Eturistisiteen laittamisesta tuli eilen täyteen 10 viikkoa. Kaikki on edelleen mennyt hyvin ja suunta on koko ajan eteenpäin. Olen jopa epäillyt, että tehtiinkö siellä leikkauksessa mitään kun jalka on näin hyvä ja oikeasti monesti olen jopa saattanut unohtaa, että tosiaan tässähän on vielä pitkä matka kuljettavana ennen ”terveen” papereita.
Viime viikolla vasemman jalan takareisi, josta jänne eturistisiteeksi otettiin ja oikea polvi kuitenkin ärtyi. Perjantaina kävelin kaupungilta kotiin ja silloin jo jokainen askel alkoi tuntua. Otin kotona buranaa ja päätin, etten väkisin treenaa lauantaina mikäli polvi on seuraavana aamuna vielä kipeä.
Olen aika ajoin aikamoinen suorittaja. Monta rautaa tulessa ja mitä enemmän suoritan, sen paremmin mielestäni suoriudun noin yleisesti elämässä. Tätä voisi kutsua suorittajasyndroomaksi. Välillä on vähän vaikea hellittää ja rentoutua.Vaikka olin perjantaina vakaasti päättänyt, että en mene treenaamaan jos jalat ovat kipeät, niin silti lauantaina tepastelin kotona. Vähän sattui eli lähdin kuitenkin salille. Jo kävellessä ratikalle jokainen askel alkoi jo sattua. Ratikassa mietin, että menenkö salille ja kävin itseni kanssa keskustelua, mitä hyödyn kipeillä jaloilla treenaamisesta. No päätin sitten, etten mene. Käännyin salin ovella takaisin kotiin ja makasin loppupäivän sohvalla lukien uutta kirjaa ja vain relaten.
Oman järjen käyttäminen on siis sallittua. Sunnuntaina sitten kävin kevyesti jumpalla ja jalat on nyt tiistaina taas lähes normaalit. Huomaan tietyissä jutuissa edelleen pieniä juttuja, mutta esimerkiksi takareiden osalta vasen jalka menee jo jouhevammin koukkuun kun vielä muutama viikko sitten väänsin jalkaa lonkasta lähtien.
Oman järjen käyttäminen myös vuorilla on sallittua. Paljonko juoda vettä, mitä eväitä syödä, paljonko laitat vaatetta päälle ja niin edelleen. Kaikessa voi käyttää omaa järkeä ja tunnustella, mikä itsellä toimii. Tästä hyvä esimerkki on Aconcagualta tarina kantajista. Retkikunnassa olisi ollut mahdollisuus ottaa omille tavaroille kantaja yläleireissä ja vaihtoehtona oli kantaa tavarat itse. Moni retkikunnasta valitsi palkata 300 dollarilla kantajan tavaroilleen ja he perustelivat sen siten, että haluavat päästä huipulle. Kaikkihan saavat tehdä juuri siten, miten itsestä tuntuu parhaalta. Tiesin itse kuitenkin, että olin koko syksyn treenannut kovaa rinkan kanssa ja kilojen niskaan kiskaisu ei tulisi olemaan minulle ongelma. Eikä se sitä ollutkaan. Säästin rahat ja itseluottamus omaan kuntotasoon vaan entisestään kasvoi.
