Eilen tuli täyteen tasan kuusi viikkoa polven kierukan kiinnittämisestä ja tuon päivän kunniaksi sain aloittaa kävelemään ilman keppejä. Juhlaa se olikin, sillä olin odottanut päivää viimeiset neljä viikkoa, kun jalka alkoi tuntumaan jo paremmalta. Maanantaina sain jo luvan aloittaa pyöräilyn ilman vastuksia ja nyt kuntoutuminen lähtee kunnolla liikenteeseen.
Jalka ei ole ollut kipeä parin ensimmäisen päivän jälkeen leikkauksesta. Tiesin, että kuusi viikkoa kävelemättömyyttä tarkoittaa sitä, että kävelyn aloituksen yhteydessä jalkaan saattaa ilmestyä kipuja. Yllätykseksi jalka ei tullut eilisen jälkeen yhtään sen kipeämmäksi kuin aiemmin.
Olo on siis toistaiseksi oikein luottavainen ja uskon ihan täysin siihen, että jalka kuntoutuu odotetussa aikataulussa kuntoon ja pian olen taas kiipeilemässä. Nyt täytyy ensisijaisesti malttaa, sillä halu tehdä asioita jo tässä kohtaa on iso ja yllätykseni kuntouttaminen on tuntunut todella motivoivalta. Luulen, että suurin syy on tulevat tavoitteet ja niiden pitäminen mielessä kirkkaana.
Seuraava iso tavoite on saada kävelystä sujuvaa, sillä tällä hetkellä kävely on vielä hidasta ja näyttää osittain vaappumiselta puolelta toiselle. Kävelyn alkaessa sujua, aloitetaan metsästämään kadonneita lihaksia ja voimaa jalasta. Pienin askelin, mutta toivottavasti varmoin.
Kuusi viikko oli pitkä aika olla kävelemättä, mutta se oli ennen kaikkea pitkä aika malttaa mieli ja odottaa ajan parantavan leikattua polvea. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä ja se piti ainakin tässä tapauksessa täysin paikkaansa. Viikkojen aikana tuli tehtyä etänä kotona töitä, katsottua televisiota, makoiltua, nukuttua, seurattua Tour de Francea ja peruselämisen toimenpiteet kuten ruuanlaitto ja suihkussa käyminen vei vain enemmän aikaa kuin normaalisti.
Valehtelisin jos väittäisin, että tuon kuuden viikon aikana ei olisi tullut tylsää. Tylsyys on siitä kiva kaveri, että se usein johtaa luovuuteen. Tylsinä hetkinä on ollut aikaa miettiä ja toisaalta ideoida tulevaa. Ei yhtään huonoa sekään.
Kovasti on tullut kyselyjä, miten menee ja miten jalka on kuntoutunut. Todella hyvin ja nyt kävelyn aloittaminen on ollut helpompaa kuin odotin. Jalka on hiukan turvoksissa, mutta ei kipeä ja astuminen sille ei satu. Jos vertaan aiempiin kuntoutumiseen, tuntuu että nyt olen aikataulua edellä ja leikkauksesta toipuminen on ollut täysin toiveiden mukainen.
On siis yllättävän positiivinen olo, mutta en ole vielä keksinyt kauheasti hyvää, mitä tästä loukkaantumisesta olisi tullut. Ehkä ne ajatukset tulevat, kun kuntoutumisprojekti pääsee kunnolla liikenteeseen ja jalka alkaa olemaan parempi. Toistaiseksi menee siis hyvin ja nyt positiivisin fiiliksin kohti tulevia viikkoja.
Kun tapaturma tapahtui, teki ihan rehellisesti mieli heittää pyyhe kehään ja antaa olla. Olen aika iloinen, että nuo fiilikset olivat vain hetkellisiä ja nopeasti ne muuttuivat siihen, että kyllä tästä selviää ja tavoitteet ovat nyt ensi vuodessa. Mutta nämä epäilyn tunteet kuuluvat elämään ja isoihin projekteihin.
Minulle vuorikiipeilystä on tullut muutakin kuin huiput ja niiden valloittaminen. Valloituksista en haluaisi edes puhua, sillä minä ja kaikki kiipeilijät ovat lopulta vuorilla vain osa luontoa ja reissussa voi tapahtua mitä vain, niin kuin Denalin matka osoitti.
Sen takia on tärkeää, että nauttii myös matkasta vuorille. Tällä hetkellä olen Suomessa suurimman osan ajastani, joten täällä olemisesta täytyy oppia nauttimaan yhtä lailla kuin vuorille lähtemisestä. Haaveilu ja tavoitteet vuorilla auttavat minua motivoitua arkeen.
Tarina tästä projektista ainakin on syntynyt.
