäkuussa ulkoilutin maastopyörään melko vähän ja kävimme gravel-pyörillä bikepacking-reissulla Ahvenanmaalla. Sitten pohdimme, että mitä muuta kesän aikana voisi tehdä ja koronarajoitusten vuoksi päädyimme reissaamaan retkiautolla ympäri Suomea. En pitänyt tänä kesänä lomaa, joten läppäri ja sitä kautta työt kulkivat reissussa mukana. Päätimme kuitenkin, että pyhitämme reissun intensiiviselle maastopyöräilyjaksolle.
Mitä kaikkea olen oppinut maastopyöräilystä?
- Pyörä menee yllättävänkin hankalista paikoista, kunhan vain itse uskoo siihen. Katse vain tarpeeksi pitkälle.
- Monesti vaikeat paikat ovat vain vaikeita sen vuoksi, että luovuttaa jo etukäteen.
- Jalkojen voimasta on todellakin hyötyä. Tykkään itse ajaa mahdollisimman isolla vaihteella.
- Vauhti korjaa virheitä.
- Laskuissa kannattaa aina laittaa satula alas.
- Juurakoissa ei vain kannata välittää juurista, ajaa vain.
- Jyrkät laskut onnistuu, kunhan nojaa vain tarpeeksi taaksepäin.
- Parempien kuskien kanssa ajaminen kannattaa, sillä heillä on hyviä vinkkejä ja ajolinjoja.
- Itselle sopivat polkimet ja kunnon kengät tekevät ison eron ajomukavuuteen.
- Pääasia on kuitenkin pitää hauskaa, taidot kasvaa kohisten kilometrien myötä.
Pääasiassa maastossa pyöräily on mielestäni todella hauskaa ja kehittyminen on tapahtunut kuin itsestään. Kaikista hienointa on tajuta, että ennen hankalilta paikoilta tuntuneet kohdat alkavat sujua ja pyöräily on joka kerta sujuvampaa. Toisaalta on ihan okei jos joka päivä ei kulje ja sellaistahan urheilu välillä on.
Kävin elämäni ensimmäisellä maastopyöräilylenkillä Keskuspuistossa ja muistan, että emme oikein pystyneet ajamaan mitään ja lenkki oli lähinnä taluttamista. Tänä keväänä Keskuspuistoon on tehty uusi maastopyöräilyreitti, joka on 15 kilometriä pitkä ja se sisältää pieniä pätkiä sorastuksia. Olen käynyt ajamassa tuota lenkkiä nyt muutaman kerran ja tajunnut, että ajotaidot ovat kasvaneet sen verran, että Keskuspuistossa ajaminen on oikeastaan ihan yhtä mukavaa kuin missä tahansa muualla.
Maastopyöräilykohteita
Kävimme ensimmäisen maastopyöräilykesän aikana ajamassa Hossan Kansallispuistossa, Saariselällä, Nuorgamissa, Ylläksellä, Rokuan Kansallispuistossa, Kirkkonummella, Fiskarsissa, Keskuspuistossa, Kivikossa ja Hallainvuorella, Luukissa ja Tampereella. Aloitin kirjoittamaan lempikohdettani, mutta oikeastaan olen tykännyt kaikista muista paikoista paitsi Luukista. Siellä polut ovat todella vaikeita ja vastapainoksi ajettiin paljon latupohjaa.
Olen osallistunut jopa pariin maastopyöräilykilpailuun tässä syksyllä ja ne ovat olleet omanlaisia kokemuksia. Kärki menee mielettömän kovaa ja tasoerot ovat vielä huimat. Myös naisosallistujen määrä on pieni, joten sijoituksellisesti kilpailuissa on melko helppo pärjätä.
Tykkään ajaa neulaspolkuja, kivikkoa, juurakkoa ja mutaa. Kaikista vaikeimpia ovat jyrkät kalliot, joissa on kiviä ja juurakkoja samaan aikaan kun pitäisi nousta jyrkkää mäkeä ylös. Myös hurjalta tuntuvat dropit alamäessä eivät aina mene ja talutan pyörän mielummin kuin kokeilen onneani.
Kaatumisia on tullut muutama ja pyörän runko on muutamasta kohdasta naarmuuntunut, voitte vaan arvata kuinka paljon naarmut ovat harmittaneet. Enemmän kuin vaikkapa kipeytyneet lihakset kaatumisesta.
On yksi asia, josta en pidä
Maastopyöräilyyn tai pyöräilyyn yleisesti liittyy yksi asia, jota en voi sietää. Nimittäin pyörän jatkuva huoltaminen, putsaaminen, puunaaminen ja jatkuva osien vaihtaminen tai korjaaminen. Toki motivaationa on se, että pyörä pysyy paljon paremmassa kunnossa ja sille tulee lisää ajokilometrejä kunnon huoltamisen myötä.
Minulla on ollut useampi rengasrikko, vanne epäiltiin vääntyneen ja iskareissa on ollut huoltotarvetta ja ongelmia. Nämä kuuluu maastopyöräilyyn ja jos haluaa ajaa, niin täytyy myös pyörää huoltaa. Luopuisin mielelläni huoltomurheista ja ajaisin vaan pyörällä, mutta huollot kuuluu ulkolajiin kuin ulkolajiin.
Yleisesti ensimmäinen maastopyöräilykesä sujui todella mukavasti ja nykyään lähden mieluiten ajamaan polkuja kuin vaikkapa hiekkateitä. Maastopyöräilyssä pääsee myös ajatukset mukavasti tuulettumaan, sillä poluilla ei jää aikaa miettiä juuri muita asioita kuin edessä olevia polun kohtia. Parasta maastopyöräilyssä taitaa kuitenkin olla se, että kehittyminen on loputonta.
