Mainos Turkish Airlinesin kanssa

Lähdin Suomesta maaliskuun 17. päivä kohti Nepalia ja Kathmandua. Tavoitteenani oli kiivetä maailman kymmenenneksi korkein vuori Annapurna 1 8091 metriä korkea huippu. Annapurna 1 on tunnettu sen vaarallisuudesta. Jos katsoo tilastoja niin Annapurnan kiipeily voidaan luokitella vaarallisimmaksi yli 8000 metriä korkeaksi vuoreksi. Erityisesti Annapurnan vaarat liittyvät reitillä tapahtuviin isoihin lumivyöryihin reitin kakkos- ja kolmosleirin välillä.

Annapurnalla perusleiri on 4200 metrin korkeudessa, ykkösleiri 5000 metrin korkeudessa, kakkosleiri 5500 metrin korkeudessa ja kolmosleiri 6400 metrin korkeudessa. Reitin vaarallisin osuus asettuu kakkos- ja kolmosleirin väliin, jolloin akklimatisoituminen vuorella on todella haastavaa. Jos vaarallisimpaan kuruun ei halua mennä useaan kertaan vaihtoehdot ovat joko akklimatisoitua kakkosleirissä 5500 metrissä jollain muulla vuorella. Jos vertaa moneen muuhun kasitonniseen, niin kakkosleirin korkeus on verrattain matala, sillä esimerkiksi Everestin perusleiriin, joka on 5200 metrin korkeudessa. 

Päätin, että haluan akklimatisoitua mahdollisimman hyvin muualla ja siirtyä reissulla akklimatisoitumisen jälkeen Annapurnalle, jossa pystyisin todennäköisesti liikkumaan vaarallisissa kohdissa mahdollisimman nopeasti ja näin ollen minimoimaan ajan lumivyörymaastossa.

Suunnitelmamme oli tehdä sopeutuminen 6476 metriä korkealla, Mera Peak nimisellä vuorella Mahalungarin alueella suhteellisen lähellä ikonista Khumbun aluetta. Olin kiivennyt Mera Peakin jo vuonna 2018 eli tämä olisi minulle toinen kerta vuorella. Odotin innolla, miten reitti on muuttunut, jos ollenkaan. Mera Peak on suhteellisen turvallinen vuori ja se sopi erinomaisesti meille akklimatisoitumiseen. Suunnitelmamme oli nukkua huipun lähellä kaksi yötä ja sen jälkeen siirtyä Kathmandun kautta Annapurnalle.

Lentäminen Kathmanduhun Helsingistä

Ensimmäinen vaihe ennen Mera Peakia ja Annapurnaa on tietenkin matkustaminen Helsingistä Kathmanduhun. Matkaani maailman korkeimmille vuorille on tukemassa uusi yhteistyökumppanini Turkish Airlines. 

Turkish Airlines lentää kaksi kertaa päivässä Helsingistä Istanbuliin, josta lentoyhtiöllä on jatkoyhteyksiä yli 130 maahan mukaanlukien Nepal ja Pakistan, jotka ovat Himalajan kannalta olennaiset kohteet minulle. Istanbulin lentokenttä toimii Turkish Airlinesin kotikenttä ja se avattiin 2019. Istanbulin kenttä on avara ja selkeä, joten 1,5 tunnin vaihtoaika riitti hyvin portilta toiseen siirtymiseen.

Olen lentänyt Turkish Airlinesilla jo aiemmin ja minulle tärkeää on, että yölennolla on rauhallista ja pystyn palautumaan myös lennon aikana. Tähän Turkish Airlinesin business-luokka on ihan erinomainen valinta ja lippujen hinnat ovat kohtuullisia. Kaikilla lennoilla ja lipputyypeillä lentolipun hintaan kuuluu sekä ruoat että juomat lennolla.

