Alaskan matkasta ja paluusta Suomeen on pian kulunut kolme kuukautta. Minun on täytynyt vetää happea Everest-haaveeni kanssa ja miettiä, miten hyvin haave voisi toteutua vai voisiko. On täytynyt priorisoida, järjestellä mieltä ja yrittää olla sekoamatta huolesta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että projektista ja tavoitteesta voi taas puhua ja sitä voi ajatella vakavasti.
Tosi paljon ihmiset ovat kyselleet, mitä meinaan tehdä ensi keväänä ja tavoitteeni on ollut koko ajan kiivetä 2020 Tiibetin puolelta Everestin huipulle. Olen loukkaantumisen hetkellä motivoitunut kuntoutukseen ja parantumiseen juurikin tuosta tavoitteesta johtuen. Sellaisia epätoivon hetkiä ja epävarmuutta toki tähän projektiin on kuulunut, että välillä on meinannut omakin usko horjua.
Kuntoutuminen on mennyt tosi hyvin ja viime viikolla pystyin käymään ensimmäisellä oikealla sauvakävelylenkillä ja olen taas päässyt harjoittelun makuun sekä salilla kuntoutusohjelman parissa että peruskuntoharjoittelun merkeissä. Usko siihen, että pääsen kyllä sopivanlaiseen kuntooni ensi kevättä ajatellen, on suuri.
Eniten aikaa on täytynyt ottaa juurikin henkisellä puolella, sillä kiipeilyitsetuntoni sai aikamoisen kolauksen Alaskassa ja välillä on ollut niin kurja fiilis, että on tehnyt mieli vain kadota ilmoittamatta itsestään mitään. No onneksi ne fiilikset on helpottanut ja kuten fyssari sanoi, ne kuuluu usein loukkaantumiseen ja tärkeintä olisi se, että myrskyävän fiiliksen aallot alkaisi tasaantua ajan kanssa.
Päätin heti, että pistän Everestin projektin hetkeksi jäihin ja päätän tässä syksyn aikana, mitä teen ensi vuonna. Päätin kuitenkin samaan aikaan, että teen parhaani, jotta kuntoutuminen lähtee käyntiin ja teen asioita sillä ajatuksella, että olen lähdössä. Ja niin olen tehnytkin ja tulen tekemään.
Viimeiset pari viikkoa on luonut uskoa tulevaan ja koko ajan etenevä polven kuntoutus on näyttänyt sen, että ensi kevät on ihan mahdollinen. Myös se henkinen puoli on alkanut parantumaan ja tärkeintä tulee olemaan se, että oma pää on kunnossa ensi kevättä varten. Kuntoa saadaan varmasti kasvatettua riittävälle tasolle kiipeämistä varten.
Kävin koko kesän juttelemassa fiiliksistäni ammattilaisen kanssa ja se on kyllä auttanut todella paljon. Noiden sessioiden myötä olen aloittanut meditoinnin ja sitä olen harrastanut nyt useamman kuukauden. Meditointi on auttanut nukahtamiseen, rauhoittumiseen ja vaikeiden asioiden käsittelyyn.
Töitä on siis edelleen tehtävänä paljon sekä henkisellä että fyysisellä tasolla, mutta tunnelin päässä alkaa näkymään valoa. On tuntunut, että kuntoutuminen on mennyt niin hyvin, että on uskaltanut aloittaa haaveilemaan myös ensi vuoden kiipeilyreissuista. Lopullista päätöstä ensi vuodesta en ole vielä tehnyt, mutta jos kaikki menee samalla tavalla kuin nyt on asiat edenneet, en näe mitään esteitä ensi vuoden kiipeilyä varten.
Sekä ortopedi että fysioterapeutti on ollut sitä mieltä, että tavoite on realistinen ja polven loukkaaminen ei ole este tavoitteelleni ja aikaa on hyvin ensi huhtikuun 14. päivää, jolloin minun pitäisi olla Nepalissa.
Nyt suunnitelmani on se, että odottelen vielä ainakin lokakuun ja sitten katson, millaisessa vaiheessa kuntoutuminen on ja teen lopullisen päätöksen. Tällä hetkellä kaikki treenit, kuntouttamisohjeet, työt ja ensi vuoden aikataulut on suunniteltu siten, että lähden huhtikuussa Nepaliin, mutta lopullisen päätöksen teen vasta loppuvuoden aikana.
Toiveikkaana ainakin olen ja fiilis on parantunut vaikka epäilyksen hetkiä on ollutkin matkan varrella ja odottelen tulevaa kyllä lopulta todella positiivisin fiiliksin. Näen ortopedia parin viikon päästä, joten sieltä tulee uutta vahvistusta todennäköisesti koko projektille. Everest-projektille kuuluu siis olosuhteisiin nähden hyvää ja ajatukset ovat vahvasti ensi vuodessa.
