Mikä on käden diagnoosi ja mitä seuraavaksi?

Kerroin aiemmin tällä viikolla, kuinka viime torstaina tapahtui jotain todella kauheaa. Muscle upissa oikean käteni olkaluu meni poikki kovan väännön seurauksena.

Käsi leikattiin viime lauantaina Töölön sairaalassa ja sitä ennen odotin leikkausta muutaman päivän päivystysosastolla kädessäni väliaikainen kipsi. Maanantaina pääsin sitten leikkauksen jälkeen kotiin ja tämä viikko menikin hieman jännittäessä, että pääsenkö hakemaan todistuksen Lappeenrannasta ja jaksanko lähteä pitkään suunnitellulle illalliselle ystävien kanssa.

Käsi siis meni poikki noin 4 cm kyynärpäästä ja murtuma käsittääkseni oli suhteellisen tyyppillinen murtuma kovasta kiertoväännöstä. Sirpaleita oli murtumishetkellä syntynyt, mutta ne eivät olleet kriittisen isoja.

Murtuma oli sikäli onnekkaassa kohdassa, jos nyt onnesta voidaan puhua, että se ei ollut nivelessä eli kyynärpäässä tai olkapäässä. Nivelen murtuminen olisi ollut isompi projekti ja sen onnistuminen selkeästi haastavampaa kuin tämä murtuman parantuminen.

Nyt käteen laitettiin siis viime lauantaina titaanilevy sekä ruuveja, jotka pitävät levyn paikallaan. Nämä kiinnittävät kaksi luunpätkää yhteen ja levyjä sekä ruuveja ei tulla poistamaan tulevaisuudessa, mikäli ne eivät häiritse jossain kohtaa. Ja ei, ne eivät piippaa lentokentän turvatarkastuksessa.

Nyt seuraavat kuusi viikkoa, joista on enää viisi jäljellä, en saa nostaa mitään vesilasia painavampaa. Saan liikuttaa rannetta, olkapäätä ja koukistella kättä kuntoutusliikkeitä. Kuuden viikon jälkeen saamme aloittaa rasittamaan kättä 1kg/viikko enemmän. Tätä jatkuu niin kauan, kunnes ollaan kolmen kuukauden kohdalla, jolloin periaatteessa saan aloittaa nostamaan maksimipainoja.

Nyt ensi perjantaihin asti kädessä on hakaset ja minulla on hikoilukielto. Sen jälkeen treenit jatkuu salilla ”normaalisti”. Tarkoituksena on viedä pyörätelakkani salille, jotta voin ajaa pk-treenejä ja voimatreenit jatkuu kahdella jalalla ja yhdellä kädellä. Se, mitä kaikkea tulen tekemään, selvinnee tulevien viikkojen aikana. Tavoitteena on varmastikin saada käsi takaisin mahdollisimman normaaliin kuntoon.

Toivoa siis on ja käsi kyllä paranee ja luutuu nyt kun vaan tekee hommat ohjeiden mukaan.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.