Vuorikiipeilymatkoilla paluupäivä muuttuu lähes aina ja olen joutunut siirtämään kotilentojani lähes joka ikinen kerta viimeisen 12 vuoden kiipeilyurani aikana. Valitsen aina sellaisen lentoyhtiön ja lipun, jossa lippujen vaihto on joustavaa ja mahdollista nopeallakin aikataululla. Hyvä reittiyhteys Kathmandun ja Helsingin välillä mahdollistaa joustavan kotiinpaluun.

Kun lähden kiipeilemään yli 8000 metrin vuorta, minulla on mukana noin 60 kiloa tavaraa. Ikuinen ongelma on se, että miten saada tuollainen määrä järkevään hintaan mukaan. Turkish Airlinesilla on ihan älyttömän hyvä sport equipment -niminen lisämatkatavara, johon saa kohtuullisella hinnalla otettua vuorikiipeilyvarusteet mukaan ja yhden laukun maksimipaino saa olla 23 kiloa. Tämä sport equipment on mahdollistanut sen, että minun ei tarvitse jättää mitään oleellista kotiin. 

Mera Peak 6474 metriä

Minulla oli kaksi lepopäivää Kathmandussa ennen kuin siirryimme Mera Peakille. Ystäväni Cho Oyon reissusta lähti mukaan ja tämä oli kyllä tosi iso helpotus minulle henkisesti reissussa. Oli ihan super ihanaa jakaa tutun kanssa ensimmäiset viikot reissussa ja kiivetä yhdessä viime syksyn reissun jälkeen.

Aloitimme vaelluksen kohti Kharea, joka on kylä 5500 metrin korkeudessa ja tätä pidetään Mera Peakin base campina. Vaelluksemme oli tosi suoraviivainen ja nopea, sillä menimme ilman lepopäiviä kuudessa päivässä Khareen. Kharessa sääennuste näytti todella tuuliselta ja siltä, että Mera Peakin huipulla olisi 80-100 km/h tuulta. Muutimme suunnitelmaamme nukkua Meran huipun tuntumassa siihen, että nukumme kaksi yötä yläleiriin 5800 metrin korkeudessa ja käymme huipulla.

Lopulta tuuli oli ensimmäisenä huiputuspäivänä paljon leudompaa kuin ennuste antoi ymmärtää. Laskeuduimme huipulta yläleiriin ja laskeutuessa sain idean, että voisin käydä myös toisena aamuna huipulla. Niinpä kiipesimme myös seuraavana aamuna huipulla ja näin ollen olin käynyt kahdesti 6474 metrissä ennen siirtymistä Annapurnalle.

Siirtyminen Annapurnalle

Olimme saaneet akklimatisoitumisen tehtyä ja olimme valmiita siirtymään Annapurnalle. Lensimme perusleiriin 31.3.2025. Jo samana iltana alkoi näyttää siltä, että Annapurnalla aukeaisi todella nopeasti suotuisa ja hyvä sääikkuna kiivetä huipulle. Ennuste näytti, että paras huiputuspäivä olisi tiedossa jo 6.4.2025.

Tämä tarkoitti sitä, että seuraavana päivänä saapumisen jälkeen kannoimme tavaroita ja kävimme viemässä kiipeilyvarusteita ykkösleiriin 5000 metrin korkeuteen.

Kiipeily ykkösleiriin kesti viisi tuntia ja taukoineen sekä laskeutumisen jälkeen päivästä tulikin yllättävän pitkä yhdeksän tunnin liikkumisen kanssa. Tämä oli kuitenkin todella hyvä, sillä näin akklimatisoituminen sai vahvistusta ja erityisesti henkisesti minulle oli tärkeää käydä vuorella ennen lähtöä huiputusrotaatiolle. Näin oli tiedossa, mitä kaikkea on edessäpäin.

Kiipeily huipulle

Kun olimme levänneet yhden päivän perusleirissä, pidimme puja-seremonian seuraavana aamuna eli pyysimme lupaa kiivetä vuorelle ja siunausta matkalle ja lähdimme kohti huippua.

