Artikkelit

Coloradon kansallispuistot

Kävimme Coloradon reissulla useammassa kansallispuistossa ja useita jäi käymättä. Kansallispuistoja ja toisistaan täysin erilaisia on joka puolella ja maisemat ovat joka kerta ihan käsittämättömän kauniita.

Reissun aikana kolusimme kolme eri kansallispuistoa: Canyonlands (Utahin puolella), Mesa Verden ja Black Canyon of the Gunnison. Nämä kolme olivat myös todella erilaisia ja keskenään kuin eri maasta.

Helpoin tapa liikkua kansallispuiston sisällä on auto. Autolla ajetaan kansallispuiston sisään rakennettuja teitä pitkin ja näköalapaikoille on tehty parkkipaikkoja, joista pääsee kävellen 1-6 kilometrin matkoja vielä paremmille näköalapaikoille. Käytännössä ilman autoa ei näihin kansallispuistoihin myöskään pääse, sillä etäisyydet ovat melko pitkiä.

Yöpyminen kansallispuistoissa tapahtuu merkityillä telttapaikoilla ja vettä saa yleensä vähintäänkin kansallispuiston vierailijakeskuksesta tai sisääntulon kohdilta. Ruokaa ei oikeastaan voi hankkia mistään kansallispuiston osasta, joten ruuat täytyisi puistoon mennessä olla mukana.

Canyonlands

Utahin puolella oleva kansallispuisto on nimeensä viitatenkin kansallispuisto, jossa on kanioneita. Ja niitä on joka puolella ja jokainen näköalapaikka on toinen toistaan henkeäsalpaavampi ja tuntuu käsittämättömältä, miten jotain tuon kaltaista on voinut syntyä joskus.

Canyonlands

Canyonlandsissä olimme yhden yön, sillä menimme katsomaan auringonlaskua erään harjanteen luo. Näkymät olivat huikeat ja meillä oli rentouttava riisipataillallinen kanionin reunalla auringonlaskua ihastellessa.

Auringonlasku

Pimeän tullen vaelsimme toiselle puolelle kanionia yöpymään, jotta näkisimme auringonnousun paalupaikoilta. Tämä yö on jäänyt muuten elävästi mieleen, sillä yöllä tuuli todella kovaa ja minulla oli vaikeuksia saada unta. Kun olin vihdoin jo hetken nukkunut, herään siihen että revin vieressä olevani kaverin makuupussin pääaukkoa ja hoen suomeksi, että mä en saa unta. Jenkkikaveri oli ihmeissään, että nyt se sekosi. Tajusin, että olin unessa ja käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Tätä sitten aamulla naurettiin porukalla.

Canyonlands

Auringonnoustua kävimme katsomassa yhtä aivan huikeaa kivimuodosteltaa, jonka alta aurinko lumoavasti nousi. Tämän jälkeen keitettiin aamupalaa ja seuraavaksi lähdimme ajamaan kohti Mesa Verde -kansallispuistoa.

Auringonnousu Canyonlands

Auringonnousu Canyonlands

Jos olette Utahissa tai Coloradossa, niin menkää Canyonlandsiin käymään. Näkymät ovat ihan kreisit ja olin ainakin itse todella vaikuttunut siitä, mitä oikein näin ja koin. Tunne, että me ihmiset olemme niin pieniä, on jotain käsittämätöntä. Näitä näkymiä olen nähnyt elokuvista, mutta niiden kokeminen livenä oli jotain ihan erilaista. Pari kyyneltäkin taisi päästä auringonlaskun aikaan, koska luonto oli vain niin kaunis.

Mesa Verde

Mesa Verde on kansallispuisto Coloradon puolella, jonne ajoimme Canyolandsin jälkeen. Mesa Verde on ihan erilainen kuin Canyonlands, koska maisemat vaihtuvat havumetsään ja värit vaihtuvat vaaleammaksi.

Mesa Verde

Mesa Verde on myös pueblointiaanien aikoinaan asuttama alue, josta edelleen löytyy kallioiden välistä kaupunkeja, joissa intiaanit ovat asuneet. Paikka muistuttaa jollain tavalla Machu Picchua, sillä intiaanien asutukset ovat edelleen paikalla ja historia, miksi intiaanit ovat menneet juuri tähän paikkaan muistuttaa hyvin paljon inkojen perinteitä.

Mesa Verden maisemat

Mietimme pitkään, että miltähän siitä ensimmäisestä ihmisestä on tuntunut, joka löysi nämä kylät ja kallioseinämiin tehdyt asutukset. On varmaan ollut aikamoinen ihmettely, että millainen historia löytyikään.

