Kun tunnet vihaa ja rakkautta samaa aikaan

Tiedättekö sen tunteen, kun tunnet vihaa ja rakkautta samaa aikaan? Viha-rakkaussuhteeksikin sitä voisi kutsua. Sellainen voi muodostua ruokaan, ihmiseen, harrastukseen, tunteeseen tai minun tapauksessani pyörään. Siihen niin monesti mainitsemaani Assault Bikeen.

Assault Bike on siis pyörä, jossa on myös kahvat. Pyörää voi polkea samaan aikaan käsillä ja jaloilla, pelkästään jaloilla, pelkästään käsillä tai tässä kohtaa myös kolmella raajalla. Vastuksena toimii ilmanvastus. Kuten rakkaalla lapsella, myös Assault Bikella on monta nimeä: assbike, hell’s bike ja niin edelleen.

Usein treeneissä on tullut pyöräiltyä joko aikaa tai kaloreita, joita pyörä laskee. Jostain syystä pyörällä tulee usein tai oikeastaan lähes aina polkiessa huono olo. Se todennäköisesti johtuu siitä, että mitä lujempaa menee, sen kovempi vastus ja korkeampi syke. Pyörällä saa aikaiseksi myös kerrytetty nopeasti maitohappoja kokonaisvaltaisesti koko kroppaan.

Tuota pyörää olen nyt polkenut ja paljon. Jo syksystä lähtien, jolloin polvi oli leikattu ja nyt käden tapaturman jälkeen. Pyörällä ja minulla on alkanut syntymään se kuuluisa viha-rakkaussuhde. Suhde on vireillä sen vuoksi, että ensinnäkin kolmella raajalla pyörän ajaminen on aika haastavaa ja koko ajan tekee mieli ottaa toinen käsi avuksi. Toisekseen lähinnä jaloilla polkiessa myös reidet hapottuu nopeasti ja hapot tarkoittavat inhottavaa oloa kropassa. Happoja vastaan täytyy taistella, sillä niiden kertyessä pään sisällä oleva ääni huutaa lopettamaan heti tuon kamalan rääkkäämisen.

Toisaalta olen päässyt tekemään jo sykettä kohottavia ja maitohappoja kerryttäviä treenejä, vaikka 1/4 raajoista ei olekaan käytössä. Sinällään pyörän polkeminen ei kipeytä paikkoja ja esimerkiksi se tuntuu luontevammalta kuin juokseminen käsi mitellassa. Hiki on jo virrannut ja olen toivonut niin hitaasti etenevien minuuttien ja sekuntien pyörän päällä loppuvan.

Tuo pyörä kaikessa ihanuus-kamaluudessaan on tällä hetkellä todella hyvää kestävyystreeniä myös vuoria ajatellen. Turvallista tämän hetken tilanteeseen, mutta kuitenkin kunnon kohottaminen on suhteellisen helppoa. Siinä piileekin varmasti suurin syy, miksi pyöräilyminuutteja tuolla pyörällä on jo tähän mennessä tullut aika reilusti ja, miksi niitä on todennäköisesti tulossa myös reilusti lisää.

 

PS. Blogilla on myös oma Facebook-sivu, siitä tykkäämällä näet näppärästi uudet päivitykset.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.