Tänään 11 viikkoa eturistisiteen leikkauksesta. Aika on mennyt kyllä tosi nopeaa, sillä alku oli hieman hankalaa kaikkine varoitteluineen ja rauhallisuuksineen.
Perjantaina kävin fysioterapiassa. Viimeistä kertaa todennäköisesti, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jalan liikkuvuus on nyt lähes normaali. Edelleen ääriasentoon venyttelyä voisi ja pitäisi tehdä viikottain. Nyt jalkoja aloitetaan hermottamaan polvennostojuoksuilla, koordinaatiojuoksuilla ja hallituilla hypyillä.
Keskusteltiin fyssarin kanssa pitkään siitä, tarvitsenko enää käyntejä. Hänen vastaus kysymykseen oli, että minun ongelma on lähinnä se, että teen liikaa kun suurinta osaa asiakkaista täytyy kontrolloida usein, jotta he tekevät läksynsä. Katsellaan tilannetta sitten uudestaan ensi vuoden puolella.
Sitten puhuttiin pitkään mun hermoilusta, jos jalassa on mitä tahansa tuntemuksia. Niistä hermoiluista tulisi pikku hiljaa päästä eroon, sillä mitä enemmän jalkaa miettii sen enemmän se hallitsee elämää ja jotta päästäisiin niin sanotusti normaalitilanteeseen, niin jalka täytyisi unohtaa ja kaikki operaatiot. Se onkin helpommin sanottu kun tehty, sillä olen ollut tähän hetkeen mennessä aika kauan kuntoutuja enkä urheilija tai kiipeilijä.
Sitten puhuttiin ensi vuoden tavoitteista. Ne on pikku hiljaa tässä kytenyt mielessä ja suunnitelmat ensi vuoden vuorista alkaa olla ihan kivalla mallilla. Olen päättänyt, että treenaan, suunnittelen ja harjoittelen kuin olisi lähdössä reissuun vaikka teenkin lähtöpäätöksen lopullisesti vasta todennäköisesti myöhemmin ensi vuoden keväällä. Tätä ennen jalkojen täytyy olla täysin kunnossa. Puolikuntoisena lähteminen ei ole järkevää kaikkeen siihen panostamiseen nähden sekä rahallisesti että ajallisesti.
Puhuttiin myös seuraavista crossfit-tavoitteista. Haluaisin osallistua ensimmäisiin crossfit-kisoihin, tosin helpotettuun eli skaalattuun sarjaan myös ensi keväänä. Tämä tavoite on ollut mielessä jo viime vuonna ja myös valmentajalla se on ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Fyssari ei nähnyt tätäkään ongelmana, kunhan pitää järjen kädessä ja polven mukaan tullaankin menemään. Tästä lopullinen päätös täytyy punnita sitten tarkkaan ennen itse kisoja sitten.
Tein viime perjantaina viimeisen haastattelun graduani varten ja nyt seuraava vaihe tulee olemaan se, että hoidan tämän projektin loppuun ja valmistun. Nyt täytyy tsemppaa muutamat pitkät päivät ja puristaa homma kasaan. Pakko kyllä sanoa, että olen saanut haastatteluista elämää varten niin paljon ja olen vieläkin super innoissani niistä kaikista keskusteluista, jotka olen saanut käydä näiden ihmisten kanssa.
Valonkajastusta on siis havaittavissa välillä niin synkästäkin tunnelista huolimatta. Pohja kaikilta suunnitelmilta lähti viime toukokuussa ja nyt ollaan jo jalkaprojektin ja graduprojektin paremmalla puolella.
