Kaikki Facebookia ja eri uutiskanavia seuraavat ovat varmaankin huomanneet kohun Tomi Kokon ruokavalion testauksesta, jossa hän kokeili kuukauden ajan syödä virallisten ravintosuositusten mukaisesti. Tomi teki asiasta dokumentin ja jo viime viikolla aihe puhutti varsin paljon. Ruokahan puhuttaa ja paljon mietteitä se myös minussa herättää.
Kerroin syksyn aikana Aconcaguan projektin aikana useaan otteeseen treenaamisesta ja tietysti samassa sivuttiin ruokaa. Syödähän täytyy, jotta jaksaa ja treenit toimivat mahdollisimman hyvin.
Tavoitteenanihan ei ole missään vaiheessa ollut laihduttaa. Tietysti olen toivonut tiivistymistä ja sitä, että treenaaminen näkyisi myös kropassa siten, että näyttäisin sporttiselta. Kuitenkin nämä ulkonäköön liittyvät tavoitteet ovat olleet toissijaisia, mutta en voi olla myöntämättä katselleeni myös peilistä kehittymistä.
Se, mitä syksyllä tapahtui, niin syömisestä huolimatta painoni alkoi tippumaan vaikka tämä ei ollut tavoite. Painon tippuminen tietysti oli seurasta kovista ja pitkäkestoisista treeneistä rinkan kanssa. Laihtumisen myötä tippui myös lihasmassaa, mikä oli kovalla työllä hankittu ja tämä harmitti minua kovasti silloin syksyllä.
Olin välillä jopa ruokahaluton syksyn aikana, sillä kova treenaaminen aiheutti minulle sen, että treenien jälkeen olin jopa pahoinvoiva enkä pystynyt tankkaamaan tarpeeksi aina treenien jälkeen. Asiaa puitiin myös pari kertaa ihan ammattilaisen ja ruokapäiväkirjan kanssa. Ongelma vain yksinkertaisesti oli se, että en saanut tarpeeksi proteiinia ja kaloreita syömästäni ruuasta.
Asiaa yritin sitten korjata kantamatta repussa keitettyjä kananmunia aina koulussa syömälleni lounaalle ja pyrin syömää myös enemmän puhtaita hiilareita kuten riisiä ja pastaa. Viimeisten pari kuukauden aikana ennen Aconcaguaa painoni alkoi pysymään aisoissa eikä se enään tippunut.
Nyt crossfitin aloittamisen myötä taas syöminen on korostunut: sitä täytyy tehdä ihan huolella ja välillä normaalin ruuan mättäminen on ihan työn takana. Niin se vain nyt on, että ruokaa täytyy syödä ja piste. Ruokahan ei ole vihollinen vaan paras kaveri.
Ja ruokaahan saa syödä paljon! En ainakaan itse tiedä ketään, joka pystyisi syömään kaurapuuroa niin paljon aamuisin, että sillä tai normaalin arkiruoan syömisellä lihoisi. Suurin ongelmani on ollut se, että minun ei tee aina mieli syödä. Syöminen on kivaa yhteisissä kavereiden illan istujaisissa, mutta arkena se on välillä kauhean vaivalloista (mikä ei tietenkään ole selitys). Selityksenä on aina huomenna: laihduttaessa tai massaa kerätessä. Todellisuudessa täytyy vain tehdä asioita, jotka ovat oikein ja johtavat oikeisiin asioihin. Mikä on sitten oikein? Se onkin aihe, joka Tomi Kokon ruokatestin myötäkin on paljon puhuttanut.
Syöminen on ihmisille aika arka paikka ja huomaan tätä tekstiä kirjoittaessani sen olevan arka paikka myös minulle. Miksi? On vaikeaa myöntää, että välillä syöminen aiheuttaa harmaita hiuksia ja välillä syön, koska tiedän, että niin on tehtävä.
Olen yrittänyt ottaa syömiseeni nyt paljon rennomman asenteen. Rentous tarkoittaa sitä, että pyrin syömään sen mukaan, mitä kroppa sanoo. Syön silloin kun on nälkä ja sallin herkuttelut silloin tällöin itselleni. Tavoitteenani ei edelleenkään ole laihtua eikä lihoa. Mielestäni olen tällä hetkellä hyvässä painossa, jossa viihdyn ja kroppa tuntuu toimivan.
Noudatan virallisten ravintosuositusten mukaan ihan täysin itse itselleni mielestäni parhaiten sopivaa ruokavaliota, jossa on paljon kasviksia, sopivasti hiilaria ja proteiinia. Hyviä viikottain tapahtuvia herkkuhetkiä unohtamatta. Gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota olen kokeillut, mutta etenkin maidottomuus tuntuu vaikealta ja sen takia olen maitotuotteitten kohtuukäyttäjä eli käytän kahvissani maitoa ja leivän päällä juustoa, mutta maitorahkan syöminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle.
Vuorikiipeilyn kannalta oleellisin tekijä, etenkin vuorilla, on se että pystyy syömään mahdollisimman paljon ja takaamaan tasaisen energian määrän päivän aikana. Kulutus vuorilla on hurjaa ja käytännössä ruokaa olen aina voinut syödä niin paljon kuin napa vain vetää. Tankkaaminen on todella tärkeää, sillä se on yksi huippujen saavuttamisen edellytys.
Välillä vaikeaa ja hämmentävää, mutta onneksi syöminen on kuitenkin pääosin tosi mukavaa. Älä siis luule, että ongelma olisi se, että ruoka ahdistaisi minua! Ruoka kuitenkin puhuttaa paljon eri medioissa ja välillä tuntuu, että ohjeita, miten tulisi syödä löytyy niin paljon ettei perässä pysy.
