Kerroin muutama viikko sitten, kuinka ilmottauduin Vantaan triathlonin perusmatkalle. Perusmatkan kilpailu on nyt tulevana sunnuntaina ja jännitys on alkanut kasvamaan. Edessä on jotain täysin tuntematonta ja uutta, mikä kauhistuttaa, perhostelee ja kutkuttaa vatsan pohjassa.
Valmistautumisen suhteen en ole tehnyt mitään ihmeellisiä asioita. Kävin parisen viikkoa sitten harjoittelemassa elämäni ensimmäistä kertaa uintia, pyöräilyä ja juoksua putkeen Kuusijärvellä HUUB Pyrähdys -nimisessä tapahtumassa.
Oli erikoinen olo, kun vaihtoi pyöräilystä juoksuun. Tuntui, että jalat lentää ja juokseminen oli liitelevää ensimmäiset pari sataa metriä. Sen jälkeen alkoi tuntumaan ikävältä ja pian jalat alkoivatkin sitten tottumaan juoksuun. Pyrähdyksessä uitiin 300 metriä, pyöräiltiin 10 kilometriä ja juostiin 1,3 kilometriä. Tulevana viikonloppuna matkat ovat 1500 metriä, 40 kilometriä ja kymmenen kilometriä.
Koska elämä ja etenkin urheilu on aina sellaista aallonharjalla taiteilua, niin tähänkään kilpailuun valmistautuminen ei ole mennyt ilman ongelmia. Viime viikon lauantaina olin mökillä juoksemassa lenkkiä ja vasen jalkani äityi todella kipeäksi lenkin aikana. Kipu alkoi ensin vasemman jalan pakarasta, levisi takareiteen ja pian tuntui, että minulla puuttuisi vasen jalka kokonaan.
Lenkin jälkeen otin sitten projektiksi, että teen kunnolla lihashuoltoa ja yritin availla todella tukkoisen tuntuisia jalkoja pitkin iltaa. Venytyksiä, mutta ennen kaikkea pumppaavia dynaamisia venytyksiä, joiden tavoitteena oli saada ravinnerikasta verta kiertämään kireissä lihaksissa. Olo alkoi helpottumaan ja sunnuntaina oli jo parempi fiilis.
Sunnuntaina sitten viestiteltiin Aleksin kanssa ja sovittiin, että nähdään maanantaina. Katsotaan jalkaa ja mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Maanantaina sitten suuntasin vastaanotolle Munkkiniemeen ja tulos olikin yllättävä.
Olin luullut, että minulla on vasen jalka jumissa. No näinhän asian laita oli, mutta syy siihen löytyi todennäköisesti oikeasta jalasta. Oikean polven operaation jälkeen minulla oli pitkään myös lonkka jumissa eikä lonkka päässyt liikkumaan optimaalisella tavalla. Tämä taas vaikeutti kävelyä, juoksua ja kaikkea liikkumista.
Jumittunut lonkka aukaistiin ja sen jälkeen olo helpottui. Nyt oli tilanne ihan sama. Oikea jalka niin jumissa, että todennäköisesti vasen jalka on joutunut niin kovasti töihin, että sen myötä pitkillä lenkeillä ja rasituksessa on myös vasen jalka on alkanut jumiutumaan ja kireytymään. Nyt hommaa on jatkunut niin kauan, että tilanne vain kärjistyi lauantain lenkillä.
Jalat, lonkat ja takareidet aukaistiin ja sain ohjeita, miten taas kerran pääsen jumppailemaan. Vasen pakara ei myöskään aktivoidu, joten työmaata jälleen kerran riittää. Hommahan menee niin, että heikkouksia on helppo löytää ja niiden parissa puuhastelu ei näköjään tunnu loppuvan oikein koskaan.
Sunnuntaina siis kilpaillaan ja valmistautuminen on mennyt tällä viikolla siten, että salitreenit ovat nyt jäämässä väliin kipeytyneen jalan vuoksi. Olin maanantaina pyöräilemässä ja eilen harjoittelemassa pyörän ja juoksemisen yhdistämistä. Kipuja ei ollenkaan eli nyt näyttää oikein hyvältä.
Nyt lepäillään ja tavoitteena on, että pääsisin matkaan mahdollisimman hyvin palautuneella kropalla. Vaikeinta onkin tässä vaiheessa lepääminen ja treenien selkeä keventäminen. Tuntuu, että hyvä kunto menee hukkaan.
Matkaan lähden onnellisen tietämättömänä siitä, mitä on oikeasti edessä. Tavoitteena on päästä maaliin ja siten, että lopussa tuntuisi, että nyt on tankit täysin tyhjennetty kisapaikalle.
Mitään riskejä ei ole kuitenkaan tarkoitus ottaa ja jos jalka kipuilee pahasti, niin jätän sitten kilpailun kesken, koska tällä hetkellä ei ole tarkoitus ottaa minkäänlaisia riskejä, jotka voisivat vaarantaa Baruntsen reissun.
