Tiistaina sain ensimmäisellä polvikontrollilla luvan aloittaa yläkropan treenaamisen. Seinät ovat meinaan alkaneet kaatua pikku hiljaa päälle ja mieli on tehnyt vähän enemmänkin urheilemaan. Kateellisena olen ajatellut kaikkia niitä ihmisiä, jotka pumppaa salilla rautaa tai juoksee pihalla lenkillä.
Noh, kyllähän minäkin vielä jossain vaiheessa! Juoksemisen sijaan olen pumppaillut hauista ja yläkroppa alkaa olemaan aikamoisessa pumpissa. Yllättävän paljon myös pelkästään yläkropalla pystyy tekemään ja mielikuvitusta onkin melkeinpä vain rajana. Jopa soutaminen pyörätuolissa ilman leikattua jalkaa onnistuu.
Pelkän yläkropan treenaaminen käytännössä koko ajan istuen on kyllä yllättävän raskasta! Enpä ole ikinä ajatellutkaan, kuinka paljon jalkoja tarvitaan. Olen nämä pienet yläkroppapumpit tehnyt tietenkin todella pienillä painoilla, mutta silti seuraavana päivänä lihaksia on kolottanut ja kipristänyt.
Turhautumista on pumpin lisäksi myös ilmassa. Pienet itkut ja raivaritkin on koettu. Turhautuminen on etenkin sitä kohtaa, että kuinka epäreilulta polven ongelmat tuntuvat. Onneksi ongelmiin on olemassa myös ratkaisu ja tavoite paremmasta sekä ennen kaikkea intensiivistä urheilua kestävästä polvesta lohduttaa ja muistuttaa turhautumisen hetkillä. Myös tieto siitä, että juhannuksen jälkeen jalalle saa astua ja kuntouttaminen etenee seuraaviin, laajempiin liikkeisiin lohduttaa. Keppi- ja pyörätuolielämää on siis enää viikko jäljellä! Tämä jos jokin on mahtavaa!
Turhautumisesta huolimatta yläkroppa on pumpissa ja mieli on huomattavasti parempi tuosta pienen pienestäkin lihasten kipeytymisestä. Nyt viikko ja sitten jalka on taas pelissä.
