Aconcaguan kiipeilymatka alkaa Mendozasta, joka on noin miljoonan asukkaan kaupunki. Kaupunki on myös erittäin tunnettu viineistään ja sen suurin elinkeino onkin viinin tuotanto. Mendoza on mielestäni erittäin sympaattinen kaupunki ja siellä on selkeästi pari ravintolakatua, ostoskatu ja kävelykatu, jonka varrella voi mukavasti pysähtyä kahville erilaisille sympaattisille terasseille.
Mendozassa on myös tietynlaista kiipeilytunnelmaa, sillä kaupungissa on lukemattomasti erilaisia kiipeilytarvikekauppoja. Kaupat myös vuokraavat varusteita, jos sellaiselle vielä tarvetta ennen vuorille menemistä löytyy. Suosittelen kuitenkin tekemään kaikki mahdolliset hankinnat jo ennen Mendozaa jos suinkin mahdollista, näin säästyy stressiltä ja tiedät, millä varusteilla puuhailet jos olet niitä jo etukäteen kokeillut.
Ensimmäinen yö vietettiin hotellissa ja seuraavana päivänä ajoimme Penintentes nimiseen, talvisin hiihtokeskuksena toimivaan, paikkaan. Peni on jo 2700m korkeudessa, joka tarkoittaa sitä, että aklimatisoitumisprosessi alkaa. Mendozasta matkaa Peniin on noin kaksi tuntia ja tämä matka taitettiin pikkubussilla. Nukuimme seuraavan yön tässä korkeudessa ja majapaikkamme oli ”hostelli”. Käytännössä hostelli mielestäni tarkoitti tässä tapauksessa hotellia, sillä vaikka nukuimme neljän hengen kesken, oli meillä siistit lakanat, oma vessa ja mahtavaa ruokaa tarjolla.
Penin jälkeen aloitimme vaelluksen 24.12. Ajoimme Puente del Incaan, josta vaellus alkaa kohti Confluenciaa 3400m korkeuteen ja ensimmäiseen leiriin. Kävely kestää noin 4 tuntia ja maasto on ylös mentäessä helppoa. Kuten yllä olevasta kuvastakin näkee, trekkasin ensimmäisen päivän Niken lenkkareissa eikä mielestäni maasto ollut liian vaikeaa näillä kengillä.
Confluenciaan päästettä oleellisinta on se, että kun ollaan saavutettu yli 3000m, aloitetaan juominen. Vettä, mehua, teetä, kahvia, kaakaota tai oikeastaan ihan mitä vain nestettä, kuhan sitä juo paljon. Join koko ajan päivittäin 7 litraa eri nesteitä, joka käytännössä tarkoittaa siis myös sitä, että vessassa täytyy ravata alvariinsa. Uskon kuitenkin, että tämä on yksi oleellinen minut vuoristotaudilta pelastanut tekijä.
Confluenciassa 3400m korkeudessa vietimme kaksi yötä ja tästä alkoi telttaelämämme. Mukavaa se olikin ja yksi telttaelämän luksustekijä oli pissapullo, sillä yön pimeydessä ja kylmyydessä pystyi pysymään teltan sisällä ja hoitamaan homman vähin äänin avaamatta koko teltan ovea ja mönkimällä 200 metrin päähän vessaan. Näin yöunet pysyivät hyvinä koko ajan. Ensimmäisen yön tosin nukuin todella huonosti teltassa, mutta sen jälkeen yöt alkoivat helpottamaan ja melkein joka yö oli parempi kuin edellinen.
Matka Confluenciaan oli helppo, lämmittely tulevia pitempiä päiviä varten ja kaikki retkikunnan jäsenet olivat hyvissä voimissa Confluenciassa.
