60 päivää ja tänään hiukan vähemmän ennen kuin Baruntsen reissu alkaa. Syksy tuo sen lisäksi myös muita urheilullisia tavoitteita. Olen menossa juoksemaan syyskuun ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäistä maratonia ja vieläpä polkujuoksumaratonia.
Syksystä lähtien on tullut juostua poluilla. Polvivammojen jälkeen poluilla on ollut turvallisen tuntuista juosta ja juokseminen on ollut mukavaa. Ei kipuja polvessa ja polvi on kestänyt juoksemista todella hyvin, yllättävänkin hyvin. Polkujuoksussa on yhdistynyt luonnossa liikkuminen, haastavuus ja toisaalta urheilullisuus. Poluilla vaeltaminen on oma lajinsa, mutta juostessa pääsee täysin omaan fiilikseen ja flowhun. Samalla poluilla juokseminen voi olla kortin kääntöpuolella kammottavaa ja todella raskasta.
Syksyllä tuli juostua Sipoossa, sitten Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin matkalla, keväällä juostiin Nuuksiossa pitkä polkujuoksulenkki, Repovedellä viikonloppu, heinäkuussa Kopparnäs Coast Traililla, viime viikolla Nuuksiossa pitkä lenkki ja tällä viikolla olen käynyt Keskuspuistossa juoksemassa.
Juoksemiseen on minulla sellainen jännä viha-rakkaussuhde. Ensimmäisen kerran päädyin poluille Suunnon kellon karttojen vuoksi: katsoin, missä olisi mahdollista päästä ulos ja pian olin juoksemassa kelloon piirretyn reitin avulla Sipoonkorvessa. Välillä juokseminen on upeaa ja mukavaa, mutta toisaalta se on viedä kropasta kaikki mehut.
Yksi syy, miksi olen juoksemisesta oikeasti innostunut, on se kuinka polkujuoksu on myös harjoittelua vuoria varten. Tulee oltua haastavassa maastossa juoksemassa, opeteltua liikkumista kivillä, kallioilla ja poluilla ja lähemmäs luontoa on vaikea päästä jokaisena arkipäivänä.
Polkujuoksu tarjoaa myös mahdollisuus arkipäivien seikkailuille. Keskuspuisto on ihan Helsingin keskustassa ja arkena on mahdollista lähteä lähipoluille juoksemaan. Toisaalta polkujuoksu avaa mahdollisuuksia lähes missä tahansa Suomea. Reittejä riittää ja upeita maastoja löytyy käytännössä kaikista kaupungeista.
Päätin ilmoittautua maratonille hiukan ystäväni Kaisan innoittamana, sillä hän ilmoittautui ensin. Mietin pitkään, että hitto vie, enhän minä ole mikään maratoonari tai juoksija ja pian olinkin jo ilmoittautunut. Maratonista tulisi testi, mitä kroppa kestää ja oikeanlaisella valmistautumisella uskoisin selviytyväni tulevasta juoksusta.
Nyt viime viikkojen aikana on sitten tullut käytyä poluilla ja olen pyrkinyt juoksemaan vähintään pari kertaa viikossa. Tarkoitus on selvitä säällisessä ajassa kotiin kilpailusta ja päästä tekemään päivän paras suoritus. Kärkijuoksijat menevät todella kovaa, lähes käsittämättömän kovaa vauhtia, joten mitään aikatavoitetta ei suoraan ole. Toki toiveita kuuden tunnin alituksesta löytyy, mutta päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja valmistautumisen mennä nappiin.
Välillä on kauhunsekaiset fiilikset, mitä tässä on taas tullut tehtyä. Toisaalta olen innoissani, mutta kyllä joka päivä jännittää myös tuleva juoksu enemmän ja enemmän. Nyt tulevat viikot sisältävät vielä treenejä, mutta ennen maratonia tarkoitus on rauhoittua, huoltaa kehoa ja palautua kunnolla.
Koko ajan on pääfokus tietenkin Baruntsen reissussa ja mitään turhia riskejä en aio ottaa sen suhteen, että reissu vaarantuisi. Sen vuoksi olen ottanut juoksemisen nyt rauhassa ja pyrkinyt lisäämään maltillisesti juoksukilometrejä viikko viikolta lisää. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin myös pitää hauskaa ja nauttia tekemisestä.
Tsemppiä kisaan! saatan olla itsekin menossa, kun Pyhän kisa jäi kesken :/ tuo kuuden tunnin alitus on varmasti sulle ihan mahdollinen! voittoajat ovat tuolla nopeampia kuin Pyhällä ja sielläkin kuuden tunnin alittajia on tosi paljon 🙂 (itse en kuulu siihen sakkiin kylläkään)
Kiitos! Toivottavasti nähdään Nuuksiossa. 🙂 Tiedossa on varmasti hieno päivä, mutta kyllä ahdistaa/jännittää päivä päivältä enemmän. Nyt vain lepoa ja sitten tikissä viivalle ja päivän parasta juoksua.