Huipulle ei Annapurnalla niin kuin ei muillakaan kasitonnisilla kiivetä yhdellä rykäyksellä, vaan ensin kiivettiin ykkösleiriin, jossa yövyttiin yksi yö, sitten kakkosleiriin, jossa myös oltiin yksi yö ja sieltä kolmosleiriin. Kolmosleirissä tarkoitus oli vain levätä hetki ennen huipulle lähtöä ja sitten huipulla käynnin jälkeen. Mikä Annapurnalla on iso ero verrattuna muihin aiempiin kasitonnisiini, niin kolmosleiristä huipulle olisi vielä suhteessa todella pitkä matka eli noin 1600 metriä vertikaalia ja useita kilometrejäkin. Tiedossa olisi siis yksi pisimmistä huiputuspäivistä.

Koko reissun jännittävin ja pelottavin osuus eli kuru kakkos- ja kolmosleirin välillä oli edessämme kakkosleirin jälkeen. Olimme kiipeilysherpani Lhakpan kanssa sopineet, että etenemme kurussa niin nopeasti kuin pystymme ja Lhakpa sanoo minulle, kun kaikista vaarallisin osuus olisi edessä. Tämä kiipeily piti kestää viisi tuntia, mutta edellisen illan ja yön lumisade teki etenemisestä hitaampaa ja koko matkaan meni yhdeksän tuntia. Olin yllättynyt, kuinka hitaasti pystyimme liikkumaan ja kuinka rankkaa ja jatkuvaa kiipeily oli.

Pääsimme kolmosleiriin ja laitoimme teltat pystyyn. Sain levättyä reilu kolme tuntia ja suunnitelmamme oli lähteä huipulle. Näimme leiristä kuinka korkeammalla vuorella oli köysitiimi fiksaamassa köysiä ja yksi tiimi oli lähtenyt edeltämme jo aiemmin huipulle. Olin todella vakuuttunut, että tämä olisi huiputusyömme. Oloni oli hyvä ja vahva vaikka lepoaikaa tulikin suhteessa melko vähän. Ajattelin, että on parempi lähteä huipulle heti, sillä aika 6400 metrissä ei usein ole sen enempää lepoa.

Lähdimme huipulle puoli seitsemältä illalla ja matka alkoi edetä mukavasti. Edellämme oli lähtenyt yksi tiimi. Minä ja Lhakpa sekä toinen pari meidän tiimistämme lähti ylös. Loput jäivät lepäämään leiriin ja odottamaan seuraavaa päivää.

Puoli yksi yöllä noin 7200 metrissä matka kuitenkin pysähtyi ja olimme saaneet Imagine Nepalin edeltä lähteneen tiimin kiinni. Radiosta tuli viesti, että fiksaustiimin matka on loppunut, sillä köydet ovat loppuneet kesken. Tämä uutinen oli todella huono meidän kannalta. Nopeasti teimme Lhakpan kanssa päätöksen, että käännymme alas ja emme mene ilman köysiä edes yrittämään. Näin alkoi pimeässä laskeutuminen ja se tuntui huomattavasti raskaammalta kuin kiipeily ylös.

Kolmelta yöllä pääsimme takaisin leiriin. Untuvapukuni oli jään peitossa ja tuntui kylmältä. Pääsin telttaan ja kävimme ilman juomista ja syömistä nukkumaan. Aamulla herätessäni olo ei ollut hyvä ja naamani oli turvoksissa. Minulla oli yhdeksän tunnin rehkimisestä nestehukka ja nälkä. Aloitin tankkaamaan ja oloni alkoi parantua. Minulla oli kolme pulloa lisähappea käytössä ja onneks olin kiivennyt vähäisellä määrällä, joka mahdollisti sen, että pystyin lähtemään toiselle huiputusyritykselle.

Toinen huiputusyrityksemme onnistui ja olin Annapurnan 8091 metriä korkealla huipulla 7.4.2025 8:15 Nepalin aikaa.

Kerron seuraavissa jutuissa tarkemmin reitistä ja huiputuspäivästä!