Vuorenvarma Suunnitelma

Ehdottoman varma. esim. Vuorenvarma asema politiikassa. Oli vuorenvarma voitostaan. Se on ainakin vuorenvarmaa, että – -.” (Sanakirja.org)

Yksi vuori vuodessa vie kohti unelmia, haavetta ja sitä suurinta tavoitetta Everstiä kohti. Kaikki alkoi lehtijutusta vuonna 2009, jossa kerrottiin Annapurna Circuit vaelluksesta Nepalissa. Lehtijutun luettuani olin varma, että tuon vaelluksen haluan toteuttaa jonain päivänä. 2013 tämä päivä sitten koitti, kun pitkien varustehankintojen ja valmistautumisen myötä päästiin Nepaliin matkalle. Matka ylitti odotukset ja vuoret koukuttivat heti.

 
Seuraavaksi alkoivatkin haaveet Island Peak nimisestä vuoresta, jossa pääsee kokeilemaan jo vähän oikeaa vuorikiipeilyä. Samalla matkalla keväällä 2014 käytiin katsastamassa Everest Basecamp ja Kalapathar. Myös tämä matka ylitti odotukset. Ja haaveet seuraavasta vuoresta alkoivat yltyä.

Mitä seuraavaksi? Jouluna 2015 kohteena on Argentiinassa sijaitseva Aconcagua 6962 metriä. Blogissa tulen kirjoittamaan paljon liittyen tähän matkaan, valmistautumiseen ja itse matkasta. Matka on kuitenkin vain osa tätä Vuorenvarmaa suunnitelmaa.

Kuka minä olen? Varma siitä, että vuoret ovat minun juttuni. 22 – vuotias kauppatieteiden opiskelija. Entinen kilpauimari, sittemmin jumppiin hurahtanut ja nykyään tavoitteellista treenaamista kaipaava nainen. Tätä projektia ennen olen harjoitellut omaksi ilokseni 3-6 kertaa viikossa kuntoani ylläpitävästi. Keväällä 2015 vaihto-opiskelin Argentiinassa ja tultuani Suomeen tältä ikimuistoiselta matkalta aloitin valmistautumiseni Aconcagualle. Matkan eteen on tähän mennessä harjoiteltu tunteja, mutta vielä on matkaa, jotta olen siinä kunnossa minkä toivoisin joulukuussa itselläni olevan. Tavoite on varmistaa, että koko paketti eli fyysiset ja henkiset voimavarat ovat niin hyvät, että Aconcaguan huipulla seisominen ei jäisi niistä riippumaan. 

Tässä blogissa onkin tarkoitus tuoda esille, millaista arkeni on ja miten niin kovin moni asia liittyy tähän projektiin ja millaisia haasteita se on myös samalla tuonut. 

Tervetuloa seuraamaan Vuorenvarmaa Suunnitelmaa!

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.