Viimeiset pari päivää on mennyt alavireisissä tunnelmissa. Tulevat reissut ja suunnitelmat ovat sen verran epävarmoja tällä hetkellä, että ne turhauttavat ja turhautuminen purkautuu alavireisinä tunnelmina.
Olisin kirjaimellisesti valmis istumaan neljän seinän sisällä vaikka ensi kevääseen asti, jos tietäisin että reissu pääsee varmasti ja yksi unelma Everestistä olisi huomattavasti lähempänä.
Tiedän, että olen koronavirustilanteesta huolimatta hyvässä asemassa: on töitä, koti, terveydenhuolto ja tiedossa, miten puran alavireistä tunnelmaa. Siitäkin huolimatta tunteet ovat tunteita ja ne ovat täysin todentuntuisia.
Tällä hetkellä alavireinen fiilis purkautuu selkeiten treeniohjelmaa kohtaan ja huomaan, että haluan asettaa keväälle jo jonkinlaisen ”varasuunnitelman” eli välitavoitteen ellei Everestille pääse.
Olen käynyt keskiviikkoisin Suomen Alppikerhon jäsenvuorolla Paloheinässä kiipeämässä draikkatornilla. Olen aika innostunut kyseisestä hommasta, sillä vaikka Helsingissä ei tulisi kunnon talvea, niin draikkatornilla pystyy kiipeämään siitäkin huolimatta.
Tämän lisäksi olen käynyt nyt pidemmän aikaa taas aktiivisesti sisällä kiipeämässä ja olen päässyt kiipeilyn makuun polvileikkauksen sekä pahimman koronaviruskevään jälkeisen tauon jälkeen.
Törmään usein haasteeseen, että vuorokaudessa olevat tunnit eivät meinaa riittää, sillä töiden sekä treenien yhdisteleminen on aina välillä haastavaa. Toinen iso haaste on se, että miten yhdistellään kiipeilykerrat muuhun treeniohjelmointiin ja millainen yhdistelmä vie minua sekä Everestiä että muita kiipeilyllisiä tavoitteita kohti.
Aktiivisempi kiipeily on johtanut siihen, että nälkä ikäänkuin kasvaa syödessä ja olisi mahtavaa saada nostettua omaa tasoa seinällä kuin seinällä. Hommia kyllä riittää ja se jos jokin myös samalla motivoi.
Kiipeilylliset taidot vievät eteenpäin monessa mielessä – isoja ja matalampia vuoria kohti. Heti, kun matkailu on vain mahdollista.
Tällä hetkellä olen siis miettimässä varasuunnitelman keväälle ja miettimässä suunnitelmaa niitä kohti.
Yritän koko ajan hokea mielessäni, että nyt on hyvä aika kehittää niitä ominaisuuksia, joissa on kehitettävää ja mitä voi harjoitella Suomessa. Silti mieli tekee koko ajan maailmalle ja vuorille.
Vaikka ajottain on todella turhautunut ja alavireinen olo, niin yritän tsempata. Kuitenkin kaikki on lopulta aika hyvin juuri nyt!
