Suunsa avaaminen kannattaa – saatat löytää uusia kavereita

Olen ollut Pyhällä hiihtämässä nyt muutaman päivän ja tajunnut entisestään, että suunsa avaaminen tilanteessa kuin tilanteessa yleensä auttaa. Reissu tuli melko suunnittelematta, sillä huutelin Instagramin puolella alkuvuodesta, että olisi kiva päästä hiihtämään vielä Lappiin ja Piposilmillä-blogin Milja laittoi kommenttia kuvaani, että lähde Pyhälle. No hetken mietin ja ostin lennot ja täällä ollaan.

Äitini mukaan olen ollut lapsesta asti sellainen, että saan uusissa paikoissa kavereita nopeasti. Kierreltiin lapsena autolla ja teltalla kesälomilla eri leirintäalueilla. Käytiin Tanskassa Legolandissa ja Norjassa Lofooteilla. Saavuttiin uuteen paikkaan ja pian olin löytänyt jo uusia kavereita, kun sisarukseni vielä olivat autolla katsomassa menoa.

Suun avaaminen on auttanut siis saamaan kavereita jo lapsena ja olen pysynyt samanlaisena tähän päivään saakka. Olen saanut uusia kavereita reissuilla ja oikeastaan jokaista reissua ennen olen super innoissani uusien ihmisten tapaamisesta. Vaikka uusien ihmisten tapaaminen on jossain kohti sosiaalisesti melko raskasta, niin silti se on minulle voimaa tuova elementti elämääni.

Mökkiporukasta, joka täällä Pyhällä on, niin suurimman osan päälaji on vapaalasku. Minulla on vielä liian tuoreessa muistissa, miltä tuntuu kun viisi kertaa leikattu oikea polveni vääntyy ja sieltä paukahtaa kierukka hajalle. Päätin jo ennen reissua, että hiihdän ja vaikka mieli tekisi, niin en mene siltikään rinteeseen kokeilemaan. Olen ollut vahvassa uskossa, että loukkaantuisin ensimmäisestä laskettelukokemuksesta vuosiin, vaikka todennäköisesti mitään erikoista ei tapahtuisi.

Olen siis hiihtänyt itsekseni ja kelit on ollut melko haastavat. Plussa-asteita ja paljon uutta lunta tai lumisadetta, joka on näkynyt ainakin minun suksien pohjassa huonona luistona. Kilometrit ovat olleet kovien hartiavoimien takana, sillä sukselle ei ole päässyt kunnolla liukumaan huonon luiston vuoksi. Meinasi ihan itku tulla, kun suksi ei luistanut mihinkään ja sykkeet vain huitelevat jossain liian korkealla.

Hiihto on välineurheilua ja keliurheilua myös, niin kuin monet muut ulkoilulajit kuten vuorikiipeily. Silloin täytyy vain sopeutua ja pyrkiä löytämään hyviä asioita, kuten miten kauniit maisemat on ja latupohja on todella kivaa maastoa tai kuinka aurinko paistaa. Olen kuitenkin Lapissa, missä vielä hiihtäminen onnistuu toisin kuin Helsingissä taidettiin avata jo maantiepyöräkautta viikonloppuna.

Olin eilen lähdössä mökkimme läheltä lenkille ja eräs nainen tuli kysymään, että olenko Anni ja kirjoitanko sitä Vuorenvarma-blogia. Olin hämmästynyt ja vastasin, että kyllä olen ja nainen kertoi seuraavansa minua sosiaalisessa mediassa ja kysyi haluaisinko lähteä lenkille. Juuri kun olin päivää aiemmin miettinyt, että olisipa kiva käydä pitkällä lenkillä jonkun kanssa.

Hilla kävi sitten vaihtamassa vaatteet ja varttia myöhemmin lähdimme hiihtämään pitkää lenkkiä ja reilun neljän tunnin lenkillä ehdimme tutustua hyvin toisiimme ja puhumaan urheilusta, elämästä, töistä ja kaikenlaisesta niiden väliltä. Oli todella kiva päivä ja lenkin jälkeen oli lähinnä voimaantunut olo ja nihkeän nahkeassa säässä tuli tehtyä yhdessä ehkä hiukan pidempi lenkki kuin yksi olisi tullut hiihdettyä.

Oli tosi kiva, että Hilla pysäytti minut ladulla ja tuli rohkeasti kysymään lenkkiseuraa. Olisin varmasti itsekin tehnyt niin jos olisin tajunnut jonkun tuntemattoman puolitutun olevan lähdössä lenkille. Suunsa avaaminen siis kannattaa – luulen, että löysin uuden samoista asioista kiinnostuneen kaverin.