Hiiva… Minulle se on leivonnan apuväline. Pullat, leivät, piirakkapohjat ja leivonnaiset kohoaa tämän eriskummallisen aineen avulla. Sitä ruokitaan sokerilla, hieman suolaa ja jauhoa, rakkaudella vaivataan ja annetaan aikaa. Olen vasta viimeisen parin vuoden päästä päässyt sinuksi hiivan kanssa. Sitä ennen suhteemme oli vaikea; taikina jäi aina joko liian löysäksi tai jauhoja tuli tungettua niin paljon että pulla painoi kilon.
Tänään 4.10 on virallinen korvapuustipäivä, jota tietenkin tulisi viettää leipoen ja tankkaamalla korvapuusteja niin paljon, että vatsa tuntuu halkeavan ja illalla hiivan tulisi kuplia vatsassa niin, että kaikkille tutut ”kaardemumma röyhtäykset” tulee suuhun. Olin tästä korvapuustipäivästä saanut hyvän syyn leipoa pullaa. Ajattelin eilen ottaa vähän varaslähdön korvapuustipäivään ja leipoa pullaa.
Tästä alkoikin sitten taistelun tie, joka loppui totaaliseen hermojen menemiseen ja mököttämiseen. Yhden ainoaa korvapuustia ei syntynyt, ei vatsakipua hiivasta eikä lämpöistä pullaa maitolasin kanssa. Mihin tämä korvapuustiprojekti kaatui? Hiivaan.
Olin käynyt pullatarvikeostoksilla jo muutama päivää sitten. Muistan kuin kristallin kirkkaana, kuinka olen kaupassa siirtänyt tuorehiivan ostoskoriin. Kuitissa tätä hiivaa ei kuitenkaan näy. Eli se on todennäköisesti unohtunut koriin. Tämän jälkeen kananmunat loppuivat kotoa, ja kävin kaupassa ostamassa kananmunia, jotta saadaan pullat tehtyä. Eilen aloitin pullan leipomisen, kananmunat kulhossa jo rikoittuna ja tarvikkeet esillä, kunnes tuli hetki sekoittaa hiiva maitoon. Missä se hiiva on????? Käänsin jääkaapin, kuiva-ainekaapit, jopa salirepun ympäri etsien hiivaa. No ei sitä mistään löytynyt, kunnes tein tämän havainnon kuitista, ettei sitä ole missään vaiheessa edes ostettu! Tässä vaiheessa turhautumiseni oli jo niin huipussaan, että päätin korvapuustien antaa olla. Ei niitä ilman hiivaa tehdä ja piste. Hermo meni jopa niin pahasti, että joudun lähtemään päiväunille mököttämään jättäen kaikki leivontatarvikkeet levälleen keittiöön. Suutuspäissäni jopa mietin, että kaadanko avatun maidon vain viemäristä alas ja heitän vehnäjauhot ikkunasta pöllyten ulos. Sen verran oli vielä järkeä päässä, että annoin leivontatarvikkeiden jäädä levälleen keittiöön.
Tämä episodi kuvaa kyllä aika osuvasti elämäni ylä- ja alamäkiä. Kyse ei ollut ollenkaan vakavasta asiasta, mutta se meni todella tunteisiin. Elän todella vahvasti hetkessä ja täydellä tunteella ja temperamentilla. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävätkin sen, että suhtaudun todella vahvasti etenkin niihin asioihin, joista todella välitän. Vuorethan on todella sitä, mistä välitän. Vastoinkäymiset liittyen valmistautumiseen tai ilon hetket vuorien haaveiluun ovat voimakkaampia tunteita, mitä koen… Lukuunottamatta näitä pieniä korvapuustiepisodeja lukuunottamatta.
Tunnemyrskyt tekee minusta minut, mutta tärkeintä olisi pystyä ja oppia kanavoimaan myrkyt positiiviseksi energiaksi ja voimaa tuottavaksi voimavaraksi. Se onkin jo paljon vaikeampaa kuin vain spontaani asioiden tunteminen ja voimakas tunne-elämä. Elämäni tämän osa-alueen opettelussa on selvästi kesken (peilaten korvapuustiepidodiin asiaa) ja tulee todennäköisesti kestämään pitkään ja hartaasti sisältäen jos jonkin laatuisia kriisejä, mutta myö suuria onnistumisia.