Reilu viisi viikkoa käden leikkauksesta ja luun katkeamisesta. Missäs nyt mennään?
Käsi alkaa voimaan ihan hyvin itseasiassa, sillä olen pystynyt vähentämään koko ajan kipulääkkeitä. On myös hetkiä, jolloin käsi on jopa unohtunut, koska se ei koko ajan ilmoittele itsestään. Lauantaina havahduin esimerkiksi siihen, että iltapäivään mennessä olin syönyt vain yhden särkylääkkeen. Uskoisin, että kivun unohtaminen on kaiketi hyvä merkki ja tiedän sen itseasiassa kokemuksesta.
Hartia, niska ja oikeassa jalassa sen sijaan on kipuja. Säteilee, polttaa ja jomottaa. Ihan hirveää säteilykipua myös oikeassa ranteessa, vaikken käytännössä ole tehnyt yhtään mitään ranteella viimeisen viiden viikon aikana. Nämä kivut johtuu todennäköisesti mitellasta, jonka vuoksi olen vähän hassussa asennossa käytännössä melkein koko ajan.
Säteilykipua, käden turvotusta ja käden erittäin pitkää arpea hoidettiin viime perjantaina osteopaatin luona. Olipa hetkellisesti ihana tunne, kun hartia ei polttanut yhtään kipua vaan pystyin tekemään töitäkin ilman mitään tuntemuksia. Jumit ja asennot ovat kuitenkin sen verran pielessä tällä hetkellä, että kipu pysyi vain puolisen päivää poissa. Melkoisen turhauttavaa sekin, mutta edes tuo hetki oli rentouttavaa.
Kädellä ei saa vielä nostaa mitään seuraavaan kolmeen viikkoon. Sitten otetaan kuvat ja katsotaan, että luu on lähtenyt luutumaan ja saan vihreää valoa uusille kuntoutusliikkeille. Tällä hetkellä kuntoutus perustuu niin sanotusti käden mobilisointiin eli olkapään, kyynärpään ja ranteen liikutteluun ilman vastusta. Voin kertoa, että myös yksinkertaiset liikkeet, kuten käden koukistaminen on ollut melkoisen haastavaa.
Nyt viiden viikon kohdalla kuitenkin mobilisointi on alkanut tuottaa todella hedelmää, sillä saan käden suhteellisen kivuttomasti koukkuun sekä suoristettua.
Kuten yllä olevasta kuvastakin näkee, matkaa 100 % suoraan käteen on vielä kuitenkin matkaa. Päivä päivältä ja milli milliltä käsi kuitenkin suoristuu. Jumppakello soi kahden tunnin välein ja teen monta kertaa päivässä näitä mobilisointiliikkeitä käden kanssa.
Jumpat on kyllä todella tylsiä ja vaativat hermoja ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Näitä kahta edeltää on aina välillä ollut vaikea muuten löytää. Tiedän, että tilanne voisi olla pahempikin ja vammat olisivat voineet olla isompiakin, mutta se ei nyt vaan aina lohduta. Turhautumisen määrä on ajoittain jotain ihan käsittämätöntä.
Käsi vaatii kuitenkin aikansa ja niin vaatii hartia, niska ja jalan kivutkin, joita yritetään nyt hoitaa kaikin mahdollisin keinoin, jotta pysyn toimintakykyisenä muuten. Kuten alussa totesin, käsi voi itseasiassa ihan hyvin.
