Eilen oli se suuri päivä, jolloin valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Päivä, jota en joskus uskonut tulevan, mutta tulipahan kuitenkin.
Pääsin lähtemään matkaan ja hakemaan todistusta Lappeenrannasta. Käsi tyynyllä automatkan ajan ja kylmäpussin kera sekä kipulääkkeillä matka sujui mukavasti.
Kävimmä syömässä Lappeenrannassa ennen todistusten jakoa ja menimme ainakin vähään aikaan viimeistä kertaa yliopistolle.
Olo on haikea, mutta oikeasti todella helpottunut. Koulu paketissa ja elämän uudet haasteet odottavat nyt. Seuraavana isoimpana haasteena on saada käsi kuntoon, sitten kiipeillä ja kiipeillä vielä vähän lisää.
Mitä opin koulussa? Mielestäni kaikista eniten elämää varten. Etsimään tietoa, hakemaan tietoa jos en jotain tiedä. Kaivamaan nopeasti tekstistä se oleellinen ja soveltamaan tietoa. Opin myös ymmärtämään työelämää uudesta näkökulmasta ja soveltamaan näkökulmia opiskeluista oikeassa elämässä. Tämä soveltaminen tietenkin jatkuu vielä, mitä enemmän teen töitä.
Parasta antia on kuitenkin ne elinikäiset ystävysssuhteet, joita loin tämän reilun 4,5 vuoden aikana yliopistossa. Meillä on ollut hauskaa, on itketty ja naurettu, mutta samalla ollaan tehty kovasti hommia. Ilman näitä ystäviä tämäkään saavutus ei olisi ollut mahdollista.
Mitenkä käsi voi? Kirjoittelen tästä enemmän huomenna. Aihe on ollut vähän arka ja olen suoraan sanoen vältellyt asian kirjoittamisesta. Avaan kuitenkin huomenna hieman sitä, miltä tulevaisuus nyt viikko leikkauksen jälkeen näyttää.
