Viikko on vierähtänyt melko sekavissa tunnelmissa Suomessa kuin maailmalla. Koronaviruksesta aiheutuvat toimenpiteet eskaloituivat nopeasti ja maat ovat laittaneet rajoja kiinni. Samoin kävi Kiinalle ja Nepalille.
Sain joulukuussa ensimmäisen kerran Altitude Junkiesin omistajalta Phil Gramptonilta viestin, että seuraamme tilannetta koronaviruksen vuoksi. Joulukuussa virus oli alkanut levitä Kiinassa ja tilanne oli todella avoin siinä kohtaa. Phil vain varoitti jo silloin, että on olemassa mahdollisuus, että emme pääse kiipeämään Everestille Tiibetistä jos rajat menevät kiinni.
Helmikuussa tilanne oli edennyt siten, että virus oli levinnyt jo Kiinan ulkopuolelle ja alkoi olla melko selvää, että emme pääsisi kiipeämään Tiibetin puolelta. Phil kuitenkin tarjosi vaihtoehdon, että voisimme siirtyä kiipeämään Everestin Nepalin puolelta eli vuoren eteläpuolelta.
Olin tätä ajatusta vastaan, mutta hyväksyin tosiasian, että jos Everestille haluaa tänä vuonna, niin Nepali olisi oikeastaan ainoa vaihtoehto. Tiibetin puoli oli menossa melko suurella varmuudella kiinni ja Nepalista nousu olisi vielä mahdollinen. Olin päättänyt, että lähden mukaan jos koronaviruksen tilanne sen sallii.
Viikko sitten asiat alkoivat etenemään sitten niin, että ensin Kiina ilmoitti Tiibetin rajojen olevan kiinni ja heti perässä Nepali ilmoitti yhtä lailla rajojen olevan kiinni ja käytännössä kaikki kevään kiipeilyluvat peruttiin. Alkuun uutinen tuntui ikävältä ja käytännössä tarkoitti, että kevään Everest-haaveet kaatuivat yhdellä sähköpostilla. Olin toki ehtinyt tähän jo hiukan valmistautumaan ja viime torstaina sanoin aamulla, että todennäköisesti reissu tulee peruuntumaan. Mikään shokkiuutinen tämä ei siis ollut.
Reissun peruuntuminen ei ole maailmanloppu. Reissun peruuntuminen harmittaa henkilökohtaisella tasolla, sillä valmistautuminen on ollut pitkä prosessi ja se on sisältänyt paljon epävarmuutta, iloisia hetkiä ja toisaalta paineita. Aika nopeasti tuli fiilis, että koko mittakaavassa minun reissun peruuntuminen on todella pieni asia.
Olen tavallaan helpottunut, että Nepalissa päätös rajojen sulkemisesta tehtiin ja tuhannet ja tuhannet turistit eivät ehtineet matkustamaan maahan. Todennäköisesti tauti olisi ollut jollain, nepalilainen terveydenhuolto ei olisi kestänyt kuormaan ja kotiin pääseminen olisi voinut muuttua todella vaikeaksi. Nyt päätös tehtiin minun puolesta eikä minun tarvinnut tehdä vaikeaa päätöstä itse.
Minulla on myös onnellinen asema siinä mielessä, että olen valinnut retkikuntaoperaattorin hyvin ja saan rahasi joko takaisin, siirrettyä syksyn retkikuntamaksuun tai siirrettyä maksun ensi vuoteen. Näin ollen rahalliset menetyksiä minulle ei matkan peruuntumisesta tullut.
Pettymyksen fiiliksen mukana tuli myös huoli: miten nepalilaisten käy? Jo valmiiksi köyhässä maassa, jossa iso osa rahoista tulee turismista ja nyt koko kiipeilykauden peruuntuessa myös tulot turismista tulevat olemaan nollassa. Kuinka nepalilaiset tämän selvittävät? Voisimmeko auttaa jollain tavalla? Auttamiseen sopivat väylät ovat vielä selvityksessä ja kerron siitä heti lisää, kun saan tietoa tarkemmin. Ainakin tulevaisuudessa aion matkustaa maahan, jossa on maailman kauneimmat vuoret.
Samalla tuli huoli, että miten yksinyrittäjän nyt käy tässä tilanteessa. Olen ollut alle vuoden yrittäjä, mutta pystynyt rakentamaan tulojani monesta eri lähteestä. On onni, että vaikka matkailuala kokee koronaviruksen takia ehkä suurimmat tappiot heti, niin minulla on silti digimarkkinoinnin alalla hyvin töitä ja tuloni eivät tippuneet nollaan heti suorilta käsin. Tieto läheisten yt-neuvotteluista, lomautuksista ja menetetyistä tuloista on harmittanut ja toisaalta lisännyt huolta myös omasta pärjäämisestä.
Vuorien osalta aion tehdä heti kiipeilysuunnitelmia, kun viruksen tilanne muuttuu selkeämmäksi ja pääsemme taas matkustamaan. Toivon, että pääsen jo syksyllä Nepaliin kiipeilemään ja voin kiivetä ensi keväänä Everestille. Vuoret eivät katoa vuodessa mihinkään ja minulla on hyvin aikaa, vaikka suunnitelmat siirtyivätkin. Täytyy pitää mielessä, mikä on tärkeää ja mittasuhteet, joissa asiat ovat tapahtuneet.
Ajatukseni on nyt pitää taukoa valmistautumisesta Everestille ja aloittaa sen miettiminen uudestaan kuukauden tai kahden päästä. Huomasin, että koronauutisointi alkaa ahdistaa ja siihen auttaa somen sulkeminen, uutispimennossa oleminen ja ulkoilu. Suosittelen siis pitämään taukoa ja nauttimaan sen, minkä pystyy! Tsemppiä kaikille!
