Sain joku aika sitten yhdeltä seuraajalta pyynnön käsitellä tarkemmin Khumbun jääputousta ja sitä, millaista kiipeily putouksella oikein oli. Tämä artikkeli käsittelee siis tarkemmin nimenomaan Khumbun jäätikön osuutta, joka kiivetään Everestin perusleiristä 5400 metrin korkeudesta ykkösleiriin 6100 metrin korkeuteen.
Khumbu Icefall eli Khumbun jääputous
Khumbun jäätikkö alkaa huomattavasti aiemmin kuin Everestin perusleiristä ja itseasiassa perusleiri on jäätiköllä. Teltat laitetaan jään, kivien ja kivenlohkareiden sekaan. Meidän perusleiri sijaitsi melko korkealla ja teltoiltamme oli lyhyt matka kohtaan, josta aloitettiin siirtyminen Khumbun jääputoukselle. Matkaa teltalta jääputouksen alkuun oli noin kymmenen minuuttia ja esimerkiksi venäläinen retkikunta, jonka teltat olivat perusleirin ihan ensimmäisissä kohdissa, heillä kesti kävellä jo pelkästään Khumbun jääputouksen aloituspaikkaan noin 40 minuuttia.
Jääputousta pidetään yhtenä vaarallisimpana paikkana Everestin eteläpuolen reitillä. Kun saavuin perusleiriin ensimmäisen kerran, niin näky jäätikölle on jylhä. Toki olin käynyt perusleirissä jo aiemmin, niin tiesin mitä odottaa. Tällä kertaa erona oli se, että tiesin meneväni jäätiköllä enkä vain katsovani sitä hyvän matkan päästä.
Jäätikkö liikkuu päivittäin ja reittiä, jota kiivetään jäätikön läpi, saatetaan joutua muuttamaan useaan kertaan kiipeilykauden aikana. Jokainen Everestin kiipeilyluvan maksava henkilö maksaa myös samaan aikaan siitä, että Khumbun jäätikölle fiksataan kiinteät köydet. Jokaisen oma valinta on sitten, että miten näitä köysiä käyttää. Maksulta ei kuitenkaan voi välttyä ja siinä mielessä kaikki käyttävät sherpojen tukea Khumbun jäätikön kiipeämisessä. Tänä vuonna Seven Summits Treks oli yritys, jonka vastuulla oli köysien fiksaaminen. Sherpoja, jotka hoitavat tätä tehtävää kutsutaan Icefall Doctoreiksi. Heillä oli siis jopa mustat lippikset, joissa luki kyseinen titteli. He tekevät mieletöntä työtä reitillä, joka mahdollistaa kiipeilyn.
Valjailla ollaan siis kiinni kiinteässä köydessä lähes koko ajan tai sen verran, kun itse haluaa. Tämän lisäksi jyrkissä kohdissa voi käyttää nousukahvaa apuna tai laskeutumisessa laskeutumiskasia. Itse olin köydessä käytännössä aina kiinni, kun se oli mahdollista, sillä mielestäni se on halpa henkivakuutus siinä kohtaa jos jotain tapahtuu. Tänä vuonna sattui onnettomuus, jossa sherpa tippui lähellä ykkösleiriä railoon ja valitettavasti kuoli hypotermiaan ennen kuin hänet saatiin pelastettua. Onnettomuudelta olisi vältetty, jos hän olisi ollut kiinni köydessä.
Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, niin jäätiköllä on isoja jäänlohkareita ja paikkoja joissa jäätikkö voi liikkua tai jopa romahtaa. Jäätikkö on epävakaa paikka, jonka läpi kulkemisessa meillä oli ajatus, että liikutaan mahdollisimman tehokkaasti ja vältetään esimerkiksi pitkiä kuvaussessioita matkan varrella. Minulla on siis melko vähän koko jäätiköltä kuvia.
Vaikka samaan aikaan jäätikkö on tietynlainen riski, niin mielestäni se oli yksi mielenkiintoisempia kohtia kiivetä. Koko ajan on vaihtelevaa maastoa, tarkkaavaisuutta vaativia paikkoja kuten railon ylityksiä, ylös ja alas kiivettäviä kohtia ja alumiinisia tikkaita, jotka ylitetään jääraudat jalassa.
Jääputouksen ylittäminen kesti meillä 5-6 tuntia. Kuulin ykkösleirissä ensimmäisellä rotaatiolla, kuinka jollain oli kestänyt 21 tuntia jääputouksen ylittämisessä. Kyse ei ole kilpailusta, mutta jos jo pelkkä jäätikön ylittäminen 5000-6000 metrin korkeudella kestää noin kauan, niin ongelmia tulee eteen todennäköisesti mitä korkeammalle mennään.
Reitti Khumbun jääputouksella
Jokaisena vuotena reitti jääputouksella on siis jäätikön liikkumisen vuoksi erilainen. Tänä vuonna reitti oli mielestäni melko suoraviivainen. Kiipeilykauden edetessä reitti muuttui ison romahduksen vuoksi ja railojen suurentumisen vuoksi. Alumiinisia tikkaita oli noin seitsemän kappaletta reitin aikana. Reitillä oli muutamia jyrkempiä kohtia ja erityisesti jäätikön yläosassa ennen ensimmäistä yläleiriä 6100 metrin korkeudessa oli jyrkkiä laskuja ja nousuja.
