Ystävien merkitys vuorilla

Ihanaa ystävänpäivää! Tänään ajattelin kertoa teille, miten tärkeitä ystävät ovat vuorilla ja mitä ystävyys merkitsee minulle. Ilman muita ihmisiä en usko, että olisin saavuttanut juuri mitään ja toivon, että pystyn tukemaan ystäviäni samalla tavalla kuin he tukevat minua. Vuorilla tiimipeli on kyllä yksi isoin onnistumisen avain.

Ystävyys vuorilla on siinä mielessä erilaista, sillä toisin kuin arjessa, saattaa vuorilla ystävyys syntyä huomattavasti nopeammassa ajassa. Uskon, että suurin syy tähän on se, että ihmiset viettävät todella intensiivisesti aikaa vuorilla ja retkikunnan jäsenten kanssa jaetaan erilaiset murheet ja ilot. Parin viikon intensiivinen reissu voi vastata vuosien ystävyyssuhdetta toisaalla.

Olen saanut matkojeni aikana sellaisia ystäviä, joita ei oikein muualta ole löytynyt. Vuorilla ystävyys syntyy jotenkin huomaamatta ihmisten välille ja se on kuin liima, joka mahdollistaa yhteisen tavoitteen täyttymisen. Usein uudet ystävät ovat olleet telttakamuja tai Suomessa yksi tärkeä ystäväni vuorilla on ollut Matka-Mikko. 

Uusia ystäviä vuorilla

Vuorilla ystävyys syntyy tekemisen ja yhdessä vietetyn ajan avulla, mutta sanoisin, että ennen kaikkea tekemisen kautta. Yhdessä kävellään, käydää kiven takana pissalla, nauretaan valtaville peruna-annoksille, harmaalle keitolle ja kuivasta ilmasta halkeavalle iholle tai maailmanluokan pahimmalle pandarusketukselle.

Ystävät, joita olen reissuilta löytänyt, on siinä mielessä ainutlaatuisia, että heidän kanssaan ei välttämättä nähdä usein tai edes toista kertaa reissun jälkeen. Silti sanon heitä ystäväksi, sillä tiedän että minulla on majapaikka Jenkeissä, Turkissa tai Hollannissa jos sinne haluan mennä. Vastaavasti ystävät ovat aina tervetulleita Suomeen ja joulukuussa englantilainen ystäväni vierailikin Suomessa vaimonsa kanssa.

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Ystävyys on minulle sukupuoleen, ikään tai oikeastaan mistään muusta riippumatonta ja eniten merkkaa se, miten henkilökemiat kohtaavat. Minulle on ollut pienestä asti helppo saada kavereita, mutta sydänystäviä on vähän. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska en aina ole kovin hyvä pitämään yhteyttä ja viime aikoina kiire on lisännyt oikeastaan stressiä sosiaalisista tilanteista. En siis ole aina hyvä ystävä, mutta tosipaikan tullen toivottavasti sitäkin luotettavampi.

Ystävyydessä muutenkin uskon siihen, että laatu korvaa määrän. Vuorilla saadut ystävät on sellaisia, että niistä on tullut elämänmittaisia suhteita, joissa jaetaan ystävyyden ja vuorilla olemisen haasteet sekä ilot. Onko sen parempaa kuin viettää myrskyä teltassa ystävän kanssa tai juhlia onnistunutta reissua pizzalla reissun jälkeen tai suunnitella tulevia seikkailuja yhdessä luotettavien reissukumppanien kanssa? Ei ainakaan omasta mielestäni.

Baruntsen ykkösleiri 6100 metrin korkeudessa

Minä ja Don matkalla ykkösleiriin

Vaikka tänään on ystävänpäivä, niin se on vain muistutus ystävyydestä ja toisaalta mahdollisuus antaa kiitosta elämän seikkailukumppaneille! Kiitos ystävät, että olette siellä ja toivottavasti seikkaillaan myös tulevaisuudessa yhdessä!

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.