Olin eilen huonolla tuulella. Kiukutti, olin herännyt niin sanotusti väärällä jalalla. Mikään erityinen juttu ei mennyt pieleen niin kuin usein väärällä jalalla menee. Olin vain huonolla tuulella. Tämähän kuuluu elämään, mutta pohdin eilen sitä, että miten nämä ikävät fiilikset vaikutti omaan toimintakykyyn ja käsittelin niitä. Tunteiden hallinta on mun mielestä oleellinen omaisuus urheilijalle, kiipeilijälle ja vuorikiipeilijälle. Turha hermostua asioista, joille ei välttämättä ole tehtävissä mitään ja toisaalta on tärkeää päästä fiiliksistä yli mahdollisimman tehokkaasti.
Sain eräältä lukijalta meiliä tuossa hetki sitten ja hän kysyi olenko pohtinut, millaisia ominaisuuksia pidän tärkeinä kiipeilykavereissa ja toisaalta, onko minulla omasta mielestäni sellaisia piirteitä, joita haluaisin parantaa. Noniin, nyt päästään sitten itse asiaan.
Olen huomannut, että olen välillä kiukkunen ihan turhista asioista. Niin kuin me kaikki silloin tällöin, mutta en oikein tykkää tämänkaltaisesta piirteestä, jossa annan kiukun ottaa minusta vallan ja vaikuttaa niin voimakkaasti sekä itseeni että ympärillä oleviin ihmisiin. Anteeksi vilpittömästi vain kaikille, jotka ovat saaneet kiukkumyrkystä osansa.
Mitä nämä turhat asiat siis ovat? No ärsyynnyn siitä, että kaikki asiat eivät mene niin kuin suunnittelin. Ruuhkasta, haastavasta asiakascasesta töissä, äänekkäästä työkaverista, puristavasta kengästä ja kauramaito loppuu ja kahvi ei maistu samalta tavallisen kanssa. Siis aivan turhaa kaikki ja oikeasti ärsyyntyminen on täysin oma syyni eikä asiakkaiden tai oikeastaan kenenkään muun ympärillä hyvää tarkoittavan ihmisen.
Millä hiljentää näitä negatiivisia fiiliksiä ja pyrkiä harjoittelemaan mieltä sen mukaisesti, että samanlaiseen negatiivisuuden kierteeseen ei joutuisi vuorilla? Itsellä yksi oleellisimpia tekijöitä negatiivisten fiilisten kitkemiseksi on se, että pääsen rauhoittumaan ja mieluiten ulos. Kiukku alkaa laantumaan heti ulkoilmassa ja poluilla pääsee rauhoittumaan omiin fiiliksiin eikä negatiivisuus ota samalla tavalla valtaa mielestä.
Eilen kiukkua laannutti tieto polkujuoksulenkistä Nuuksion kanssallispuistossa. Maratonin valmistautumista silmällä pitäen tarkoitus oli tehdä vielä tällä viikolla yksi pidempi lenkki matalilla sykkeillä ja testailla eväitä, joita ottaisin mukaan tulevalle maratonille. Karkkipussin kanssa siis lenkille, vähän nihkein fiiliksin, mutta puolipakolla menin vain.
Lenkki alkoi nihkeästi, sillä pää tuntui olevan jumissa päivän kiukkufiiliksistä. Hymyä ei meiannut irrota, mutta jo muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen kroppa alkoi rentoutumaan. Sai keskityttyä erityisesti vain ja ainoastaan seuraavaan askeleeseen. Ylitettävään puuhun, juurakkoon, kiveen ja kiivettävään mäkeen. Matka alkoi luistamaan ja pian kilometrejä olikin kertynyt useampi.
Ilma on muuttunut viimeisen viikon aikana selkeästi syksyiseksi ja eilen illalla oli jo selkeästi viileämpää kuin viikko aiemmin. Edelleen oli lämmintä ja juoksulenkki taittui The North Facen juoksuhameessa (joka on muuten yksi mun tämän hetken ehdoton suosikki treenivaatteista) ja t-paidassa. Elokuinen ilta on siitä maaginen, että ilmassa on syksyä ja toisaalta kesän lämpö ja valo siivittää iltaa vielä pitkälle.
No äkkiä olinkin juoksuflowssa ja kiukku alkoi unohtumaan. En edes muistanut, miksi olin ollut vihainen tai kenelle. Lenkki oli siis onnistunut, kiukku laantunut ja akku tyhjennetty sopivasti Nuuksion poluille. Loppulenkki menikin nauttiessa upeasta säästä ja siitä, että meillä on tuollainen paikka alle tunnin päässä Helsingin keskustasta, jossa pääsee nauttimaan hiljaisuudesta keskellä arkiviikkoa ja nauttimaan luonnosta.
Kiukkuhallintaa siis haluaisin opetella paremmin myös vuoria varten. Sielläkin tulee, varsinkin pitkällä reissulla, hetkiä jolloin ei ehkä huvita, tunnu hyvältä tai fiilis ei ole katossa. Miten opetella hallitsemaan paremmin näitä fiiliksiä? Itsellä ainakin tekeminen auttaa, ajatuksien saaminen pois näistä asioista. Ja oikeasti ihan puhdas tsemppaaminen. Tiedän, että tuo on heikko kohtani ja minun täytyy tietoisesti opetella toimimaan toisin.
Usein itsellä urheilu on myös paras tapa nollata ajatuksia. Tuntuu, että pääsee irtautumaan päivän muista asioista, rentoutumaan ja keskittymään olennaiseen eli omaan tekemiseen enkä siihen, mitä muut tekevät. Kiukkupäiviä varmaan tulee jatkossakin, mutta ehkä tietoisella ajattelulla ja tekemisellä osaan käsitellä kiukkua paremmin. Tsemppiä ruudun toiselle puolelle, mikäli sinulle on sattunut kiukkupäivä!