Reitin alkuosa on kävellään kivien ja jään seassa ilman jäärautoja, mutta melko pian jääraudat laitetaan jalkaan ja alkaa jäätiköllä näkymään isoja talojen kokoisia jäälohkareita, joissa voisi jopa jääkiipeillä. Nepalissa oli ollut melko kuiva talvi ja sen myötä lunta oli satanut vähän. Näkyvissä oli siis sinistä jäätä ja myös koko Khumbun jääputouksen reitillä oli useassa kohdassa näkyvillä enemmän sinistä jäätä kuin aiempina vuosina.
Reitillä oli muutama kohta, jossa olisi potentiaalisesti voinut syntyä pitkiäkin jonoja. Heti reitin alkuun kiivettiin jyrkempi seinämä ja ensimmäisellä rotaatiolla odotimme hetken edellä menevien kiipeilijöiden takana ennen omaa vuoroa. Myös jääputouksen lopussa ennen ykkösleiriä oli muutama jyrkempi kohta, jossa oli potentiaalia pidemmille jonoille. Kun tulimme viimeisen kerran huiputusrotaatiolta alas, odotimme lähes tunnin yhdessä jyrkässä kohdassa, koska espanjalainen mies oli murtanut kylkiluun ja eteneminen oli tuskaisen hidasta emmekä päässeet ohi. Toisaalta jääputouksella oli muutama tasaisempi kohta, jossa oli hyvä pitää taukoja.
Vaikeat kohdat
Mielestäni jääputouksella oli muutamia kohtia, joiden ylittämisestä olin aina vain lähinnä helpottunut. Etenkin kiipeilykauden alkuvaiheessa reitillä oli muutama kohta, joissa piti hypätä melko ison railon yli. Ne tuntui minusta vaikeilta varsinkin, jos oli isompaa kantamusta mukana.
Alumiinitikkaat taas eivät mielestäni ollut vaikeita ylittää. Jäärauta pitää asettaa vaan hyvin askelmien väliin ja silloin meno on suhteellisen vakaata. Tänä vuonna oli laitettu yhteen maksimissaan kahdet tikkaat, kun taas toisina vuosina on jopa ollut viidet tikkaat yhden railon välissä.
Reitillä on isoja ja pieniä railoja sekä lumisiltoja, jotka pitää ylittää. Nämä ovat mielestäni kohtia, jotka itseasiassa näyttävät kuvista hurjemmilta kuin miltä ne kiipeillessä tuntuivat. Muistan hyvin yllä olevan kuvan kohdan ja se tuntui vain siltä, että nyt tarkkana tästä yli ja sitten ylämäkeen. Ehkä en nähnyt kaikkia railoja ympärilläni.
Aina kaverin kanssa
Retkikuntamme ei ollut opastettu retkikunta ja vaikka Phil Crampton oli retkikunnan johtaja, niin hän ei ottanut oppaan roolia. Sanoisin enemmän, että Phil oli kuin mentori joka auttoi jos oli kysyttävää, mutta ei käskenyt tai opastanut tekemään mitään. Oletus oli, että kaikki osaa kiivetä ja laittaa valjaat päälle ja niin edelleen.
Kiipesimme käytännössä koko ajan omaa tahtia, mutta sääntönä oli, että Khumbun jääputouksella ei saa olla yksin. Sen vuoksi, että jos jotain sattuu, niin apua on lähellä. Lopulta tämä sopi hyvin ja liikuimme melko samaan tahtiin. Jääputouksella olimme aina joko pareittain tai pienemmässä ryhmässä ja huiputusrotaatiolta tulimme kolmestaan alas jääputouksen.
Kokemus jääputoukselta
Mielestäni Khumbun jääputouksen kiipeäminen oli todella hyvä kokemus. Kiipeäminen oli raskasta, mutta kiinteät köydet helpottavat liikkumista huomattavasti – kiitos Icefall Doctoreiden. Jos pitäisi nimetä joku paikka, missä pelotti eniten, niin nimeäisin silti Khumbun jääputouksen.
Yöllä jäätiköllä oli suhteellisen viileää, mutta silti pelkällä kuoritakilla ja aluskerrastoilla pärjäsi. Jatkuva liikkuminen ja ylös kiipeäminen piti lämpimänä. Parilla rotaatiolla jouduin lisäämään vaatetta vasta ykkösleirissä, kun tuuli alkoi yltymään. Päiväsaikaan jäätiköllä oli paahtavan kuuma ja jopa tuskallisen kuuma. Aurinko heijastaa jäätiköstä ja lumesta siten, että lämpötila tuntui helteeltä. Kärsin lopulta kuumuudesta paljon enemmän kuin kylmyydestä.
Lähdimme aina ylittämään putousta yöllä, sillä pimeässä jäätikön pitäisi olla mahdollisimman vakaa. Yöaikaan kuitenkin kuului joka kerta, että jääputous liikkuu ja jossain romahti palanen. Nämä olivat mielestäni sellaisia hetkiä, jotka koin epämiellyttäväksi. Ei ole mitään takeita, että jäätikkö ei tule pian niskaan ja siinä kohtaa pelkästä kypärästä ei välttämättä ole mitään apua. Myös päivällä kuului, kuinka ”jää liikkuu” eli sulaa, siirtyy, pamahtelee ja natisee.
Koin isoa kunnioitusta jääputousta kohtaan, jossa kiipeilijät joutuvat sopeutumaan ympäristöön eikä toisinpäin. Jäätikkö ja jääputous on upea, kunnioitettava ja jylhä paikka ja olen onnekas, kun pääsin kiipeämään sen.
