Norjan jäätikkökurssin jälkeen meillä oli reissua Norjassa jäljellä viisi päivää, joiden aikana oli tarkoitus jatkaa seikkailua. Pakuun oli pakattu kaikki mahdolliset harrastusvälineet: löytyi märkäpuvut, maastopyörät, kalliokiipeilykamat ja omat köydet. Oli avoinna, että mitä kaikkea ehtisimme tekemään tai tekisimme.
Kurssin jälkeen tietysti teki mieli jäätikölle ja kurssin pitkän retken peruuntuessa kehnon sään vuoksi, teki mieli myös päästä valloittamaan selkeä vuori ja kohde. Sattuikin todella sopivasti, että viime vuoden kurssille osallistunut henkilö tuli vastaan leirintäalueella Jostedalissa ja illan aikana saimme yhteisen sävelen siitä, minne meidän kannattaisi mennä kiipeilemään ja jäätikölle. Kaiken lisäksi saisimme kolmen hengen köysistön, jossa liikkuminen on varmempaa kuin kahdestaan.
Kävi vielä siinä mielessä tuuri, että meidän köysistön uusin jäsen Juha oli ollut oman porukkansa kanssa viikkoa aiemmin kiipeilemässä ja hän oli tutustunut todella hyvin Jotunheimin alueeseen ja osasi käytännössä ulkoa kaikki huiput, kylät, tiet, reitit ja puhui vielä norjaa päälle. Hänen suositusten perusteella päätimme siis suunnata Uranostind-nimiselle vuorelle, joka on 2157 metriä korkea vuori.
Uranostindin huiputusta varten täytyi lähestyä leiripaikalta useampi kilometri melko haastavaakin polkua ja etsiä omaa reittiä kiintopisteiden kautta. Lähestymisen jälkeen ylitimme muutaman järven, jotta pääsimme jäätikön alkuun. Jäätikölle virittelimme köysistön, jonka avulla liikuimme sitten kohti huippuharjannetta.
Huippuharjanne oli isoa pyörivää rakkakiveä ja kivikossa saikin olla aika tarkkana, että katsoo mihin jalkansa laittaa. Kuulemma yleisin vamma tässä pyörivässä kivessä on murtunut nilkka tai ranne. Me selvittiin kyllä onneksi ilman mitään ongelmia.
Kävipä meille myös perinteiset huippuharjanteella: ennen reissua kuulimme legendaa siitä, että norjalaiset tulevat jollain haastavalla paikalla hyppien ja nauraen ohi, kun suomalaiset varmistavat kalliovarmistuksilla kiipeilijää ja on kevyesti epävarmoja omien jalkojen kantamisesta. Uranostindin huippuharjanteella tämä sitten kävi meille. Olimme varmistaneet harjanteella usean kalliovarmistuspisteen ja sitten ryhmä norjalaisia tulee shortseissa ja t-paidassa ilman mitään varmistuksia meidän ohitse huipulle.
No, varmistaminen ei ole häpeä ollenkaan, sillä sitä kannattaa tehdä kokemuksen kartoittamisen vuoksi ja ennen kaikkea tilanteissa, joissa on hieman epävarma omista jaloista. Huippuharjanteelta tippuessa olisi ollut varmaa, että tippuvalle ei käy hyvin, joten oli parempi rakentaa varmistukset kuin kokeilla onneaan ilman.
Retki parkkipaikalta Uranostindin huipulle oli 18 kilometriä ja päivän aikana kiivettiin 1140 metriä vertikaalimetrejä. Jäätiköllä liikuttiin seitsemän kilometriä ja loput ajasta mentiin pyörivällä rakkakivellä tai merkkaamattomalla polulla. Suunnistaminen oli melko helppoa, koska meille sattui upea sää vuoren kiipeämiselle. Aikaa meillä meni 10 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelma oli 10 tuntia ja 15 minuuttia eli pysyimme todella hyvin aikataulussa.
Päivä oli myös siinä mielessä merkittävä, että tämä oli minun ensimmäinen omatoimisesti kiivetty vuori. Kaikki aiemmat vuoret ovat olleet jonkun porukan ja oppaan päätösvallan alla kiivettyjä. On todella upeata huomata, että omatoimisten reissujen tekeminen on mahdollista.
Tämä oli myös siinä mielessä onnistunut päivä, että käytännössä me kolme tuntematonta ihmistä pystyimme tekemään onnistuneen retken, jossa kaikki meni hyvin ja aininkin minulla oli ihan huikean hauskaa koko päivä. Opin paljon uutta köysistön muilta jäseniltä ja tutustuin lisää sellaisiin tyyppeihin, joiden kanssa myös tulevaisuudessa olisi mahdollista tehdä yhteisiä retkiä.
Uranostind-vuoren kanssa samassa laaksossa on legendaarinen Falketind-niminen vuori, jonka mukaan muun muassa vaatemerkki Norrona on nimennyt vaatteitaan, jolle olimme ensin lähdössä seuraavaksi. Kalliokiipeilytaidot kuitenkin epäilytti ja sanoin suoraan, etten halua lähteä opettelemaan kalliovarmistusten tekemistä vuorelle. Varsinkin, kun köysistöstä yksi jäsen siirtyi reissullaan seuraavaan paikkaan.
Tämän vuoksi seuraavan päivän aikana siirryimme toiseen laaksoon, jossa kävimme ensin Lom-nimisessä kylässä upeassa kahvilassa ja sitten maastopyöräilemässä ja katselemassa maisemia. Tästä seuraavana päivänä ajatus oli lähteä kiipeämään Store Smorstabbtind -nimistä vuorta, jonka valloituksesta kirjoittelen seuraavaksi lisää.
