Sain reilu viikko sitten haasteen. Somettomaan viikkoon, jossa kaikki sosiaalisen median kanavat ovat ollut kiellettyjä.
Tämä haaste sai itseasiassa alkunsa siitä, että aloitan elokuun alussa henkilökohtaisen valmennuksen, jossa treenit tehdään minulle ja pitkästä aikaa taas minulle tulee olemaan oikeasti valmentaja. Valmentaja, jolle olen tilivelvollinen tekemisistäni ja joka myös ottaa vastuuta kehittymisestäni. Valmennus tietysti maksaa myös jonkin verran, joten sain haasteen somettomaan viikkoon ja mahdollisuuden voittaa pientä sponsorointirahaa sitä vastaan.
Miksi someton viikko? Kotona on ilmeisesti vallinnut osittain jo ärsyttävyyteen asti ilmapiiri, jossa suurin osa ajastani menee sohvalla istuen tai maaten ja puhelinta näpräten. Olen sairaslomallani viettänyt hävettävän paljon aikaa vain selaten ties ja mitä maailman Instagrameja ja pelannut Hay Day nimistä farmipeliä. Oli siis otollinen aika päästä näistä eroon, näyttää että pystyn elämään myös somettomasti ja ansaita pieni palkinto tuossa sivussa.
Alkuviikko oli vaikeinta, sillä kuten kaikissa riippuvuuksissa varmaan hetket, jolloin käyttö on ollut vilkkainta on alkuun vaikeinta ilman päivittäistä annosta. Innostuin taas lukemaan, koska sekin oli tauolla somettamisen viedessä kaiken ajan ja olen vain katsonut telkkua. Ilman puhelinta, keskittyen oikeasti jopa ohjelmaan.
Samalla kiinnittää huomiota myös muiden somen käyttämiseen. Minua on ärsyttänyt, harmittanut ja kiukuttanut hetket, jolloin some on vienyt toisten huomion oikealta tekemiseltä. Sorrun ja teen tätä itsekin ja vasta sain kommentin, että ”kuunteletko sä ikinä kun näpläät sitä puhelintas, mitä ympärillä tapahtuu?”. En varmaan kuuntele enkä myöskään kuule.
Kysymys, jonka olen joutunut itselleni esittämään on ollut, että määrittelenkö itseäni sosiaalisen median kautta jollain tavalla. Miksi oikeastaan olen vähän myös kaivannut sinne, vaikka minulla on ollut ympärillä paljon ihmisiä? Tässä samassa kysymyksessä piilee myös vuorilla olemisen autuus ja ihanuus. Vuorilla en ole kaivannut someen vaan tylsältä tuntuvat hetket ovat vaihtuneet maisemista nautiskeluun ja yleiseen fiilistelyyn vain siitä, kuinka mahtavaa elämä vuorilla voikaan olla. Nämä samat fiilikset täytyisi pystyä siirtämään myös tänne kotiin ja arkeen.
Somettomuus on kuitenkin tuonut mukavaa vaihtelua viime viikkoon ja olenkin salaa myös nauttinut, mutta myös haaveillut vähän somettavani.
