Olin viime viikolla retkellä Norjassa Trondheimissa. Tapasin Norjassa pari vuotta sitten Juhan ja kiipeilimme silloin Norjassa yhden ison retken. Tuon retken jälkeen olemme pitäneet yhteyttä ja hänen muuttaessa opiskelemaan Trondheimiin avautui minulle samalla hyvä syy mennä moikkaamaan häntä ja tekemään retki Norjassa.
Juhan toinen kiipeilykaveri oli samaan aikaan työmatkalla Trondheimissa ja saimme näin ollen pienen retkikunnan kasaan viikonlopun retkeä varten. Valitsimme retkikohteeksi yliopiston autiotuvan ja olimme jo kesällä suunnitellut isompaa retkeä, jossa kiivettäisiin 1441 metriä korkean Fongen-nimisen vuoren huipulle.
Kun satutin jalkani Alaskassa, siirtyi myös tämän retken suunnittelu ja pidimme melko kauan avoimena, pääsenkö edes lähtemään reissuun. Odottelin lupaa fysioterapeutilta ja ortopedilta, että jalka olisi taas kiipeilykunnossa. Kuntoutumisen sujuessa hyvin, uskalsin varata matkan ja teimme hyvät retkisuunnitelmat.
Tänä vuonna talvi tuli ajoissa myös Trondheimiin ja erityisesti alueelle, jonne me olimme lähdössä retkelle. Kaupungissa lunta ei juuri ollut, mutta retkipaikkaan parin tunnin päähän Trondheimista oli luvattu 30 cm lunta ja tajusimme, että tulisimme tarvitsemaan liikkumiseen sukset.
Trondheimin yliopistolla on aika huikeat puitteet sekä autiotupien että retkeilyvarusteiden vuokraamon muodossa ja saimme vuokrattua metsäsukset viikonlopuksi käyttöön. Meidän ei siis tarvinnut ottaa suksia Suomesta ja myös monot löytyi Norjasta vuokrattavana. Toinen tarina onkin se, mitä reissulta tuli sitten opittua ja yksi iso oppi liittyy nimenomaan välineisiin.
Henkisesti yllättävän raskasta
Kuntoutuminen on mennyt hyvin ja olen ollut koko ajan aikataulussa. Olen useasti kirjoittanut, että kuntoutumisessa on kaksi puolta: fyysinen kuntoutuminen ja henkinen kuntoutuminen. Näistä ensimmäinen on sujunut hyvin ja odotetusti. Fyysisesti alan olemaan aika hyvässä kunnossa ja pystyn tekemään lähes kaikkea, mitä toivoisin.
Henkinen kuntoutuminen sitten onkin vielä enemmän kesken. Luottamus jalkaan ei ole 100 % varmaa ja välillä pelottaa, että rikkooko tämä tai tuo aktiviteetti polven. Pahinta on siis se epäilys, että tuleeko tästä nyt mitään vai ei. Fiilis saattaa muuttua tunnin aikana tai päivän aikana useaan kertaan.
En ole hiihtänyt metsäsuksilla, umpihangessa, perinteistä hiihtotapaa tai sitten viime talven, joten ajatus hiihtämisestä reissulla kyllä innostutti, mutta mietitytti samaan aikaan. Henkisesti huoli oli siis suurempi kuin osasin odottaa. Lähinnä mielessä pyöri, että nyt jos sattuu jotain, niin ensi kevät menee piloille.
No ei sattunut ja varovaisuus kannatti.
Reitin suunnittelu
Olimme suunnitelleet reitiksi sen, että hiihdämme perjantaina reilu kuusi kilometriä autiotuvalle ja nukumme yön siellä. Aamulla lähtisimme 25 kilometrin ja 1700 vertikaalimetrin reitille ja heräisimme sunnuntaina aamulla klo 4, jotta ehdimme hiihtämään autolle, ajamaan kentälle ja kotilennolle.
Lähdimme perjantaina liikkeelle ja 2,5 tunnin matkaan kului yhteensä 4 tuntia. Suunnistaminen oli yllättävän vaikeaa pimeässä, upottavassa hangessa ja polviin asti upottavassa lumessa. Kello oli puoli yksi yöllä, kun pääsimme tuvalle ja olimme jo ehtineet keskustella, että tulevan päivän reittisuunnitelma on täysin epärealistinen.
Päätimme nukkua hieman pidempää ja lähteä valoisassa retkelle. Tämä oli tosi hyvä päätös ja hiihdimme lauantaina valoisassa ensin päiväretken ja sen jälkeen päätimme hiihtää takaisin autolle ja mennä Trondheimiin yöksi.
Nyt jälkikäteen vähän hymyilyttää, kuinka epärealistinen suunnitelma oli ja kuinka optimistisesti olimme liikkeellä. No, tästä reittisuunnittelusta talviolosuhteisiin tuli monta hyvää oppia ja tulevaisuudessa on helpompi suunnitella vastaavanlaisia retkiä.
Oikeat välineet
Hiihdin suksilla ja monoilla, joilla en ole koskaan kokeillut. Monot olivat yllättävän epätukevat ja sukset eivät ollut laskettelusukset vaan toimivat erinomaisesti tasaisessa maastossa. En hallinnut välineitä siis yhtään ja aika usein olo varsinkin mäkeä laskiessa olo, että sukset vie naista eikä nainen vie suksia.
Olosuhteisiin nähden kunnon karvapohjalliset sukset olisivat ollut ihan oivat hiihtovälineet ja kunnon monot olisivat tuoneet mukavuutta laskemiseen. Omissa taidoissa oli myös tietenkin toivomisen varaa, mutta oikeilla välineillä laskeminen olisi varmasti ollut helpompaa.
Tulevia retkiä varten siis varaudun vielä paremmin oikeilla välineillä. Vaatteet sen sijaan toimi erinomaisesti ja oli kiva huomata, että vuorille sopivat varusteet toimivat hyvin myös talviretkeilyssä.
Retkiseura ja keli
Tapasin uusia ihmisiä ja tuntematon retkiporukka oli oikein mainio. Kyllä se vain usein niin on, että kun samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä laitetaan yhdessä ulkoilemaan, niin lähes aina on hauskaa. Oli haastavat välineet ja haastava kulkea hangessa ja silti jäi hyvä fiilis retkestä.
Lauantaina oli myös upea aurinkoinen sää, joka sai kyllä hymyn huulille ja nauttimaan talvesta täysin rinnoin. Rakastan kyllä lunta, ulkoilua, vuoria ja se fiilis, joka minulla vuorilla tulee on kyllä yksi elämäni hienoimpia tunteita.
Retki oli onnistunut vaikkakin haastava ja loi omalla tavallaan kuitenkin uskoa myös tulevia retkiä varten sekä Lappiin että Everestille. Loukkaantumisesta toipuminen on hyvässä kunnossa ja henkisesti täytyy vielä pureskella muutama lukko auki pään sisällä, mutta muuten näyttää juuri siltä kuin pitääkin ensi kevättä ajatellen.