Mesa Verde

Mesa Verden kalliot

Kansallispuistossa ei saanut ollenkaan yöpyä, sillä se on argeologista aluetta ja ymmärrän hyvin, miksi turisteja ei päästetä merkittyjen polkujen ulkopuolelle. Tämän vuoksi menimme katsomaan auringonlaskun, joka oli muuten upea pinkin ja oranssin sävyissä ja tämän jälkeen ajoimme lähimpään kaupunkiin ja olimme motellissa yön.

Mesa Verden auringonlasku

 

Black Canyon of the Gunnison

Seuraavana aamuna lähimme ajamaan kohti Telluriden kylää ja matkalla ajoimme Black Canyon of the Gunnisonin ohi. Tässä kohtaa oli ehkä hiukan kansallispuistoähky ja mietimme, että jättäisimmekö koko puiston välistä, mutta päätimme kuitenkin mennä katsomaan miltä tämä kansallispuisto näyttäisi ja onneksi menimme.

Maisemat Black Canyonilla

Kansallispuisto oli täysin erilainen kuin kaksi ensimmäistä puistoa, sillä se oli väreiltään mustan ja harmaan eri sävyjä täynnä. Pudotukset näköalapaikoilta olivat satoja metrejä ja kanionin pohjalla kuohusi iso koski.

Kävimme kiertämässä kaikki mahdolliset näköalapaikat ja polut, jotka olivat avoinna. Tykkäsin puistosta todella paljon, sillä se on täysin erilainen kuin Canyonlands tai Mesa Verde.

Black Canyonin reunalla

Black Canyonin reunalla

Huomasin myös, että minua todella huimasi olla kanionin reunalla ja katsoa monta sataa metriä syviä pudotuksia. Sanoinkin, etten tule reunalle ilman turvaa. Tämä tunne oli aivan uusi ja huomasin, että se liittyi vahvasti siihen, kuinka minulla ei ollut minkäänlaista turvaa köydestä tai valjaista. Kiipeilessä nimittäin näitä ongelmia ei ollut.

Upeat kolme hyvin erilaista kansallispuistoa tuli kierrettyä, jonka jälkeen suuntasimme kohti kalliokiipeilypaikkoja. Näistä tarinoita seuraavassa postauksessa.

 

Utah ja Moab

Coloradon reissun ensimmäiset päivät vietimme vuoristossa ja sieltä alas päästyämme siirryimme Utahin puolelle ja kanioneille. En ollut koskaan aiemmin ollut minkäälaisilla kanioneilla, joten hiukan jännitti, mitä edessä onkaan. En osannut oikein edes kuvitella, miten henkeäsalpaavia hetkiä olisikaan tulossa.

Nukuimme kaikki kanioniyöt taivasalla, sillä olimmehan autiomaassa ja sateen riski oli minimaalinen. Koska oli pääsiäisen aika, niin täysikuu möllötti tähtitaivaan seassa ja yöllä ei tarvinnut käyttää otsalamppu, kun heräsi vessaan tai juomaan.

Aspenista ajoimme Moabin kaupunkiin, jossa kävimme aamiaisella ja paikallisessa retkeilyliikkeessä kysymässä, että minne meidän kannattaisi lähteä päiväretkelle. Saimme vinkiksi lähteä retkelle Morning Glory Bridgelle.

Matkalla Moabiin

Morning Glory Bridgen saavuttamiseen on useampi vaihtoehto ja me valitsimme sen, jossa täytyi laskeutua köyden kanssa useampia kanioneita alaspäin. Toinen vaihtoehto olisi saavuttaa silta siten, että vain kävelee polkua pitkin muutaman mailin katsomaan siltaa.

Moab

Laskeutumista vaativa reitti oli kiva siinä mielessä, että tässä kohtaa pääsimme harjoittelemaan laskeutumista köyden kanssa. Laskeuduimme useamman kanionin alas ja viimeinen lasku kanionin pohjalle oli pitkä ja ainakin minulla oli perhosia vatsassa, sillä laskeuduin pelkän köyden varassa noin 60 metriä korkealta lohkareelta ilman, että jalat enää osuivat seinään ja roikuin pelkän köyden varassa alas tullessa.

Valmiina laskeutumaan

Tuolta laskeuduttiin

Tämän jälkeen lähdimme kiertämään vähemmän tunnettua reittiä takaisin päin kävellen. Kartan mittakaava oli aika surkea ja jossain kohtaa tajusimme, että olimme kävelleet alle neljän kilometrin matkaa pari tuntia. Polkuja olikin pian joka puolella ja yhden seuraaminen vei viiden uuden polun luokse.

