Otin viime viikolla selkeän konkreettisen askeleen kohti ensi kevättä ja Mt. Everestille kiipeämistä. Olen jo keväällä keskustellut ensimmäisen kerran retkikuntaoperaattorien kanssa kiinnostuksestani lähteä kiipeämään Everestille Tiibetin puolelta ja vuoren pohjoista reittiä.
Mukana on ollut muutama eri operaattori ja olen saanut heiltä tarjouksen, mitä retkikunta tulisi maksamaan. Kun loukkaannuin Alaskassa, päätin laittaa koko projektin hetkeksi jäihin ja keskittyä vain kuntoutumiseen. Ajattelin, että teen syksyllä päätöksen lähdöstä sen perusteella, miten jalka kuntoutuu ja kuntoutan jalkaa niin kuin olisin lähdössä.
Tällä viikolla leikkauksesta on kulunut 15 viikkoa eli lähes neljä kuukautta, joka oli alkuperäisen arvion mukaan sellainen hetki, jolloin pääsen mukaan normaaliin harjoitteluun. Kuntoutuminen ei toki lopu siihen, mutta se muuttuu harjoitteluksi ja heikkouksien korjaamiseksi.
Aika on myös tehnyt sen, että kiipeilyitsetuntoa on tullut pikkuhiljaa takaisin ja uskoa ensi kevääseen ja sen onnistumiseen on vahvistettu niin psykologilla, fysioterapeutilla kuin ortopedilla käymisellä. Isoin juttu on kuitenkin ollut se, että pikku hiljaa olen päässyt myös harjoittelun makuun ja jalka ei ilmoittele koko ajan itsestään, jolloin se alkaa tuntumaan suhteellisen normaalilta. Eniten hommia on edelleen pään kanssa ja uskon täysin, että kuntoutuminen tulee menemään tästäkin eteenpäin hyvin.
Viime viikolla asiat etenivät siten, että varasin paikan Altitude Junkiesin retkikuntaan keväälle 2020. Phil Crampton lähtee johtamaan retkikuntaa ja tapasimme todella pikaisesti viime keväänä Nepalissa, joten odotan innolla pääseväni oppimaan vielä häneltä ensi kevään aikana kiipeilystä paljon lisää.
Lähden Suomesta 19.4.2020 ja palaan 31.5.2020. Näin ollen reissu kestää yhteensä 42 päivää, joka on hieman vähemmän, mitä olin alunperin ajatellut. Ei haittaa yhtään, sillä aika varmasti riittää sekä akklimatisoitumiseen että itse kiipeilyyn.
Ajattelin, että päätös retkikunnasta olisi vaikea, mutta lopulta se muuttuikin yllättävän helpoksi. En ollut jutellut Philin kanssa, mutta viime viikolla lähetimme meilejä ja lopulta päätös oli hyvin helppo tehdä. Vaakakupissa painoi myös Aventuralta saamani suositus ja mielipide retkikunnasta.
Maksoin eilen ensimmäisen erän retkikuntamaksusta, joten nyt on myös rahat kiinni retkikuntapaikassa ja fiilis on aika mahtava. Hommia on tehty valtavasti tähän mennessä ja nyt on puoli vuotta aikaa valmistautua ensi kevääseen ja olen enemmän kuin innoissani tästä.
Treenikuviot on nyt ajateltu ensi kevääseen asti ja tällä hetkellä rakennetaan pohjaa rauhassa jalkaa edelleen kuntouttaen, mutta ajatuksella, että saan jo treenata ihan tosissani. Hyvä pohja onkin kaikista oleellisinta ja varsinkin loukkaantumisen jälkeen on tärkeää malttaa rakentaa kuntoa rauhassa.
En arvannut, kuinka paljon retkikuntaoperaattorien vertailu ja erojen pohtiminen veisi näin paljon aikaa ja olen tosi iloinen, että päätös on nyt tehty. Fiilis on oikeastaan vaan parantunut, mitä useampi päivä päätöksestä on kulunut ja olen varma, että päätös oli tähän kohtaa täysin oikea.
Tämä oli myös henkisesti iso juttu, sillä olen pantannut päätöstä ja sen tekeminen tarkoittaa ihan konkreettisesti sitä, että unelmani elää edelleen ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että jalka on parantunut juuri siinä tahdissa kuin pitikin.
