Varasin retkikuntapaikkani huhtikuun lopulla ja ostin syntymäpäivälahjaksi lentoliput takaisin Argentiinaan ollessani vaihdossa Buenos Airesissa. Muistan tuon päivän erittäin hyvin, kun viimeisen päätökseni matkan suhteen tein.
Tulen muistamaan myös tämän päivän, sillä tänään olen maksanut retkikuntapaikkani loppuosan ja kiipeilyluvan Aconcaguan luonnonsuojelualueelle. Fiilis on mahtava, tilanne on myös vähän pelottava. Nyt viimeistään kaikki alkaa konkretisoitumaan yksi pala kerrallaan lähemmäs ja lähemmäs itse h-hetkeen. Lähtö alkaa olemaan jo aivan käsillä, mikä on mahtavaa, mutta samalla todella kutkuttava ajatus ja jännittävää.
Lähdemme kansainväliseen retkikuntaan Argentiinalaisen operaattorin Ayamara kanssa. Tästä linkistä voit lueskella lisää kyseisestä firmasta. Päädyimme tähän operaattoriin suomalaisten tuttavien suosittelujen, googlailun ja Mendozalaisen vaellus/viinimatkaoppaan suosittelujen kautta. Ainakin tähän mennessä firma on vaikuttanut erittäin luotettavalta, sillä kaikkiin meileihin vastataan käytännössä aikaerostakin huolimatta saman päivän aikana ja vastaukset ovat aina kattavia ja selventäviä.
Varasimme retkikuntapaikkamme suhteellisen ajoissa, joten saimme melko hyvän hinnan paikoillemme. Suurin bonusylläri kustannus matkan suhteen on ollut kiipeilylupa, jonka hinnan määrittelee Argentiinan valtion. Muutama vuosi sattuikin tilanne, jossa valtio päätti mielivaltaisesti nostaa kiipeilyluvan hintaa satoja dollareita noin vain. Käytännössä kiipeilijän vastuulle jäi kokonaisuudessaan tämä hinnankorotus. Tätä kiipeilyluvan hintaa siis ei etukäteen voinut tietää, mutta muutama viikko sitten oli oikein todellinen juhlapäivä kun selvisi, että kiipeilyluvan hinta on pysynyt samana kuin viime vuonna. Eli yllättäviä lisäkustannuksia ei täten syntynyt.
Monet ovat kyselleet matkan hintaa, enkä ole kellekkään suoraan edes halunnut kertoa mikä tulevan matkan kokonaishinta on. Osittain en ole halunnut kertoa tätä myöskään sen takia, että en sitä vielä itsekkään tiedä. Suurin syy on kuitenkin ollut se, että matka on todella kallis. Käytännössä olen koko vuoden säästänyt todella paljon ja elänyt normaalia elämääni mahdollisimman pienellä budjetilla. Tämä oli myös samalla valinta, jota pohdin pitkään ennen matkan varaamista. Varaaminen tarkoitti tietyistä asioista, kuten uusista vaatteista, ravintolaillallisista ja muista pienemmistä reissuista luopumista. Tätä päätöstä en ole kuitenkaan katunut hetkeäkään.
Retkikuntamaksun ja kiipeilylupamaksun lisäksi olen ostanut lennot Mendozaan ja takaisin. Nämäkään ei ollut halvimmasta päästä, sillä kausi on kuumimmillaan tuolloin ja lentojen hinnat eivät ole halvimpia mahdollisia. Retkikunta alkaa 22.12.2015, josta ensimmäinen päivä on aikaa rentoutua vielä Mendozassa. Olemme kuitenkin jo perillä 21.12.2015 eli meillä jää aikaerosta ja mahdollisiin tavaroiden hukkumiseen pari päivää aikaa palautua.
Lentojen lisäksi olen joutunut hankkimaan melko paljon uusia varusteita. Näistä kalleimmat ovat olleet ehdottomasti ylävuoristokengät. Sen lisäksi kaikkea pientä kuten kuituhousut, kuoritakki, untuvatakki, makuualusta jne. olen joutunut hankkimaan. Teen varusteista vielä tarkemman päivityksen testipakkaamisen yhteydessä. Kaikki nämä varusteet ovat kuitenkin hankittu silmällä pitäen tulevaa: voin käyttää kaikkia myös tulevilla matkoillani sekä kotona suomessa. Esimerkiksi ohuet untuvatakit ovat olleet jo käytössä ja ne on ihan mahtavia suomen kirpeään syksyyn ja talveen.
Rahaa menee, mutta hautaankaan sitä ei voi viedä mukanaan. Mielestäni tämä on minulle paras tapa kuluttaa rahojani, tulen nauttimaan matkasta täysin rinnoin ja todella jos voisi sanoa, niin tämän kaltainen matkailu avartaa elämänkatsomusta ja kasvattaa jollain tasolla myös ihmisenä.
