Sain vielä Kathmandussa ollessani kutsun Sport-lehden ja Helsingin Sanomien haastatteluun. Lehti on nyt julkaistu ja minusta tehtiin myös kansikuva. Lehti löytyy kauppojen hyllyltä.
Kiitos kutsusta ja olipas mukava kokemus! Kuvauksissa oli todella mukava tunnelma ja minulla oli kyllä tosi kaunis olo kuvissa. Niistä tulikin mielestäni tosi hienot!
Oli haastavaa kertoa koko kahdeksan vuotta kestänyt projekti haastattelussa ja juttua pidennettiin, mutta paljon jouduttiin jättämään myös asioita pois. Eikä tyhjentävästi kaikkea ole yhdessä jutussa tietenkään mahdollista edes käsitellä.
Aluksi minulla oli vain suunnitelma. Halusin kiivetä vähintään yksi vuori vuodessa ja hankkia tietoa, taitoa ja kokemusta kohti Everestiä. Ajattelin sen olevan realistinen tahti sekä lompakolle että lomien suhteen. Onnekseni olen pystynyt monena vuotena kiipeämään enemmän.
Suunnitelmat alkoivat elämään aika pian, sillä olen ollut loukkaantunut monen monta kertaa. Minua on kärrätty pyörätuolissa kaupungilla, salilla ja kahville. Usko meinasi kyllä moneen kertaan loppua ja kaikista käänteistä löytyy täältä blogistakin juttua. Denalin reissu meni aivan vihkoon ja kotiin tuomisena oli rikkinäinen jalka ja pitkä kuntoutusjakso.
Korona siirsi reissua vuodella ja vaikka kokonaisuudessa minun reissun peruuntuminen oli ihan mitätön ja täysin merkityksetön asia, niin silti se harmitti. Toisaalta nyt ajateltuna vuosi teki hyvää ja olin tänä keväänä varmasti paljon valmiimpi.
Viime syksy oli älyttömän raskasta aikaa, sillä isäni kuoli yllättäen. Samaan aikaan minulla oli sotkua töissä ja ajoittain vain tuntu, että muserrun kaiken sen paineen alle. Olin jopa perumassa reissua kaikkien näiden syiden vuoksi.
Itse matkalla oli paljon epävarmoja hetkiä. Huonoa säätä, olin yksinäinen, koronavirus levisi bileissä perusleirissä ja Intian syklooni aiheutti pidemmän aikaa huonoa säätä Everestin huipulle. En varmaan eläessäni ole kokenut näin paljon epävarmuutta yhden reissun aikana.
Kaikki meni lopulta hyvin ja matkani maailman korkeimman vuoren huipulle onnistui. Lopulta opin eniten kuitenkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana ja kuuden viikon matkan aikana vain yritin nauttia vuorilla olemisesta. Monen monta epävarmaa hetkeä tuli selätettä ja minun supervoima on mihin tahansa projektiin se, että en luovuta helpolla. Siitä voin olla ylpeä.
Ja vilpittömästi uskon, että kuka tahansa pystyy toteuttamaan haaveitaan. Se vaatii uskallusta, epävarmojen hetkien sietämistä, kovasti töitä ja välillä ”ladun raivaamista”.
