Ehdin olla 12 tuntia kotona, ennen kuin rupesin jo suunnittelemaan, minne sitä seuraavaksi lähtisi. Viikonloppu oli edessä ja teki mieli päästä hiihtämään. Otin junan alle ja tulin Lahteen äitini luo. Lahdessa on maa valkoisena ja useammassa paikassa ...
Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena
Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville. Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua? Tammikuu Tammikuu aloitettiin cro ...
Jalkojen vahvistamista
Seattlen jäätikkökurssi lähenee kovaa vauhtia ja lähtöön on enää pari viikkoa. Tämä käytännössä myös tarkoittaa sitä, että reissuun lähdetään sillä kunnolla, mikä tällä hetkellä vallitsee. Kilimanjarolla huomasin suurimmaksi haasteeksi koko reissull ...
Sipoonkorvessa polkujuoksua
Olen pitkään himoinnut polkujuoksemisesta, mutta se on ollut kiellettyjen urheilulajien listalla. Viime viikolla sain fysioterapeutti Aleksilta kuitenkin luvan käytännössä tehdä järkevyyden rajoissa mitä vain. Ja heti oli tietenkin päästävä juoksemaa ...
Keskittymistä tärkeisiin asioihin
Olen joutunut miettimään syvällisesti sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tässä elämässä. Iso tekijä tähän on ollut se, että olin pitkään telakalla niin kovasti pitämästäni asiasta eli liikkumisesta. Reissussa tuli mietittyä näitä asioita, m ...
Mitä tehdä marraskuussa Levillä?
Tosiaan matka jatkui Kilimanjaron, safarin ja Sansibarin jälkeen kohti Leviä. Tarkoituksena oli viettää viisi päivää Levillä ulkoillen ja urheillen. Ensin ajattelimme, että tekisimme reissukaverin Lotan kanssa tarkan suunnitelman siihen, mitä aikois ...
Soudun puolimaraton 2017
Eilen oli Crossfit Central Helsingin vuosittainen soudun puolimaraton. Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja silloin soudin myös ensimmäisen puolimaratonini. Eilen sitten soudettiin tämä aika rajukin matka uudestaan. Olen tässä ...
Miten valmistaudun?
Tällä ja viime viikolla on ollut aivan upeaa syksykeliä. Viime viikko oli vielä kova treeniviikko ja tällä viikolla on lepoviikon aika. Viime viikolla tulikin ulkoiltua ahkerasti ja ai että, miten paljon olen fiilistellyt tätä syksyä. Tämä on myös se ...
Kaikkein vaikeinta on levätä
Ollaan nostettu nyt hiukan treenivolyymia ja viime viikkojen treenit ovatkin ollut jo aika haastavia. On ollut kivaa ja todella siistiä taas päästä tekemään kovia treenejä. Oli laktaattitesti ja ensi viikolla sitten jo soudetaankin puolimaraton sisäs ...
Laktaattitesti
Uintiaikoina tuli tehtyä useampikin laktaattitesti. Laktaattitestin avulla siis mitataan syketiedon ja verestä mitattavan laktaattipitoisuuden avulla, mitkä ovat urheilijan peruskestävyys ja vauhtikestävyys syke- ja tehoalueet. Tämän lisäksi saadaan ...







