Aktiivisen uintiuran jälkeen päätin, etten enää ikinä kilpaile missään urheilulajissa. Meni vuosi ja kaksi, jonka jälkeen rupesin taas kaipaamaan kilpailuja. Crossfit-harrastus on tarjonnut kilpailuvietille paljon, sillä jokaisessa treenissä on mahdollisuus kilpailla itseään vastaan.
Karu totuus on se, että 23-vuotiaana olen liian vanha jo moneen lajiin ja etenkin jos homma aloitetaan täysin nollasta. Uinnin masters-sarjaankaan en vielä pääse, eikä minulla toisaalta ole minkäänlaista intoa sinne myöskään mennä. Kestävyysurheilussa mahdollisuudet toki on vielä auki, mutta kuten kaikki urheilu, myös kestävyysurheilu vaatisi paljon aikaa ja panostusta. Lajeja on tullut pyöriteltyä ja mietittyä, missä voisin vielä kilpailla? Crossfit on yksi hyvä vaihtoehto, miksei thriatlon, pyöräily yms. Toki tässä kohtaa on hyvä myös pitää mielessä, että tähtään tällä hetkellä vuorille enkä kilpaurheilijaksi. Kilpailu on mukava bonus ja motivaattori vuoria valmistavaa treeniä varten.
Crossfit perustuu monipuolisuuteen. On olympianostoja, voimistelua, kehonpainoharjottelua ja oikeastaan, mitä vain. Paljon myös soudetaan sisäsoutulaitteella. Vihasin sisäsoutua ensimetreillä ja ajattelin, että vain hullut tykkäävät siitä. Miten sitten onkaan käynyt?
Jo ensimmäisten kuukausien aikana tykästyin soutamiseen. Se on periaatteessa yksinkertaista ja helppoa. Todellisuudessa syke nousee helposti ja oman vauhdin löytäminen on yllättävän työläs prosessi. Nyt polviprojektin aikana soutaminen on ollut suositeltua kuntoutusta ja olen soudellut viimeisen 10 kuukauden aikana paljon. Alussa hyvin rauhallisesti ja sitten pikku hiljaa kovempia ja pidempiä matkoja. Soudettiin ennen lokakuun toista leikkausta myös puolimaraton.
Tykkään soutamisesta ja tiesin, että myös sisäsoudussa järjestetään sm-kisoja. Reilu 1.5 viikkoa sitten testasimme ensimmäisen kerran 500 metrin matkaa ja mihin aikaan pystyn soutamaan matkan. Siitähän se ajatus sitten lähti…
Olen nyt matkalla Imatralla pidettäviin sisäsoudun sm-kilpailuihin. Ostin sisäsoutulisenssin ja jouduin pudottamaan painoa, jotta pääsen kevyeiden eli alle 61.5 kiloisten sarjaan. Voinko nyt siis kutsua itseäni sm-tason urheilijaksi? Kylläpä kai. Toinen kysymys onkin se, että kuinka tärkeää tämä on.
Kilpailut on sikäli kiva juttu, että pääsee vähän testaamaan omia rajojaan. Tänään lauantaina soudetaan siis 500 metriä aikaa vastaan ja huomenna sunnuntaina on 10 000 metriä. Erityisesti huominen pidempi matka jännittää, sillä matka kestää reilut 40 minuuttia ja siinä ajassa saa jo soutaa kunnolla epämukavuusalueella. Tämän päivän lyhyt matka on nopeasti, alle 2 minuutissa ohi vaikka toki maitohappoja tälläkin matkalla kertyy.
Todella jännittävää ja kivaa, toivottavasti kisat menee siten, että voin olla tyytyväinen omiin suorituksiin ja ajat ovat omalla tasolla. Itsensä ylittäminen olisi tietysti myös ihan huippua, mutta nyt hypätään niin tuntemattomille vesille, että jo kilpailuihin osallistuminen on iso juttu.