Polun varrelta

Tutkailimme karttaa ja tajusimme, että olemme väärällä puolella jokea ja vähän eksyksissä. Kanioneille kuolee vuosittain ihmisiä juuri eksymisten, putoamisten ja hölmöilyiden takia. Olin ottanut reppuun avaruuspeitettä, lämmintä vaatetta, ruokaa ja juomaa ihan varmuuden vuoksi. Tiesimme koko ajan, mistä olimme tulleet, koska rakensimme polun varteen kivitorneja joita seuraamalla löytäisimme takaisin.

Menossa alaspäin kanionin pohjalle

Päätimme lähteä kipuamaan kanionin pohjalta ylös, jotta näkisimme paremmin, missä kohtaa olemme. Kun pääsimme huipulle ja kävelimme hiukan suuntaan, josta olimme tulleet, löysimme autoja ja radiomaston näkökentässä. Olimme lähteneet radiomastolta ja auto löytyi myös maston vierestä. Seuraavalla kerralla mukana oli myös kunnon GPS-laite ja koordinaatit, missä auto on.

Pääsimme autolle ennen auringonlaskua ja olimme päättäneet, että menemme katsomaan laskun Delicate Arch -nimiselle kivikaarelle, joka on Utahin yksi tunnusmerkki. Kaarelle päästäkseen piti kävellä ylämäkeen kolme kilometriä ja olimme sen verran myöhässä, että meidän täytyi juosta koko matka. Taisin huutaa ylämäessä, että mun jalat on niin tyhjät, koska ai että tässä kohtaa hapotti. Ehdittiin auringonlaskuksi kivelle ja se oli kyllä upea.

Paikalla juuri ennen auringonlaskua

Yöpymisestä kanioneilla vielä sen verran, että tähän aikaan vuodesta ihmisiä oli todella paljon liikenteessä. Osa olivat telttailemassa, toisilla oli upeat asuntoautot ja -vaunut ja osa kuten me nukuimme vain taivasalla. Isoilta teiltä lähtee paljon pienempiä teitä, joiden varsilla on ihmiset yöpymässä. Paikoissa on myös hyviä kohtia tehdä nuotioita, sillä päivälämpötila yön ja päivän välillä on merkittävä. Illalla on kiva viettää aikaa lämpimän nuotion ääressä.

Upea näky juoksun päätteeksi

Seuraavana päivänä päätimme, että koska olimme viimeisimmät päivät kävelleet, laskeutuneet kanioneita ja vielä viimeisenä juosseet, pitäisimme rennomman päivän ja kävisimme katsomassa Dinosaur Trailillä dinosaurusten jälkiä, jotka olivat syntyneet tuhansia vuosia sitten.

Näkymät polulta

Kävely jäljille oli aika rento ja vietimme päivää ympäri ämpäri kävellen ja vähän kiviä boulderoiden. Löysimme sellaisia kiviä, missä olisi voinut kiipeillä enemmänkin, mutta köydet ja muut tavarat olivat autoille. Päivä oli kuitenkin rento ja kevyempi kuin aiemmat päivät.

Dinosaurusten jälkiä

Tämän päivän jälkeen suuntasimme kohti Canyonlandsin kansallispuistoa. Kirjoittelen käymistämme kansallispuistoista seuraavassa postauksessa lisää.

 

Terveisiä Leviltä ja Coloradosta

Moikka moi!

Terveisiä Leviltä ja Coloradosta! Saavuin juuri Suomeen ja voi että, millainen pari viikkoa onkaan takana.

Levillä hiihtämässä

Tällä hetkellä on kova jetlag, sillä aikaeroa Denveriin on yhdeksän tuntia. Viimeisen parin viikon aikana on myös tullut urheiltua.

Levillä hiihdettiin 310 kilometriä viikossa ja sen jälkeen lensin suoraan Denveriin, jossa lumikenkäilimme, vaelsimme, liikuimme kanioneilla, kiipeilimme ja kiipeilimme vielä lisää usempana päivänä.

Seuraavien päivien suunnitelma: levätä ja palautua.

Levin hiihtomaisemat

Kaikki meni tosi hyvin ja tulen kirjoittelemaan vielä tarkemmin kaikista reissun yksityiskohdista kunhan hieman palaudun pahimmasta väsymyksestä.

Reissut olivat molemmat ihan huikeita, mutta päälimmäisenä on kuitenkin mielessä Coloradon kalliot ja kalliokiipeilyt. Opin niin paljon uutta ja pääsin todella haastamaan itseäni reissun aikana niin henkisesti kuin fyysisesti.

Lumikenkäilyfiiliksiä

On aikamoinen onni, että paikat tuntuvat kestävän ja pystyn taas tekemään täysin niitä asioita, joita haluankin. Onnea on tehdä asioita, joista todella nautin. Nautin täysin rinnoin kaikista kokemuksista, joita reissujen aikana sain.